Kuvaaja
iStockphoto
Kirjoittaja
Aku Karjalainen

Tehokasta tukea työttömille ja työttömyysuhan alaisille

Alueelliset työllistymisprojektit ovat auttaneet jo usean vuoden ajan työttömiä ja työttömäksi jääviä korkeakoulutettuja eri puolilla Suomea.

Uudellamaalla tekkiläiset ovat voineet osallistua Työnhakuveturin, Pirkanmaalla Uratehtaan ja Pohjois-Pohjanmaalla Uranosteen valmennuksiin ja pienryhmiin.

TEKin tukemissa projekteissa toiminta jatkuu vilkkaana myös tänä vuonna.

– Projekteissa akavalaiset ammattiliitot ovat yhdistäneet voimansa ja pystyneet auttamaan tehokkaammin jäseniään eri puolilla Suomea. Toiminta jatkuu aktiivisena myös tulevina vuosina, sillä TE-toimisto on päättänyt jatkaa Uratehtaan ja Työnhakuveturin rahoitusta, kertoo uravalmentaja Arja Lindfors TEKistä.

 

Täsmäkoulutuksia ja vertaistukea työnhakuun

Tänä vuonna maksuttomien koulutusten ja valmennusten teemoina ovat muun muassa työnhaku sosiaalisessa mediassa, LinkedInin hyödyntäminen työnhaussa, verkostoituminen, CV-vinkit, piilotyöpaikkojen löytäminen ja työhaastattelussa onnistuminen.

– Projektien tulokset ovat olleet hyviä. Esimerkiksi Pirkanmaalla viime vuonna työllistyi 224 korkeakoulutettua 691 osallistujasta, Lindfors sanoo.

Koulutusten lisäksi korkeakoulutetut työttömät voivat osallistua työllistymistä edistäviin pienryhmiin, joissa saa vertaistukea sekä täsmäapua omaan työnhakutilanteeseensa. Kymmenen henkilön ryhmät tapaavat systemaattisen ohjelman ja tehtävien tukemana viikoittain noin kahden kuukauden ajan. 

– Ryhmätapaamisissa tiivistetään oma osaaminen työmarkkinoita varten ja sparrataan työnhaussa tarvittavia taitoja, Lindfors kuvailee.

Ryhmistä monet osallistujat ovat löytäneet uutta puhtia työnhakuun. Esimerkiksi Uudellamaalla vertaisryhmiin osallistuneista 40 prosenttia ilmoitti löytäneensä uuden työn, yrittäjyyden tai koulutuksen. 

– Tulosta voidaan pitää hyvänä tässä taloustilanteessa, sillä vertaisryhmien pääkohderyhmiä ovat olleet pitkäaikaistyöttömät, yli 50-vuotiaat ja vastavalmistuneet, kertoo uravalmentaja Satu Myller TEKistä. 

– Lisätuen myötä voimme aloittaa tänä vuonna useamman ryhmän samanaikaisesti. Lisäksi olemme suunnitelleet omaa ryhmää ulkomaalaistaustaisille. Aiomme myös tehdä tiiviimpää yhteistyötä yritysten kanssa, Myller jatkaa.

 

Tutustu työllistymistä edistävien projektien tuleviin tapahtumiin www.tyonhakuveturi.fi, www.uratehdas.fi ja www.uranoste.fi

 

Tapahtumista sanottua

”Sain ryhmätyöskentelystä paljon eväitä työnhakudokumenttien kirjoittamiseen ja näkemystä oleellisen osaamiseni ymmärtämiseen sekä apua tulevan urasuunnan hahmottamiseen.”

”Erityisen hyvää oli se, että ryhmän jäsenet olivat eri alojen ammattilaisia, joilla oli kaikilla näkemystä ja monipuolista kokemusta työnteosta, työnhausta ja erilaisista urapoluista.”

”Työnhakuun liittyvät dokumentit ovat menneet joko kokonaan tai osittain uusiksi.”

”Ajankäyttö työnhaussa siirtyy piilotyöpaikkojen puolelle.”

 

Kuva: iStockphoto