Kuvaaja
iStock
Varijanta
Kirjoittaja
Kirsti Levander

Alkoholi haittaa palautumista

Jo pienikin määrä alkoholia heikentää unen laatua ja elimistön palautumista. Uudessa juttusarjassamme jaetaan dataa terveydeksi.

– Vaikka moni tuntee pääsevänsä eroon työpaineista alkoholin avulla, niin kropan rasitusta juominen vain lisää, johtava asiantuntija Jaana Laitinen Työterveyslaitokselta muistuttaa.

Uni on aivojen ja kehon palautumisen kannalta ensiarvoista.

– Alkoholin juominen vähentää elimistömme palautumiselle tärkeää syvää unta, sillä jo yksikin annos alentaa tahdosta riippumattoman hermoston palautumiseen liittyvää aktivaatiota 10 prosenttia, kolme annosta 25 prosenttia ja 7 annosta jo 40 prosenttia, Työteveyslaitoksen unitutkija Sampsa Puttonen kertoo.

Kun ihminen ei saa riittävästi lepoa, oppiminen, työmuisti, luovuus ja keskittymiskyky heikkenevät ja mieliala heittelee. Haitat näkyvät kotona ja töissä: ihmissuhteet alkavat kärsiä ja töissä tulee tehtyä virheitä.

– Suhdettaan alkoholiin kannattaa miettiä viimeistään silloin, kun kertoilee alkoholinkäytöstään valkoisia valheita, on vaikea pitää tipattomia kausia tai kiusaantuu muiden kysyessä alkoholinkäytöstä, Laitinen vinkkaa.

Omaa alkoholinkäyttöään voi tarkastella esimerkiksi A-klinikan ylläpitämän Päihdelinkki-sivuston testien ja laskureiden avulla.

11%

alkoholia käyttävis­tä piti tipattoman tammikuun 2018

90%

maksakirrooseista on alkoholin aiheuttamia

1,5‰

humalassa onnet­tomuus­riski on 10–20-kertainen

–5 v

Yli 350 grammaa alkoholia viikossa juovien eliniän odote oli 40 vuoden iässä 4–5 vuotta lyhyempi kuin alle 100 grammaa alkoholia käyttävillä.

1 annos = 14 g puhdasta alkoholia

141 kcal

Viinassa on energiaa lähes yhtä paljon kuin rasvassa. Pullo (0,33 l) keskiolutta on yhtä kuin 141 kcal.

Naisilla alkoholinkäyttö laskee estrogeenitasoa, miehillä taas testosteronituotanto heikkenee.

Jutun lähteet: paihdelinkki.fi, muma.fi ja helsinki.fi > tiedotteet