Kuvaaja
Opinkirjo / Helsingin yliopiston LUMA-keskus
Kirjoittaja
Katariina Rönnqvist ja Merike Kesler

Nuoret tutkijanalut esiin!

Lasten ja nuorten tiede- ja teknologiakilpailuun Tutki-Kokeile-Kehitä voi osallistua 1.2.2017 mennessä. Lahjoittamalla kilpailun stipendirahastoon tuet tiedekasvatusta.

Onko lapsesi lupaava keksijänalku? Tai oletko opettaja luokalla, jossa on tehty tai tehdään parhaillaan tiedeprojektia? Oletko itse alle 21-vuotias ja tehnyt tieteellisen tutkimuksen tai projektin?

Tutki-Kokeile-Kehitä eli TuKoKe on tiede- ja teknologiakilpailu 6–20-vuotiaille lapsille ja nuorille, jotka ovat kiinnostuneita tutkimustyöstä, keksinnöistä ja tekniikasta. Kilpailun avulla osallistujat voivat saada palautetta omasta harraste- tai kouluprojektista sekä samalla tavata muita samanhenkisiä nuoria.

Kilpailun tarkoitus on kannustaa lapsia ja nuoria eteenpäin tiede- ja tekniikkaharrastuksessaan sekä innostaa matemaattis-luonnontieteellisistä aloista.

Tämän vuoden kilpailuun voi osallistua 1.2. mennessä. Osallistua voi yksin tai porukalla tehdyllä työllä. Lopputapahtuma järjestetään Tekniikan museossa 30.–31.3. 

Lisää tietoa kilpailusta sekä ohjeet osallistumiseen löytyvät TuKoKen verkkosivuilta

Haluatko tukea lasten ja nuorten tiedekasvatusta?

Vuoden alussa perustettu TuKoKe stipendirahasto odottaa innokkaita lahjoittajia. Rahaston kaikki varat käytetään lasten ja nuorten oppilasstipendeihin TuKoKen lopputapahtumassa. Stipendien suuruus vaihtelee 30 eurosta aina 2 000 euroon asti. Pienelläkin sumalla on väliä! Katso tarkemmat lahjoittamiseen liittyvät ohjeet Opinkirjon kotisivuilta.

 
Asiasana