Kuvaaja
Helsingin kaupunginmuseo
Kirjoittaja
Jussi Nousiainen

Polyteekkarielämää sadan vuoden takaa

1900-luvun alussa opiskelutahti oli armoton, mutta opiskelun jälkeen polyteekkaria odotti korkea yhteiskunnallinen asema ja teollisuuden johtotehtävät.

Teknillistä korkeakoulua edeltäneellä Polyteknillisellä opistolla Helsingissä oli 1900-luvun alussa noin kolmesataa opiskelijaa. Tyypillinen opiskelija oli 21–22-vuotias, kotoisin koulutetusta ja varakkaasta perheestä Helsingistä tai Uudeltamaalta. Polyteekkareiden enemmistö oli ruotsinkielisiä vuoteen 1907 saakka. 1920-luvulla entistä useampi maalaispoika ja työmiehen poika tavoitteli sosiaalista nousua tekniikan koulutuksesta.

Teekkarikunnan naisistuminen on jatkunut heikolla menestyksellä jo 135 vuotta. Ensimmäinen naispolyteekkari oli 1879 opintonsa aloittanut Ida Meller ja ensimmäisenä tutkintonsa suoritti arkkitehti Signe Hornborg. Sata vuotta sitten naisopiskelijan ainoa virka polyteekkariklubissa oli emännän virka.

Opiskeluvälineet tupakka-askissa

Venäjän koulutuspolitiikan uudistuksen mukana opisto sai uudet, isommat tilat ja suuremman määrän opiskelijoita. Opisto sai yliopiston statuksen vuonna 1908 ja nimi muutettiin Suomen Teknilliseksi Korkeakouluksi.

Alkuaikoina kirjallisuutta oli vähän saatavissa ja opiskelu perustui kuultuihin luentoihin. Luennot olivat aluksi lähinnä ruotsin kielellä ja opetuskielestä kiisteltiin ankarasti vielä 1930-luvulla. Polyteekkarin tärkeitä opiskeluvälineitä olivat muun muassa kartonkiseen tupakka-askiin kerätty piirustusvälinekokoelma, harpikko, tushipullo ja mannermainen innovaatio, laskutikku.

Pienikin epäonni tutkintopäivänä saattoi keskeyttää opinnot lopullisesti.

Opetus sata vuotta sitten oli koulumaista ja opiskelutahti armoton. Tenttikausi kesti kymmenen päivää, ja epäonnistuneen tentin sai yrittää uusia kerran. Pienikin epäonni tutkintopäivänä saattoi keskeyttää opinnot lopullisesti. Polyteekkareista lähes puolet keskeytti opintonsa, mutta osa siirtyi suoraan työelämään tekemättä diplomityötä, niin kutsuttu pikkudiplomi takataskussaan.

DI-koulutuksessa tutut opiskelija-assistentit ilmestyivät laitoksille jo 1910-luvulla. Assarit vetivät harjoituksia ja laboratoriotöitä ja antoivat henkistä tukea diplomityön tekijöille. Assistenttina teekkari joutui ottamaan vastuuta ja johtamaan projekteja jo opiskeluaikanaan. Kun esimerkiksi yhdysvaltalaisesta yliopistosta valmistunut insinööri meni teollisuuteen harjoittelemaan, suomalainen DI oli valmis johtamaan.

Thumbnail
Polyteknillisen opiston konerakennusosaston opiskelijoita koneiden parissa vuonna 1893.

Raittiutta ja haureutta

Raskaat opinnot vaativat raskaat huvit. 1900-luvun alun polyteekkarit eivät olleet mitään pyhäkoulupoikia, sen enempää kuin muutkaan ylioppilaat. Vuosina 1905–1907 löydettiin lähes viideltäsadalta ylioppilaalta ja polyteknikolta sukupuolitauti, joka oli todennäköisesti kotoisin Punavuoren bordelleista. Tämä on melkoinen saavutus sen aikaisiin opiskelijamääriin nähden.

Luentosaleissa ja piirustussaleissa oli tupakointi kielletty, mutta kieltoa rikottiin jatkuvasti. Asia ratkesi, kun opiskelijat saivat omat tupakkahuoneensa. Vuosisadan alkupuolella raittiusaate oli saanut tukevan jalansijan jopa teekkareiden keskuudessa. Vuonna 1913 TKY lopetti ankaran kiistelyn jälkeen Polin ravintolassa alkoholin anniskelun. Viini alkoi jälleen virrata jo vuoden kuluttua, mutta pian ensimmäisen maailmansodan alettua polyteekkarit joutuivat luopumaan anniskeluoikeuksistaan.

Thumbnail
Sähkötekniikan laboratorion konehalli Albertinkadulla.

Lakki ja katto pään päälle

Teekkareiden ylioppilaskuntatoiminnan katsotaan alkaneen vuonna 1872 Teknologföreningenin perustamisesta. TF:stä tuli kokoava voima. Polyteekkarit siirtyivät ravintoloista ja biljardihuoneistoista viettämään iloista polyteekkarielämää TF:n tiloihin. Toiminta jatkui TF:n suomenkielisen vastineen, Tekniikan ylioppilaiden, ja myöhemmin Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan johdolla. Yhteiseksi tunnukseksi vakiintui teekkarilakki, joka sai nykyisen muotonsa 1893.

Teekkareiden muonittaminen on edelleenkin työlästä hommaa. Sata vuotta sitten tehtävästä huolehti TKY ja sen ravintola. Ravintola oli taloudellisissa ongelmissa ja tilannetta pahensivat kevään 1917 maatalouslakot ja elintarvikemellakat. TKY painatti omia leipäkortteja, joita annettiin ruokatarpeita tuoneille jäsenille. Kortilla sai valmista ruokaa.

Polyteekkarit kokoontuivat erilaisissa vuokrahuoneistoissa, mutta vuodesta 1903 lähtien teekkareiden tukikohta oli legendaarinen Poli nykyisellä Lönnrotinkadulla. Jyhkeä graniittilinna oli osoitus polyteekkareiden asemasta ja arvostuksesta. Sen suojissa pidettiin kokouksia, juhlittiin, urheiltiin ja kehiteltiin monta ikimuistoista tempausta.


Lähteet: Nykänen, Panu: Kortteli sataman laidalla. Suomen teknillinen korkeakoulu 1908-1941. Hanski, Jari: Polin suojiin me saavumme taas. Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta 125 vuotta. Klinge, Matti & Kolbe, Laura: Suomen ylioppilas. Koponen, Paavo: 75 vuotta teekkarielämää.