Kuvaaja
UPM
Kirjoittaja
Jaakko Takalainen

Anjalasta Fray Bentosiin

Diplomi-insinööri Juha Kääriäinen johtaa Fray Bentosissa yhtä maailman suurimmista sellutehtaista.

Suomalaisten suurinvestointi Uruguayhin Etelä-Amerikkaan on tuottanut lyhytkuituista sellua vuodesta 2007. Fray Bentos, yksi maailman suurimmista sellutehtaista 1,3 miljoonan tonnin vuosituotannollaan, on siirtynyt paikallisten hoidettavaksi. Yksi suomalainen on sentään jäljellä, tehtaanjohtaja Juha Kääriäinen. Lisäksi Kääriäinen nimitettiin maaliskuussa UPM:n Uruguayn-toimintojen varajohtajaksi. 

Pääkaupunki Montevideon eloisan uruguaylaisuuden jälkeen Fray Bentosin tehdas tuntuu jotenkin tutun suomalaiselta. Tehtaan turvallisuuskulttuurissa ei ole Kääriäisen mukaan mitään uruguaylaista tai eteläamerikkalaista.

Hieman tylynoloisen toteamuksen ymmärtää, kun törmää paikalliseen turva-ajatteluun. Parhaiten turvallisuuden ja riskinoton suhdetta kuvaa uruguaylainen liikenne. Pääkaupungin taksien ajotapa on hurja: kaistoja vaihdetaan vasemmalta oikealle tarpeen mukaan ja ohitetaan edellä ajavia kaiken aikaa molemmilta puolilta. Yksi selitys liikennepoukkoiluun on, että maassa oli itsenäistymisen aikaan Ison-Britannian avun seurauksena hetken vasemmanpuoleinen liikenne.

Paikalliset, jotka asioivat ulkomaisten omistamissa sellutehtaissa, pitävätkin parempana, että turva-asiat on hoidettu skandinaavisella tavalla, eikä paikallisen standardin mukaan.

Turvallisuuskulttuuri, normit ja toimintatavat ovat siis UPM:ltä.  Henkilöstö on käynyt Suomessa perehtymässä yrityksen tapaan hoitaa turvallisuusasiat, ja ne tehdään myös vierailijalle varsin selviksi.

Tehtaalle pääsy on tiukasti kontrolloitua siksikin, että Fray Bentos ja 2014 käynnistynyt Stora-Enson sellutehdas Montes del Plata ovat verovapaita alueita, ikään kuin ulkomaita.

 

Turvalliset tehtaanpiiput houkuttivat

Vaikuttavan uran paperi- ja sellutehtaissa tehnyt Kääriäinen pohtii hetken kysymystä, miksi työuran alku osui puunjalostusteollisuuteen.

– Kai 1970-luvun lopun lama sai kotipaikkakunnan Kuusankosken piiput tuntumaan turvallisilta. Paperiteollisuus tuntui tulevaisuuden alalta – ja sitä mieltä minä olen vieläkin, Kääriäinen naurahtaa.

Kesätöitä hän teki Kuusaanniemen sellu-tehtaan kunnossapidossa, samoin diplomityönsä 1984, ja työskenteli pari vuotta käyttöinsinöörinä Anjalan paperitehtaalla. Sitten hän pääsi Voikkaalle, ensin käyttöpäälliköksi ja sitten tuotantopäälliköksi. 

Ensimmäinen ulkomaan työ oli tuotantopäällikkönä Ranskan Grand Couronnen tehtaalla. Sitä hän pitää tärkeänä uransa kannalta.

– Ulkomailla pitää opetella kielen lisäksi ihmisten erilainen toimintatapa. Joskus se on vaikeaa, mutta lopulta palkitsevaa, Kääriäinen toteaa.

Hän on aina opiskellut sen maan kieltä, jossa on työskennellyt. Aluksi legendaaristen Berlitzin itseopiskelukasettien avulla, tietotekniikan kehityttyä modernimmilla apuvälineillä hän on saavuttanut jokapäiväiseen keskustelun mahdollistavan taitotason. Fray Bentosissa työkielenä on englanti, mutta esimerkiksi lounaan tilaaminen sujuu Kääriäiseltä espanjaksi.

 

Tosi "lean": pomojen pomot pois 

Paluu Voikkaan paperitehtaalle 1996 ensin teknisen osaston päälliköksi ja 1998 tehtaanjohtajaksi toi ensimmäisen suuren oivalluksen.

– Ymmärsin, että väliportaat työntekijöiden ja johdon väliltä pitää poistaa. Keskustelun pitää olla avointa.

Muutenkin organisaation madaltaminen oli pakon sanelemaa, koska tuottavuutta piti saada ylöspäin. UPM:ssä huomattiin 1990-luvun alussa, että pomojen vähentämisen lisäksi tuottavuutta voitiin nostaa vain ottamalla työn-tekijät laajemman tiedonannon piiriin. Tiedon lisääminen kasvatti luottamusta ja sitoutumista, tehosti toimintaa ja vähensi lakkoja.

– Kun tuotantoon ja tulokseen liittyvät tiedot saadaan johdolta henkilöstölle, yhteishenki paranee. Tätä oppia olemme yrittäneet noudattaa myös täällä Uruguayssa, Kääriäinen toteaa.

 

Kirjekuoria, voimapaperia ja oma-aloitteisuutta

Tehtaanjohtajasta seuraava harppaus Kääriäisen uralla oli konsernitason yhteistyö. Kymin tehdas uusittiin 2000–01, jolloin hän työskenteli taas teknillisenä johtajana. 

Sen jälkeen hän siirtyi kirjekuoritehtaan johtajaksi Tervasaareen ja myi voimapaperia ja ruskeita kirjekuoria sata päivää vuodessa pitkin Eurooppaa. Hän sanoo suoraan pyrkineensä näkemään ja kokemaan puunjalostusta mahdollisimman monelta kannalta. 

Seuraava iso rasti oli kierrätyskuidun käyttö, jota hän pääsi seuraamaan tehtaan johtajana Saksassa. Satakunta kilometriä Berliinistä sijaitseva Schwedtin paperitehdas toimi täysin kierrätyskuidun varassa.

– Koulusaksan täydentämiseksi otin vuoden online-kurssin Berlitziltä. 

Tärkein oppi saksalaisille alaisille taisi olla oma-aloitteisuuden lisääminen.

– Aluksi kaikki posti tuotiin minun pöydälleni. Käskin jokaisen avaamaan oman postinsa. Siitä se lähti, Kääriäinen muistelee.

 

Kierrätystä: 2 000 kg niittejä päivässä

Kääriäiselle puolestaan olivat uutta kierrätyksen haasteet. Eilisen uutiset ovat raaka-aineemme -iskulause tuotti muutakin kuin painopaperia. Sanomalehdistä tuli esimerkiksi 2 000 kiloa niittejä päivässä. Niille piti keksiä järkevä käyttö.

– Kaikki jakeet piti pystyä hyödyntämään, kun tavaraa poltettiin kattiloissa. Tuhkaa syntyi 90 000 kiloa vuorokaudessa, ja se meni sementti-teollisuudelle ja rehun lisäaineeksi.

Paluu Suomeen tehtaanjohtajaksi Tervasaaren tarralaminaatti- ja sellutehtaalle toi uuden elämänkokemuksen. Sellutehdas lakkautettiin 2008 liian pienenä yksikkönä. Koetusta Kääriäinen kuvaa sanoilla "karmea homma".

– Eläkeratkaisut auttoivat joitakuita, joku pääsi muualle töihin tai yrittäjäksi. Mutta sairauslomat lisääntyivät loppua kohti, vaikka mitä yritimme tehdä, Kääriäinen huokaa.

Tervasaaren tehtaan lisäksi hänelle laitettiin johdettavaksi Pietarsaaren tehdas 2010.

– Siinä ainakin oppi, että 340 kilometrin päässä toisistaan olevia tehtaita on mahdollista johtaa yhtä aikaa, hymähtää Kääriäinen.

Fray Bentosissa hän aloitti tehtaanjohtajana 2014.

 

Korkeakoulutusta myös maaseudulle

Kääriäinen kehuu Fray Bentosin tehdasta helpoksi johdettavaksi: väki on Suomessa koulutettua, ja konetta on ajettu vain 8 vuotta. Turvallisuuskulttuuri on sen verran tiukka, että töihin tulevista noin kymmenen prosenttia puhallutetaan sattumanvaraisesti.

– Ihmiset ovat meillä tyytyväisiä, vaihtuvuus on vähäinen. Riskit minimoidaan ja häiriöitä vältetään, jotta tehdas voi pyöriä 355 päivää vuodessa. Kymmenen päivän huoltoseisokki on lokakuussa, Kääriäinen kuvailee.

Hän sanoo UPM:n pyrkivän kehittämään toimintaansa Uruguayssa pitkäjänteisesti. Esimerkiksi Fray Bentosiin tulee oma tekniikan yliopisto. UPM ja Uruguayn teknillinen yliopisto UTEC allekirjoittivat helmikuussa sopimuksen alueellisen yliopiston rakentamisesta. Maan toistaiseksi ainoa tekniikan korkeakoulu sijaitsee Montevideossa, eikä valmistuneita aina ole helppo houkutella maaseudulle töihin.

– UPM sijoittaa hankkeeseen 4 miljoonaa dollaria. Tarkoitus on edistää teknillistä koulutusta maaseudulla erityisesti mekatroniikan, uusiutuvan energian sekä kuljetuksen ja logistiikan aloilla. Alueelliseen yliopistoon tavoitellaan yli 400 opiskelijaa, kun se valmistuu 2016.

Maaseutuyliopisto oli edellisen, kuplavolkkarilla ajaneen ja palkkansa köyhille lahjoittaneen presidentin José Mujican hellimä hanke. Hän allekirjoitti UPM:n kanssa sopimuksen yliopistosta viimeisinä viikkoinaan presidenttinä.

 

Äitiyslomaa 3 kuukautta

Kääriäisellä, 55, on viisi lasta ja yksi lapsenlapsi. Isänä ja isoisänä hän esitteleekin ylpeänä myös johtamansa tehtaan äitiysvapaakäytäntöä. 

– Kolmen kuukauden äitiysvapaalle jää vuosittain 14–16 naista. Kuusi kuukautta äiti voi tehdä lyhempää työpäivää. Tämä on parempi kuin lakisääteinen vapaa Uruguayssa. 

 

Sellua ja energiaa eukalyptuksesta

UPM:n tehtaan tuotantokapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia lyhytkuituista eukalyptussellua vuodessa. Tehdas sijaitsee Fray Bentosissa Uruguay-joen rannalla 300 kilometriä pääkaupungista Montevideosta. Laitos tuottaa noin 10 prosenttia Uruguayn sähköstä.

Uruguay-joki on rajajoki. Tehtaan sijoituspaikka aiheutti Argentiinan ja Uruguayn välille monivaiheisen kiistan, joka laantui Haagin kansainvälisen oikeuden päätöksen jälkeen vuonna 2010.

Tuotanto alkoi vuonna 2007 Metsä-Botnian nimellä. UPM:lle sellutehdas siirtyi 2009 Metsäliiton myytyä osuutensa. UPM-Kymmene omistaa 91 prosenttia tehtaasta. Vähemmistöomistajana on uruguaylainen perheyritys. Tehtaassa on päivittäin noin 850 työntekijää, joista UPM:n töissä on 170, loput alihankkijoilla. Paperityö-läisiä ja teknikkoja on noin 100. Koko tuotantoketju puusta selluksi
työllistää 4 000 henkeä.

Tehtaalle tulee puuta 450 rekka-autollista päivässä. 70 prosenttia puusta tuotetaan oman yhtiön UPM Forestal Orientalin viljelmillä. Eukalyptusviljelmiä on 230 000 hehtaaria. Loppu 30 prosenttia ostetaan riippumattomilta puuntoimittajilta. Eukalyptuspuu kasvaa 10–11 vuodessa korjuukypsäksi.

Sellu toimitetaan proomuilla tehtaalta Nueva Palmiran satamaan. Laivamatka Brasilian kautta Hollantiin kestää 38 vuorokautta.

 

Nautoja, sellua ja jalkapalloa 

Vuonna 1825 itsenäistyneen Uruguayn pinta-ala on 176 215 neliökilometriä ja asukasluku 3,3 miljoonaa. Pääkaupunki Montevideossa on 1,6 miljoonaa asukasta. Väestö on lähes kokonaan eurooppalaisten, enimmäkseen espanjalaisten ja italialaisten, siirtolaisten jälkeläisiä.

Karjankasvatuksella ja lihateollisuudella vaurastunut maa oli eurooppalaisen tason hyvinvointivaltio 1920–30-luvulla. Maataloustuotteiden hinnanlasku 1950-luvun lopussa romahdutti elintason ja aiheutti massatyöttömyyden. Maassa oli levottomuuksia ja sotilasvaltaa 1960-luvun lopulta vuoteen 1985. 

Merkittävimmät vientituotteet ovat liha, soija, riisi, puutavara, maitotuotteet ja maltaat. Kahden sellutehtaan – Fray Bentos 2007 ja Montes del Plata 2014 – on arvioitu tuottavan noin 3–4 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Keskipalkka on Montevideossa 720 euroa kuukaudessa, muilla alueila 520 euroa.

Maan suosituin urheilulaji on jalkapallo: ensimmäinen maailmanmestaruus kotikisoissa 1930 ja toinen 1950, olympiakultaa kaksi kertaa 1920-luvulla,  Etelä-Amerikan mestaruus 15 kertaa.

Juha Kääriäinen on ollut tehtaan johtaja vuodesta 2014 ja aikoo jatkaa UPM:n Uruguayn-toiminnan varajohtajana lähivuodet. Kuva Santiago Mazzarovich

 

Kiina imee kaiken markkinasellun

Sellunkeittäjistä on vallalla mielikuva, että kaikki työntävät samaan aikaan tavaraa markkinoille minkä pystyvät ja samalla romahduttavat sellun hinnan 4-5 vuoden välein. Vuoden 2008 jälkeen hinnat ovat kuitenkin nousseet. Ovatko selluntekijät siis viisastuneet?

– En tiedä viisastumisesta, Juha Kääriäinen hymähtää.

Kääriäisen mukaan sellumarkkinoita on vakauttanut tiedonkulun parantumisen lisäksi valmistajien melkoisen suuri määrä. Sellua tehdään monessa paikassa. Suurin tekijä on kuitenkin Kiina.

- Elintason noustessa kiinalaisetkin ovat alkaneet kuluttaa vessa-paperia entistä enemmän. Se on nähdäkseni tärkein yksittäinen syy sellun hyvään nykyhintaan, Kääriäinen sanoo.

Puolet kaikesta tuotannosta on markkinasellua - se osa, jota ei ohjata suoraan tehtaasta omalle paperi-tai kartonkikoneelle. Sitä tuotetaan vuosittain 55 miljoonaa tonnia, josta pitkäkuituista havusellua on noin 40 prosenttia, lyhytkuituista lehtipuusellua 60 prosenttia. Sellun hinta on viime ajat ollut noin 900 dollaria tonnilta, havusellun jopa yli 1 000 euroa tonnilta.

Suomeen on tekeillä kaksi Fray Bentosin kokoluokan sellutehdasta: Metsä-Group Äänekoskelle ja Finnpulp Kuopioon. Äänekosken yli miljoonan sellutonnin vuosituotantoon tähtäävä hanke valmistuu 2017, Kuopion hanke ehkä sen jälkeen.

Uusimpana sellunvalmistajaksi pyrkii entinen sellupaikkakunta Kemijärvi. Kemijärvi-konsortio, jonka päärahoittajaa ei tiedetä, suunnittelee pientä, 200 000 tonnia vuodessa tuottavaa laitosta 2008 hälyllä lopetetun Stora-Enson tehtaan paikalle.

Teekarijäynät: "Oven opasiteetti testattu"

Kun kyseessä on huumorintajuinen mies, on Juha Kääriäiseltä kysyttävä parhaiten mieleen jäänyttä teekkarijäynää. Opiskelijat olivat ekskursiolla Kymin paperitehtaalla. Ja perinteen mukaan jotain piti viedä mukanaan vierashuvila Koskelasta. Reippaat nuoret ottivat mukaan WC:n oven.

– Tarkoitus oli tutkia oven opasiteetti (läpäisevyys). Se oli 1/6, eli ovi todettiin "läpäisemättömäksi". Aika moneen kertaan ovea kysyttiin ennen kuin se palautettiin, Kääriäinen kertoo.

Muuten TKK:lla opiskelun suurin oivallus oli, että uutta tietoa tulee kokoa ajan.

- Koskaan ei ole valmis. Tietoa on etsittävä kaikkialta ja koko ajan. Vasta työelämä tekee insinöörin, toteaa 1984 DI:ksi Otaniemestä valmistunut Kääriäinen.

 

Asiasana