Kuvaaja
Getty Images
Kirjoittaja
Tiina Henry-Biabaud

Tekniikan alalla korona perui sovitut kesätyöt vain harvalta

Koronakevät laski kolmannen vuoden opiskelijoiden kesän työllisyyttä kymmenellä prosenttiyksiköllä verrattuna vuoden takaiseen.

Kolmannen vuoden tekniikan alan opiskelijoista noin 70 prosenttia on kesän töissä. Opiskelijoista 28 prosenttia puolestaan kertoi, ettei ole löytänyt kesätöitä. Syyksi kesätöiden peruuntumiselle mainittiin koronatilanne vain parilla prosentilla vastaajista.
 
TEK soitti alkukesän aikana kaikille opiskelijajäsenilleen, joilla oli kolme vuotta tekniikan alan yliopisto-opintoja takana. Lähes kaikki vastanneet olivat suorittaneet kanditutkinnon opintoja, maisterivaiheessa aloittaneita vastaajien joukossa oli alle viisi prosenttia.
 
– Halusimme kysellä opiskelijajäsentemme kuulumisia sekä muistuttaa työpaikan löytäneille, että kanditutkinnon valmistumisen aikaan on paras hetki liittyä TEKin kautta työttömyyskassaan, sillä työssäoloehdon voi kerryttää täyteen jo opiskeluaikaisilla töillä. Näin voi saada ansiosidonnaista päivärahaa, jos valmistumisen jälkeen joutuu hetken etsimään töitä, kertoo TEKin opiskelijoiden jäsenvastaava Vesa Taskinen.
 
Ansiosidonnainen päiväraha on huomattavasti suurempi kuin KELAn maksama päiväraha. Esimerkiksi 3 500 euroa kuussa ansaitseva saa työttömäksi jäädessään Korkeasti koulutettujen kassa KOKOsta  ansiosidonnaista päivärahaa 1 868,35 euroa kuussa. KELAn maksama peruspäiväraha taas on vain 724 euroa kuussa.
 
TEK toteutti ensimmäisen vastaavan soittokierroksen opiskelijoille vuosi sitten. Viime vuonna kesätöitä oli hieman useammalla kuin tänä vuonna eli noin 80 prosentilla puhelimitse tavoitetuista.
 
– Tämä korokesä on sillä tavalla poikkeuksellinen, että ei kannata liikaa harmitella, mikäli ei nyt löytänyt töitä. Tilanne on sama monille muillekin, eikä se työllistymisen kannalta ole missään nimessä pysyvä. Kesä kannattaa hyödyntää muulla tavalla, esimerkiksi opiskellen tai ihan vain palautumiseen. Yliopisto-opintojen kuormittavuutta ei kannata vähätellä, Taskinen suosittelee.