Kuvaaja
Joel Karppanen
Kirjoittaja
Aku Karjalainen

Älä ole munkki – Näin pitchaat tykimmin

Hyvä myyntipuhe on työelämän perustaito. Sen avulla erotut työhaastattelussa, saat ideoita eteenpäin, hankit rahoitusta tai viimeistelet kaupat.

Pitchaus eli myyntipuhe liitetään monesti vain startup-maailmaan. Turhaan. Napakkaa ja mieleen jäävää myyntipuhetta tarvitaan päivittäin – työskentelit missä asiantuntijatehtävässä tahansa.

– Elämme kilpailuyhteiskunnassa. Ajatellaan tilannetta, jossa kahdella hakijalla on sama koulutus ja tausta ja muutenkin kaikki kunnossa. Toinen osaa kertoa asiat selkeästi ja mieleen jäävästi, mutta samalla luonnollisesti. Toinen taas haparoi ja jännittää liikaa. Kumman otat töihin? havainnollistaa Mika Pesonen, joka valmentaa asiakaskokemusta ja myyntitaitoja OP:ssa.  

Pesonen korostaa, että kyse ei ole suinkaan kauniista paketista vailla todellista sisältöä.

– Esiintymis- ja pitchaustaitojen avulla osaat kertoa omat asiasi luonnollisesti. Esimerkiksi projektipäällikkönä minun täytyy osata esitellä projektit lyhyesti ja jämäkästi. Tästä on ollut erittäin paljon hyötyä työelämässä.

Treeni koulii taitajan

Mika Pesonen

Pesonen on harmissaan siitä, että pitchaamista ja esiintymistaitoja harjoitellaan aivan liian vähän. Loputon pikkupräntti esitysmateriaaleissa tai yksityiskohtien detaljit ovat liiankin tuttuja seminaareista ja kokoushuoneista.

– Moni on sitä mieltä, että harjoittelemalla näistä häviää aitous. Olen eri mieltä. Kun treenaa tarpeeksi hyvin asian, voi olla oma itsensä. Tilanteen mukaan pitää mennä, mutta lennossa on helpompi muokata, kun osaa perusasiat hyvin.

Pesonen haluaa oikoa harhaluuloja siitä, että vain energinen ja superlatiivien höystämä puhe olisi hyvää esiintymistä. Introverttikin voi olla todella vaikuttava esiintyjä.

– On tärkeää miettiä esiintyjän omaa persoonaa ja rakentaa esiintyminen sen mukaan. Jokaisella tyylillä voi tehdä erittäin hyvän vaikutuksen. Treenaaminen ja suunnittelu lisäävät itseluottamusta, mikä hälventää jännitystäkin.
 

Hyvää huomenta munkin puolesta – Ei, ei ja ei!

Mistä elementeistä hyvä esitys sitten syntyy? Pesosen mukaan toimiva lopputulos rakentuu, kun samaan pakettiin yhdistetään Slushista tuttua innostusta ja pöhinää sekä Pörssimessujen uskottavuutta.

– Erityisen tärkeää on yhdistää asiantuntijan uskottava rooli innostukseen, joka tulee tunteen kautta. Se saa ajattelemaan, että tässä on jotain, minkä vuoksi haluan kuulla tätä kaveria lisää.

– Ihmisten motivaatio kuunnella syntyy siitä, että herättää uteliaisuuden. Se voi olla kysymys alkuun. Joskus menen itse seisomaan muutamaksi sekunniksi lavan reunalle ja hymyilen. Sekin herättää uteliaisuuden: Mikäs tämä kaljupää on, kun hiljaa siellä seisoo? Pieniä juttuja omaan tyyliin sopivaksi.

Keinoja on monia, mutta yhden fraasin Pesonen kehottaa heivaamaan kokonaan.

– Älä ikinä aloita ”Hyvää huomenta munkin puolesta.” Se on tunnelman tappaja numero ykkönen. Pelkkä ”hyvää huomenta” on paljon jämäkämpi.
 

Viisi tärppiä pitchaukseen

1. Mieti, millainen esiintyjä olet.

  • Jos olet faktapitoinen, mieti mistä löydät innostusta.
  • Jos innostut herkästi, pohdi mistä saat mukaan faktoja.

2. Aloita esiintymisen suunnittelu heti.

  • Laita ideat esiintymisestä muhimaan takaraivoon heti. Kirjaa ylös mieleen pulpahtavat ideat.
  • Selvitä, millainen yleisö on ja käytä heille ominaista kieltä. Jos on esimerkiksi tekniikan tohtoreita, mukana on hyvä olla tekniikan sanastoa. Jos ei, käytä helposti ymmärrettävää kieltä.  

3. Kirjoita pääviesti ylös.  

  • Mieti yhdeksi lauseeksi se viesti, jonka haluat jäävän kuulijoille kirkkaana mieleen. Kirjoita se ylös. Rakenna esitys sen ympärille.

4. Anna tunteen näkyä.

  • Esityksen olisi hyvä herättää tunteita kuulijoissa, kuten toivoa. Myös hämmästys eli kuulijoiden yllättäminen toimii.
  • Lapset ja oman persoonan avaaminen tuovat inhimillisyyttä esitykseen.

5. Pitchaus vai hissipuhe? – Treenaa itsesi hyväksi

  • Hissipuheella tarkoitetaan usein tilannetta, joka tulee yllättäen ja jossa jokin asia pitää kertoa lyhyesti.
  • Pitchaukselle eli myyntipuheelle on yleensä määritelty aika, paikka ja kesto.
  • Molempia voi ja kannattaa harjoitella.

 

Opiskelija, osallistu Unikorni2018-kisaan! – Pääset kehittämään pitchaustaitojasi, verkostoitumaan ja voit voittaa 4 000 euroa

TEKin ja Suomen Ekonomien opiskelijoille suunnatussa #Unikorni2018-kisassa etsitään loistavia liikeideoita. Osallistu kisaan yksin tai kerää itsellesi tiimi. Pääset kehittämään pitchaustaitojasi, luomaan verkostoja ja voit voittaa 4 000 euroa liikeideasi toteutukseen.

Kisan finaali järjestetään Leijonan luola -tyyliin Helsingissä 3.12. G Livelabissa. Leijonina toimivat menestyneet enkelisijoittajat Risto Linturi, Lennu Keinänen ja Julianna Borsos. Voittajan sparraajana toimii leijonien lisäksi myös Risto Asikainen.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan. >>