Kirjoittaja
Tuunia Keränen

TMT 2015: Tekkiläiset ovat tyytyväisiä työhönsä

Suurin osa TEKin jäsenistä on tyytyväisiä sekä nykyiseen työhönsä että työuraansa. Moni haluaisi käyttää töissä enemmän aikaa uuden luomiseen ja asioihin syventymiseen.

 

1. Yli 80 prosenttia on tyytyväisiä nykyiseen työhönsä

TEKin työmarkkinatutkimuksen mukaan tekkiläisistä useampi kuin neljä viidestä on erittäin tai melko tyytyväinen nykyiseen työhönsä. Miehet ovat hieman naisia tyytyväisempiä. Yksityisellä ja kuntasektorilla ollaan hieman tyytyväisempiä kuin valtiolla ja yliopistosektorilla. Selvimmät erot työtyytyväisyydessä näkyvät toimiaseman mukaan: johtotehtävissä ollaan tyytyväisempiä kuin asiantuntijatehtävissä.

 

2. Omasta työstä toivotaan lisää palautetta

Valtaosa vastaajista kokee, että heillä on hyvät valmiudet työnsä hoitamiseen ja he voivat hyödyntää siinä osaamistaan. Myös työn sisältöä pidetään motivoivana. Yli 40 prosenttia vastaajista kuitenkin kokee, että omasta työstä ei saa riittävästi palautetta. Reilu puolet pitää palkkaansa oikeudenmukaisena, mutta kaksi viidestä kokee palkka-asioissa parantamisen varaa.

 

3. Rutiinien sijaan aikaa halutaan käyttää uuden luomiseen

Vastaajat ovat melko tyytyväisiä ajankäyttöönsä nykyisessä tehtävässään. Enemmän aikaa toivottiin löytyvän uuden luomiseen, asioihin syventymiseen ja osaamisen kehittämiseen. Nykyistä pienemmällä aikapanostuksella halutaan selvitä kokouksista ja rutiineista.

Jos ajattelet ajankäyttöä nykyisessä tehtävässäsi, miten muuttaisit sitä?

 

4. Johtotehtävissä toimivat ovat työuraansa muita tyytyväisempiä

Tekkiläiset ovat tyytyväisiä nykyisen työnsä lisäksi myös työuraansa. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta kertoi olevansa erittäin tai melko tyytyväinen tähänastiseen työuraansa. Johtotehtävissä toimivat olivat muita tyytyväisempiä. Heistä erittäin tai melko tyytyväisiä oli 98 prosenttia, asiantuntijatehtävissä toimivista 87 prosenttia. Myös työsuhteen tyyppi oli yhteydessä tyytyväisyyteen: vakituisessa työsuhteessa olleista yhdeksän kymmenestä oli tyytyväinen uraansa, mutta määräaikaisessa työsuhteessa olleista kahdeksan kymmenestä.

 

Näin kysely tehtiin

Työtyytyväisyydestä kysyttiin osana TEKin työmarkkinatutkimusta. Siihen vastasi kaikkiaan noin 11 000 TEKin jäsentä loka–marraskuussa 2015.

 

Lisää työmarkkinatutkimuksen tuloksia: www.tek.fi/tmt