Mikko Torikka esiintyy usein myös tilaisuuksien juontajana. 15-kesäisenä aloitetut soittokeikat takaavat lavalla viihtymisen. Kitaraa Torikka soittaa edelleen omaksi ilokseen. – Lähinnä Zeppeliniä ja Hendrixiä, sellaista vanhempaa bluesrockia.
Mikko Torikka
Kuvaaja
Helena Hagberg
Kirjoittaja
Kirsti Levander

DI sopii tekniikkalehtiin

Metronkuljettajanakin toiminut DI Mikko Torikka tuntee olevansa elementissään Alma Talentin tekniikkalehtien päätoimittajana.

"Valmistuin diplomi-insinööriksi 2004. Pääaineeni oli tietoyritykset, tähtäsin IT-alan hommiin. 

DI-tutkintoni sopii kuitenkin mainiosti päätoimittajan virkaani Alma Talentissa. Tarjoan toimituskunnalle esimiespalveluita, ja kun digi- ja printtimediaa tehdään yhä enemmän datan ja koodin avulla, voin vain todeta, että mutkan kautta olen tullut hyvin koulutustani vastaavaan tehtävään. 

Kasvoin uuden tekniikan ja MikroBitti-lehden vaikutuspiirissä. Nuorta mieltäni kiehtoivat myös junat, lentokoneet, ylipäätään kaikenlaiset koneet ja menopelit. 

Alakoululuikäisenä ahmin kirjoja. Alistair MacLeanin ja Tom Clancyn seikkailukertomusten innoittamana kirjoittelin vihot täyteen omia tarinoitani. 

Opintoalaksi valikoitui kuitenkin varsin kivuttomasti tekniikka.

Kiinnostukseni raideliikenteeseen johti siihen, että päädyin ensimmäisenä opiskeluvuotenani ajamaan metroa. Suoritin Helsingin kaupungin metronkuljettajan ammattitutkinnon ja istuin metrojunan puikoissa opintojen ohessa parina päivänä viikossa. Se oli puuduttava, mutta myös filosofinen duuni. Siinä oli tärkeää muistaa sekin, miten vikatilanteissa menetellään. Onneksi mitään katastrofaalista ei sattunut, vaikka ongelmatilanteitakin oli.

Eräänä päivänä huomasin, että Otahuuto kaipasi toimittajaa. Kirjoittaja minussa heräsi, hain paikkaa ja sain sen. Otahuudon ohella päätin kohta kokeilla siipiäni myös Tietoviikon online-toimittajana. Sekin sujui. Tein etupäässä uutisia. Metron ajaminen jäi lopulta kokonaan.

Diplomityöni valmistui 2003, ja seuraavana vuonna olinkin siirtymässä oikeisiin DI-hommiin. En kuitenkaan ehtinyt. Minua pyydettiin toimittajaksi Tekniikka&Talous-lehteen. Ajattelin, että voin jäädä vuodeksi, mutta kiinnostavat tehtävät seurasivat toistaan. Vuosi venähti vuosiksi, ja toimitustyöt sen kun jatkuivat: vuonna 2009 hain ja pääsin MikroPC:n toimituspäälliköksi.

Digitaalisuus tarjoaa medialle valtavat mahdollisuudet.

Sitten kutsui maailma. Lähdin Kaliforniaan vuodeksi opiskelemaan innovaatiojournalismia. Piilaaksossa start-up-tauti tarttui ja päätin, että palattuani ryhdyn yrittäjäksi. En taaskaan ehtinyt, sillä minua kyseltiin kehittämään Talentumin mobiilisovelluksia. Pian tämän jälkeen avautui Tivin ja MikroPC:n päätoimittajan paikka – hain ja tulin valituksi.

Viime vuonna sain vastuulleni kaikki Alma Talentin tekniikkalehdet, joita ovat Tekniikka&Talous, Tivi, Mikrobitti, Metallitekniikka ja Tekniikan Historia.

Parasta tässä on työn laaja-alaisuus ja se, että pysyn ajan hermolla. Pahinta ovat byrokratian vaatimat nippelihommat.

Kirjoitan joka kuukausi yhdeksän pääkirjoitusta, muun sisällön tuottavat asiantuntijat, moni toimittajistakin on DI. 

Hyvä juttu on huolellisesti tehty, ja sen kyllä huomaa tekstistä oitis. Juttuun tarvitaan myös täkyjä, jotta lukijan mielenkiinto pysyy yllä. 

Digitaalisuus tarjoaa medialle valtavat mahdollisuudet ja verkossa julkaistujen artikkeleiden arvostus on myös selvästi viime vuosina noussut. Laadukas printti pitää kuitenkin pintansa. Parhaista paperilehdistä muokkautunee luksustuotteita."

Kuka? Mikko Torikka

  • Syntynyt: 1977
  • Ammatti: päätoimittaja
  • Koulutus: DI, informaatioverkostot, metrojunankuljettaja

Miksi kiinnostuit tekniikan alasta?
Tekniikka on kiinnostanut minua niin kauan kuin muistan. DI-koulutus oli luonteva valinta.

Saavutus, josta olet ylpeä?
Palautimme lapsuuteni suosikkilehden onnistuneesti juurilleen. 

Minkä ongelman haluat ratkaista?
Median ja kuluttajien roolien uudelleen määrittelyn digitalisoituneessa maailmassa.

Motto?
"Caesar non supra grammaticos."

Asiasana