TEKin yrittäjäjäsenistä 75 prosenttia on yksinyrittäjiä ja 5 prosenttia toimii yrityksissä, joissa on yli 10 työntekijää. Tekkiläisten yritykset ovat siis pääasiassa pieniä mikroyrityksiä.
Yrittäjiä pöydän ääressä
Kuvaaja
Getty Images
Kirjoittaja
Henrik Muukkonen

Mediaaniyrittäjä tienaa 53 500 euroa

TEKin tuoreen Työmarkkinatutkimus 2020 mukaan tekkiläiset yrittäjät tienaavat varsin hyvin, vaikka koronavuosi laski ansioita.

TEKin tuoreen Työmarkkinatutkimus 2020 mukaan tekkiläiset päätoimiset yrittäjät ansaitsivat vuonna 2020 keskimäärin noin 72 400 euroa (72 500 vuonna 2019) ja sivutoimiset noin 7 800 euroa (9 700). Mediaanitulot olivat vastaavasti 53 500 ja 2 200 euroa. Laskutettujen päivien keskihinta oli päätoimisilla yrittäjillä 658 euroa (677) ja sivutoimisilla 433 (452) euroa.

Vaikka tulot vähän laskivatkin, ovat etenkin päätoimiset yrittäjät varsin tyytyväisiä.

– On ilahduttavaa huomata, että vaikeista ajoista huolimatta päätoimiset yrittäjät edelleen pärjäävät pääosin hyvin ja ovat myös tyytyväisiä yrittäjinä olemiseen, TEKin yrittäjyysvastaava Martti Kivioja sanoo.

Etenkin päätoimiset yrittäjät ovat varsin tyytyväisiä.

Asteikolla 0–10 yli 76 prosenttia päätoimisista yrittäjistä arvioi tyytyväisyytensä olevan vähintään 8 ja lähes 90 prosenttia antoi arvosanaksi vähintään 7.

Sivutoimisilla ja ke­vytyrittäjillä tyytyväisyys oli selvästi alemmalla tasolla, vähintään arvosanan 7 antoi vain noin 60 prosenttia vastaajista.

– Sivutoimisten ja niin sanottujen kevytyrittäjien osalta vähäisempi tyytyväisyys saattoi johtua siitä, että osa teki sivutoimea osin pakotettuna jouduttuaan lomautetuksi tai irtisanotuksi päätoimestaan.

Työmarkkinatutkimuksen mukaan TEKin jäsenistä noin 6 prosenttia on yrittäjiä ja heistä päätoimisia yrittäjiä on lähes kolmasosa. Suurimmalta osin tekkiläinen yrittäjyys on sivutoimista oman osaamisen hyödyntämistä, mielenkiinnon seuraamista ja lisäansioiden hankintaa.

TMT:n yrittäjyysaiheisiin kysymyksiin vastasi 570 TEKin yrittäjäjäsentä.