Kuvaaja
Outi Kainiemi
Kirjoittaja
Kirsti Levander

Puhutaan tekniikan etiikasta

Sotilas ei päätä, mitä sotia soditaan. Juristi ei vahvista lakia. Pitääkö insinöörin miettiä sitä, mihin suuntaan oma työ ja tekniikka maailmaa vievät? Vai riittääkö, että hoitaa hommansa hyvin?

No, eipä koske minua. Eikö?  

Työelämän etiikkaan perehtynyt FT Henriikka Mustajoki Helsingin yliopistosta sanoo, ettei ole asiaa tai toimintaa, mihin ei liittyisi eettistä valintaa. 

– Jos yrityksessä käydään läpi kysymykset: mitä tehdään, miten tehdään ja miten se vaikuttaa, niin havaitaan helposti myös eettisten ratkaisujen läsnäolo.

Ja riski? 

– Se on aina eettinen kysymys, Mustajoki sanoo. 

– Kuka määrittelee riskin? Kuka saa päättää, mikä on pieni tai suuri riski tai hyväksytyn riskin raja? 

Kysymys voi mennä jopa vaikeammaksi: miten tehdään riskiarvio toiminnasta, jonka seurauksia ei kukaan osaa edes kuvitella?

Moraali puntariin

Moraalimme kuvaa käsitystämme hyvästä ja oikeasta. Moraalipuntarissa painavat laki, tieto ja omatunto. Moraali on siinä tavassa, miten sinä ja minä toimimme.

Moraaliaan voi testata vaikka näin: mitä ajattelisin, jos minulle tehtäisiin näin tai lapseni olisi tässä osapuolena? Hyvä ajatuskoe on myös kysyä: kestäisikö asia julkisuutta?

– Eettisiä päätöksiä tehtäessä on tehtävä eettisesti perusteltuja valintoja eli punnittava hyötyjä ja haittoja: kenen etu, kenen haitta, kuinka paljon haittaa tai hyötyä koituu ja millä aikajänteellä, Mustajoki neuvoo. 

Hän suosittelee organisaatioita miettimään asioita ennen kuin ongelmat kaatuvat syliin ja tarjoaa avuksi ennakoivan eettisen dialogin mallia.  

– Vaikkei päätös olisi kaikkien mieleen, se on ainakin tehty silloin avoimesti ja perustellusti.

Kuumottavat hommat

Teologi, FT Topi Heikkerö kirjoitti tekniikan ja etiikan suhteesta vuonna 2009 julkaistussa Tekniikka ja etiikka -kirjassaan muun muassa näin:

"Jos pitää paikkansa, että kaikki inhimillinen toiminta on moraalisesti latautunutta, silloin myös teknisten laitteiden suunnittelu, valmistus ja myynti on aina moraalisesti latautunutta. Laite on kehitetty tuomaan jonkinlaista hyvää sekä sen tuottajalle että käyttäjälle. Näitä hyviä ja niiden tavoittelun tapoja voi arvioida moraalisesti."

Kysytäänpä usein mieliä kuumottavilla aloilla työskentelevien tekkiläisten näkemyksiä omasta työstään.  

Keskustelen ensin ydinvoimalassa uransa tehneen DI Ari Anttilan kanssa. Kyllä, kyllä, väistämättä ennen tapaamista mieleeni piirtyvät kuvat Tšernobylistä ja Fukushimasta. 

Anttila toimii Teollisuuden Voiman Olkiluodon ydinvoimalaitoksella vierailupäällikkönä. Olemus huokuu varmuutta. Iso mies. Puhe rauhallista ja selkeää. Kokemusta alalta 33 vuotta. Laitokselle kylään tulevilla, 15 000 vierasta vuodessa, on enemmän tai vähemmän tietoa ydinvoimasta, joten kysymyksiä sataa laidasta laitaan – ja Anttila vastaa. 

Hän sanoo, ettei hän myy eikä käännytä, vaan kertoo, mistä ydinvoimassa on kysymys ja miten laitos toimii. 

Anttila ei aikonut ydinvoima-alalle. Jalasjärvellä koulunsa käynyt matematiikasta ja fysiikasta kiinnostunut nuori mies lähti Lappeenrantaan opiskelemaan energia-
tekniikan laitokselle voimalaitostekniikkaa. 

Kesällä 1983 Anttila haki kesätöitä ja huomasi, että Olkiluodon säteilyvalvonnassa oli paikka auki.

– Ja hyvä palkka.

Soitto Olkiluotoon kertoi kuitenkin, että säteilyvalvonnan paikka oli jo täytetty, mutta käytönsuunnittelussa olisi vielä kolmen kuukauden pesti tarjolla. Siitä alkoi Anttilan ydinvoimaura.

Diplomityön aihe oli turbiinilaitoksen mitoituksen optimointi, sen jälkeen Anttila jatkoi talossa voimalaitostekniikan toimistossa voimalaitosinsinöörinä ja myöhemmin tuotantolaitoksessa käytön suunnittelijana. Vuonna 2007 hän siirtyi työsuhdepäälliköksi henkilöstöhallintoon. Vierailupäällikkönä Anttila on ollut viitisen vuotta. 

Oikea toiminta takaa turvallisuuden

Anttila on saanut uransa alusta asti perustella työpaikkansa valintaa niin läheisemmille kuin satunnaisillekin tutuille. 

– Joillakin on jopa sellainen käsitys, että ydinvoimalaitos on kuin viritystilassa oleva ydinpommi, joka häiriötilanteessa räjähtää taivaan tuuliin.  

Anttila tietää, ettei niin käy. 

– Kokemukseni mukaan ydinvoima edustaa hyväksyttyä energiatekniikkaa. Olkiluodon laitoksemme on hyvä ja sen tekniikka hienoa. Kun toimitaan ohjeiden ja säännösten mukaan, onnettomuusriskiä ei ole. 

Tšernobylin ydinvoimalaräjähdyksestä huhtikuussa 1986 Anttila sai tietää tv-uutisista. 

– Havaituista säteilymääristä osasin päätellä tilanteen merkityksen enkä huolestunut laskeuman vaikutuksista Suomessa. Töissä sain vielä lisätietoja tilanteesta.

Anttila saattoi asiantuntijuutensa avulla rauhoitella kanssaihmisiäänkin. 

Fukushimakaan ei vienyt Anttilan luottamusta suomalaisen ydinvoimatekniikan turvallisuuteen. Hän on tämän Japanin onnettomuuden yhteydessä miettinyt erityisesti kulttuurisia kysymyksiä. 

– Tilanne olisi hallittu paremmin, jos käskytyskulttuuri ei olisi ollut niin hierarkkinen. Hidas menettely pahensi tilannetta.  

Omalla työpaikallaan Anttila luottaa ennen kaikkea alan toimijoiden korkeaan moraaliin, asiantuntemukseen ja harjoitusten takaamaan tilanteen hallintaan myös häiriöiden sattuessa.

– Säätösauvat pysäyttävät reaktorin neljässä sekunnissa, Anttila sanoo. 

Kolmen lapsen isä ja neljän isoisä pitää myös suunniteltua käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusratkaisua kestävänä. Maailman ensimmäisen loppusijoitukseen tarkoitetun kapselointilaitoksen rakentaminen alkaa 2023. Olkiluodon kallioon porataan jo tunnelistoa, jonka uumeniin ydinjätettä sisältävät valurauta-kuparikapselit haudataan.

Ydinvoima sopii Anttilan arvomaailmaan, mutta luonnonvarojen ylikulutusta, tavarapaljoutta ja pyrkimystä jatkuvaan voiton maksimointiin hän ei oikein sulata. 

– Pääomien ja tavarapaljouden kasvattamisen sijaan huomio pitäisi kiinnittää ihmisen hyvinvointiin ja kestävään kehitykseen. Siitä sietäisi keskustella. TEKin teknologiavaliokunta voisi avata pelin. 

Oikea tilannekuva – parempi maailma

Ydinvoima on herättänyt tunteita jo vuosikymmeniä, mutta nyt ollaan herkillä erityisesti digitalisaation ja robotiikan kanssa. 

Elon Musk, Bill Gates ja World Economic Forum pitävät tekoälyä yhtenä ihmiskunnan suurimmista riskeistä. FT Henrik Rydenfelt kirjoittaa etiikka.fi -kolumnissaan: Jos tekoäly on uusi sähkö, kuka takaa, ettei se tule kynsille? Algoritmit ohjaavat sitä, mikä ennen oli ihmisten tekemien valintojen piirissä: autoja, mediasisältöjä, rahaliikennettä, laitteistoja, tuotantokoneistoja ja robotteja.         

Huh, huh.  

Miltä näyttää DI Petri Takalan työ ja arvomaailma digitalisaation parissa? 

Takala työskentelee digitaalisten palvelujen asiantuntijayritys Goforen palveluksessa. 

Yritys on saanut merkittäviä toimeksiantoja julkiselta sektorilta. Firma on muun muassa Suomen palveluväylän toteuttaja ja viime kesänä yritys aloitti myös maakuntien viitearkkitehtuurin kehittämisen. 

Takala konsultoi johtoa digitaalisuuden mahdollisuuksista ja datan hyödyntämisestä tietotalouden keinoin. Hän tietää, miten tietoa ja digitaalisia apuvälineitä voidaan käyttää liiketoimintaa kehitettäessä tai uutta luotaessa sekä miten organisaatiota on johdettava digiajassa.  

– Oman työni keskiössä on tehdä hallinto- ja tilastolähtöisistä palveluista ihmislähtöisiä. 

Takala näkeekin digitulevaisuuden mahdollisuutena panna piste niin mutulähtöiselle kuin epämääräisiä tilastojakin hyödyntävälle päätöksenteolle. 

– Digitalisaation avulla saamme tarkemman ja oikeamman tilannekuvan. Systeeminen muutos on kuitenkin myös vaikea, sillä se aiheuttaa monille pelkoa aseman ja vallan menetyksestä. 

Eikä aiheetta. Takala uskoo digivallankumoukseen. Huonosti toimivan ja lobbaukselle liiankin alttiin demokratian ja rahalla pyöritettävän tuotantokoneiston valta siirtyy aidosti ihmisen ja ihmisen tarpeet huomioon ottavalle kansalaisyhteiskunnalle, jossa vaikuttava osallisuus on mahdollista. 

– Silloin todellisuutta ei enää voi piilottaa: homekouluja on todellakin paljon, infra rapistuu oikeasti ja meiltä on jäämässä niin terveys- kuin luontovelkaakin tuleville sukupolville.  

Takala arvelee, että jollei valtionhallinto pysty hoitamaan kansalaisten siltä odottamia asioita, se marginalisoituu ja yksityinen sektori ottaa asiat hoitaakseen. 

– Google Mapsin kaltaiset palvelut yleistyvät. Ja yksityiset yritykset käyttävät dataansa totta kai myös kaupallisiin tarkoituksiinsa – haluamallaan tavalla, Takala muistuttaa. 

Dataviidakossa kuin Odysseus harharetkillään

Datan keräämisen ja sen yhdistelemisen mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Datan osalta kysymys kuuluukin, mitä ja kuka saa kerätä, mitä ja kuka saa yhdistellä ja mihin tarkoitukseen. 

– Siksi tietosuojarekisterit ovat tarpeen. Julkisella sektorilla tilanne on jo varsin hyvä, yksityisellä sektorilla tilanne paranee, kun EU:n uusi tietosuoja-asetus astuu voimaan toukokuussa 2018, Takala arvioi.

Hallinnon digitalisoituminen merkitsee tekniikan ja insinöörin roolin kasvua – jopa häkellyttävällä tavalla. 

– Päätöksentekijät näyttävät joskus helpottuneilta voidessaan siirtää kysymyksiä tekniikan asiantuntijoiden ratkaistaviksi, Takala sanoo. 

Hän peräänkuuluttaakin tekkiläisten keskustelua tietotekniikan etiikasta. 

– Digitalisaatio etenee huimaa vauhtia, ja me olemme muutosviidakossa kuin Odysseus harharetkillään. 

– Esimerkiksi tekoälystä on tietoa vielä varsin vähän, silti meidän pitäisi tehdä tietoisia ja eettisiä  ratkaisuja, kun kehitämme itseohjautuvia autoja tai oppivia robotteja. 

Yhteiskunnan digitalisoituminen kasvattaa tekniikan ja insinöörin roolia entisestään.

Takala kannustaa jokaista pohtimaan arvojaan. 

– Tekniikka ei ole arvovapaata, vaan poliittista ja yhteiskunnallista.  Asioita olisi syytä pohtia myös muiden professioiden edustajien kanssa. Tekkiläiset eivät saisi kaivautua omiin poteroihinsa. 

Harhaluulot turhauttavat

Lopuksi tapaan synteettisen biologian alalla työskentelevän TkT Suvi Santalan. Geenimuuntelussa jylläävät myös ennakkoluulot. Mielessäni häivähtävät kuvat kloonatuista koiranpennuista. Mitä niistäkin pitäisi ajatella – tai scifileffojen androideista ja Blade Runnerin replikanteista?

Tutkijatohtorina Tampereen teknillisessä yliopistossa työskentelevä Santala pyrkii tutkimuksessaan parantamaan bakteerien perimää sellaiseksi, että ne lihovat helposti. Lihomistaipumus on tavoiteltavaa, sillä pulskista bakteereista saadaan enemmän energiarikkaita hiilivetyjä ja niiden johdannaisia, joita voidaan käyttää muun muassa uusiutuvan dieselin valmistuksessa sekä kemianteollisuudessa. Ja mikä parasta: bakteereiden ruokavalio koostuu teollisuuden ja maatalouden jätteistä. Tällaisella biologisella tuotantotavalla jätteistä saataisiin siis aikaan ihmiskuntaa hyödyttävä tuote.  

Synteettinen biologia on insinöörimäinen tapa rakentaa synteettisiä reittejä ja saada bakteerit valmistamaan sitä mitä halutaan. Kun toisiinsa sopivat standardoidut osat kasataan, saadaan uusia reittejä nopeasti ja ennustettavasti.  

Santala näyttää kännykästään kuvaa. Siinä on bakteerista monistettuja geenejä agaroosigeelissä.

– Eikä tässä ole mitään vaarallista. 

– Perinteisessä jalostuksessa kasvien perimää muokataan risteyttämällä tai sädettämällä. Silloin tulos on vain huomattavasti sattumanvaraisempi, Santala sanoo.

Geenimuuntelu herättää kuitenkin voimakkaitakin tunteita. Tutkijan on vaikea ymmärtää perusteettomia ennakkoluuloja.

– Ei ole kyse siitä, että luodaan omilla jaloillaan käveleviä tomaatteja, vaan pyrkimys on aidosti parantaa ihmisen ja ympäristön hyvinvointia, Santala sanoo ja myöntää turhautumisensa mutuun perustuviin näkemyksiin. 

– Biotekniikan avulla voidaan selättää kasvitauteja tai kehittää kuivuutta kestäviä lajeja. Geneettisesti muokattu ruoka on tutkitumpaa kuin mikään muu. Se, millä teknologialla jollekin kasville haluttu ominaisuus on saatu aikaan, ei mielestäni liity ruoantuotannon muihin eettisiin kysymyksiin.  

Santalaa harmittaa myös yhä yleisempi, usein somen siivittämä asiantuntijuuden vähättely. Rokotevastaisuus tai sikiön sydänäänten kuuntelun kieltäminen pöyristyttävät tutkijaa. 

– Itse en ota kantaa edes luotettavien lähteiden tiedeuutisiin, ennen kuin tiedän, mistä todella on kyse, hän sanoo. 

Suomi tarvitsee tiedeministerin

Santalan mielestä päättäjien pitäisi olla tukevasti kartalla, kun tehdään tiedettä ja tekniikkaa koskevia ratkaisuja. Siksi Suomeen, innovaatioiden merkitystä korostavaan maahan, pitäisi saada tiedeministeriö. 

– Tätä asiaa TEK voisi edistää, Santala sanoo.  

Lainsäädännöllä on merkittävä rooli paitsi tutkimuksen myös tulosten hyödyntämisen kannalta.

– Ennakkoluulot ja yleinen mielipide vaikuttavat päätöksentekoon, mikä on hidastanut monien biotekniikan saavutusten hyödyntämistä. Toisaalta taas nanotekniikka pääsi tehokkaan lobbauksen avulla käyttöön ennen kuin ehdittiin miettiä siihen liittyviä vaaroja. 

Santala sanoo, ettei oman työyhteisön päivittäisessä työssä moraalifilosofisia keskusteluja juuri käydä. Asiat on mietitty jo ennen tutkimuksen aloittamista. Biotekniikan konferensseissa eettinen keskustelu on kuitenkin lähes aina osa ohjelmaa.

Lähde: Topi Heikkerö, Tekniikka ja etiikka, johdatus teoriaan ja käytäntöön. TEK 2009.

Tule mukaan keskustelemaan!

TEK on avannut foorumin etiikkakeskustelulle. Tekniikan etiikan FB-ryhmä osoitteessa www.facebook.com/groups/tekniikanetiikka

Voit kommentoida siellä tätä artikkelia tai nostaa esiin muita eettisessä mielessä keskustelun arvoisia aiheita.

– Tekniikan kehitys tuo tuttujen eettisten ongelmien rinnalle koko ajan uusia asioita. Jossain vaiheessa lainsäädäntöön sorvataan niihin ratkaisuja – tai eletään niiden kanssa. On tärkeää, että pohjaksi käydään julkista keskustelua. Insinöörikunta voisi ottaa tässä johtavan roolin, TEKin kunnialautakunnan puheenjohtaja Jouni J. Särkijärvi sanoo. 

– Samalla tuotaisiin tiedon valoa keskusteluun, jossa nyt on äänessä paljon vauhkoja väärinymmärtäneitä.

Eettiset kysymykset ovat olleet TEKin agendalla jo vuodesta 1966, jolloin vahvistettiin TEKin edeltäjän Suomen Teknillisen Seuran (STS) kunniasääntö ja perustettiin kunnialautakunta.

Mallia oli otettu kansainvälisistä esikuvista, ja muotoilua oli hiomassa myös Georg Henrik von Wright. Kunniasääntö uudistettiin TEKin 100-vuotisjuhlaan 
1996.

Harkinnan paikka

Moraalinen valinta-avaruus

Oheinen kuva havainnollistaa sen, että vaikka eettisiin kysymyksiin ei ole olemassa matemaattisella eksaktiudella laskettavia oikeita vastauksia, eettiset ratkaisut eivät myöskään ole pelkkiä mielipidekysymyksiä tai mielivaltaisiin uskomuksiin nojaavia. Ajatus on, että hyvät ratkaisut löytyvät alueelta, jossa punaiset viivat kohtaavat. Jos taas lähdetään kulkemaan pois keskustasta johonkin suuntaan, yleensä tuloksena on ainakin yhdessä suhteessa eettisesti huono ratkaisu.

Näiden neljän elementin kautta voi myös luonnehtia suhtautumista moraaliongelmiin.

Lakia painottava tapa kunnioittaa viime kädessä lakeja, sääntöjä ja tapoja. Ongelmaksi voi muodostua se, että lakikin vaatii kriittistä suhtautumista. Laki voi myös olla puutteellinen.

Henkilökohtaista suhdetta vahvasti korostava lähestymistapa painottaa itse koettuja arvoja ja normeja. Ongelmana on usein moralismi ja kapeakatseisuus, jossa omia arvostuksia pidetään ainoina oikeina. 

Moraaliargumentaatioon perustuva lähestymistapa on usein kovin älyllistä ”ei niin yksinkertaisten” asioiden pyörittelyä ilman ratkaisuja. Ongelmana on myös siihen helposti sisältyvä ironia.

Faktatietoa korostavaa tyyliä voisi kutsua teknokraattiseksi: ongelmat pitää ratkaista parhaan tiedon valossa ja niiden kesken, joilla on asiantuntemus hallussaan. Silloin unohtuu, ettei moraalikysymyksiä voi ratkaista pelkän arvovapaan tiedon avulla ja että demokratiassa ratkaisuihin on otettava kaikki mukaan, tavalla tai toisella. Hyvänä puolena teknokraattisessa lähestymistavassa on se, että tieto ja asioiden tutkiminen otetaan vakavasti.

Lähde: Topi Heikkerö, Tekniikka ja etiikka, johdatus teoriaan ja käytäntöön. TEK 2009.