Tuleva diplomi-insinööri Laura Kulmala toivoo, että lukiossa tytöt valitsisivat pitkän matematiikan, mutta hyväksyisivät siinä kymppiä alemmatkin arvosanat.
Laura Kulmala
Kuvaaja
Helena Hagberg
Kirjoittaja
Eija Kallioniemi

”Meillä ei ole näihin hommiin naisia otettu”

Diplomi-insinööriksi opiskeleva Laura Kulmala ei päässyt hakemaan miesvaltaisen alan kesätyöpaikkaa kaksi vuotta sitten. Hän toivoo, että nuoret naiset näkisivät tekniikan uramahdollisuudet. 

Palataan siihen, mitä Tampereen teknillisessä yliopistossa opiskelevalle Laura Kulmalalle oikein tapahtui.

Toukokuussa 2015 Kulmala soitti metsäteollisuusyritykseen ja kysyi kuulemistaan tuotannon kesätyöpaikoista. Naispuolinen tehtaan rekrytoija kommentoi: ”Meillä ei ole näihin hommiin naisia otettu.”

Kulmala pyysi miespuolista tuttavaansa soittamaan samaan paikkaan, ja jo olisi pituusleikkurilta löytynyt kesätöitä.

Kulmala kirjoitti tapauksesta Facebookiin. Päivitystä jaettiin 12 000 kertaa, ja tapaus levisi kahvitaukojen puheenaiheeksi.

Kun UPM ehti arvioida sosiaalisessa mediassa, miten valitettava tapaus oli koko metsäalalle, Metsä Group tuli ulos, pyysi anteeksi – ja kutsui Kulmalan kesätyöpaikkahaastatteluun. Kulmala kuvailee tilaisuutta keskustelevaksi haastatteluksi, jossa mennyt kesätyönhaku käsiteltiin Kulmalan mukaan hyvällä tavalla.

Kesätöitä Kulmala löysi sinä kesänä lopulta UPM:n toimihenkilötehtävistä, joita myös oli hakenut.

Joo, kyllä me sinut palkattaisiin, mutta et ole mies.

Lisää esikuvia naisille

– Oli älyttömän hyvä, että se tuli tehtyä, Kulmala sanoo yhä Facebook-päivityksestään. Sen hän merkkasi #vaikkaolennainen -hastagilla. Rohkaisua hän sai ulostuloon ystäväpiiriltään.

– Päivitys on puhuttanut työpaikoilla ja organisaatioiden eri tasoilla niin paljon, että asian kanssa ei selvästi olla vielä maalissa, Kulmala näkee.

Sähköposti toi hänelle vertaistarinoita, jopa hänen omaansakin seisauttavampia. Eräälle toiselle nuorelle naiselle oli todettu kahden viikon harjoittelun jälkeen, että ”Joo, kyllä me sinut palkattaisiin, mutta et ole mies.”

Uudet tuttavat saattavat yhä sanoa: ”Ai, sä oot se Laura – meilläkin työpaikalla puhuttiin siitä.”

Kulmala uskoo, että yrityselämässä pyritään aidosti tasa-arvoon, mutta kompastellaan silti vanhoihin asenteisiin ja toimintatapoihin.

– Tasa-arvoon päästään sillä, että rohkaistaan nuoria naisia tekniikan alalle opiskelemaan, jolloin miesten ja naisten määrät tasoittuvat ensin koulun penkillä. Sen jälkeen niitä on helpompi tasoittaa työelämässä.  Naisten pitää myös uskaltaa pyrkiä johtotehtäviin ja korkeisiin asemiin, jota kautta saadaan naisille enemmän esikuvia, Kulmala pohtii.

Kulmala kehottaa puuttumaan asiaan, jos jotakuta syrjitään työnhaussa sukupuolen takia.

– Ei ainakaan pidä jäädä asian kanssa hiljaa ja yksin.

Ei ole pakko saada kymppiä

Oma lukunsa on lukion pitkä matematiikka, joka on avain teknisen alan yliopisto-opintoihin. Sitä moni nuori nainen karsastaa.

Sitäkin kuulee, että jos siitä ei saa helposti kymppejä, valitaan mieluummin jotakin helpompaa. Kymppi matikassa ei ole tavoitetaso! Nuorten naisten pitäisi päästä irti kympin tyttö -syndroomasta. Pieleen voi mennä pitkässäkin matikassa, mutta se ei haittaa. Pitkä matikka opettaa ongelmanratkaisua, josta on lopulta hyötyä, Kulmala tietää.

Samaa toitottaa tamperelainen Uranaisten opiskelijaseura ry, jonka jäsen Kulmala on. Seura siirsi äskettäin julkaisemansa Tekniikan kutsu -lehden blogiksi verkkoon osoitteeseen tekniikankutsu.fi.

Kulmala päätyi opiskelemaan ympäristö- ja energiatekniikkaa Tampereelle itsekin vähän vahingossa. Kun lääketieteellisen ovi ei auennut ensiyrittämällä, Kulmala vaihtoi suuntaa.

– Moni tajuaa vasta teknillisessä yliopistossa, mitä kaikkea ala tarjoaa. Myös minulle kävi niin.

– En ole katunut. On harmillista, että insinööriala tulee aika harvalle naiselle ensimmäisenä mieleen. Ei nähdä, että insinööri tekee muutakin kuin konesuunnittelua. Uramahdollisuuksien skaala on paljon laajempi; vaikuttamaan pääsee esimerkiksi kansainvälisissä myynnin ja markkinoinnin tehtävissä, Kulmala kertoo.

Nyt 25-vuotiaana hän on paria tenttiä ja diplomityötä vaille diplomi-insinööri ja valmistunee vuoden kuluttua. Hän toivoo näkevänsä itsensä kymmenen vuoden päästä ylempänä toimihenkilönä tai johtotehtävissä.

Kesätyön hän on jo aloittanut Nesteellä Porvoossa. Hän pääsi oman alansa, työturvallisuuteen ja työterveyteen liittyviiin tehtäviin. Jo viime kesä kului samoissa töissä.

Metsä Group kertoi kaksi vuotta sitten, että se oli ryhtynyt tapauksen takia korjaaviin toimiin. Konsernista kerrotaan, että tapahtumat ja sen taustat käytiin työntekijän kanssa läpi. Todettiin, että virhe oli tapahtunut, ja työntekijälle annettiin korjaavaa palautetta.