Kuvaaja
Ida Nisonen
Kirjoittaja
Tiina Metso

Maailman ainoa, siis kiistatta paras

Hieman kellastunut teekkarilakki vuodelta 1908, Pokeripoksin ihanasti kulunut pyöreä pöytä Melskan hengen alla, RWBK:n paljon kokenut kypärä 1930-luvulta ja teekkarielämää nähnyt Raksan haalari fuksilta 2008.

Noita kiinnostavia esineitä yhdistää hengeltään suuri erikoismuseo Espoon Otaniemessä, punatiilitalon tunnelmallisessa kellarissa.

Käytettiinpä nimenä sitten vanhempien suosimaa Teekkarimuseota tai nuoremmille tutumpaa Polyteekkarimuseota, kyseessä on kuitenkin UNESCOn tietojen mukaan maailman ainoa museo, joka on puhtaasti opiskelijamuseo. Vaikka Tampereelta löytyykin pienempi sisarus, on Maailman museoliittoon kuuluva Polyteekkarimuseo selvästi maailman ainoa ja siis paras teekkarimuseo, jo vuodesta 1958 lähtien.

Polyteekkarimuseo eli Polytekarmuseet on teekkariperinteen ja -kulttuurin näyteikkuna, jonka kautta annetaan mahdollisuus kurkistaa jo kolmelle vuosisadalle ulottuvaan Polin teekkareiden eloon ja oloon. 

Jo yli sata vuotta sitten Polin teekkarit ovat ymmärtäneet oman omalaatuisen kulttuurinsa arvon ja aloittaneet järjestelmällisen aineiston tallentamisen. Sen tuloksena ovat säilyneet asiakirjojen ohella käsinkirjoitetut lehdet sekä jatkuvasti kasvava esineiden kokoelma 1900-luvun alusta tähän päivään. 

Vaikka museo selkeästi keskittyy teekkariuteen, on sen kokoelmiin päässyt kuitenkin livahtamaan myös opintoihin ja tekniikan kehitykseen liittyviä esineitä.

Aarteet museoon, ei kaatopaikalle!

Vanhalla Polilla perustettu museo on ehtinyt sijaita myös Dipolissa ennen nykyistä kotiaan Jämeräntaipaleella. Nykyisessä kellarissa on viihdytty jo 1980-luvulta lähtien. Tila elää ja muuttuu, mutta päätarkoitus pysyy samana: teekkariuden esitteleminen omille ja vieraille sekä juhlavan tilan tarjoaminen yhteisön juhlahetkille.

Museon jatkuvuuden vahvuus ja voima ovat teekkarit ja teekkariyhteisö. Arkea pyörittää yli 50 vapaaehtoista teekkaria, onpa mukana jo valmistuneitakin. Museolaiset isännöivät vierailuja, päivystävät sunnuntaisin, ja osa myös opastaa. Kaiken ulosnäkyvän lisäksi he ovat vastuussa museon kunnosta, ylläpidosta ja näyttelyiden rakentamisesta. 

Vaikka tehtäviä on paljon, museo on siinä onnellisessa asemassa, että myös innostuneita ihmisiä riittää. 

Laaja teekkariyhteisö on museolle korvaamaton tiedon lähteenä sekä materialistisemmin lahjoitusten tekijänä. Museo ottaa ilomielin vastaan kaikenlaisia teekkarielämään liittyviä lahjoituksia, oman kokoelman voi perustaa itselleen tai isovanhemmille. Suosituksena onkin, että vanhaa teekkariaineistoa tarjottaisiin ennen kaatopaikalle vientiä ensin museolle. Vanha svetari voi olla omistajalleen jo turha, mutta museolle ainoa laatuaan ja siksi korvaamaton. 

Illalliskortteja ja kaikenlaisia kutsujakin puuttuu paljon kokoelmista. Jokainen käytetty haalari on arvokas, koska se kertoo omasta ajastaan ja kantajastaan; erityisesti museo kaipailee 1980-luvun alun ensimmäisiä kiltahaalareita kaikilta killoilta.

Vanhojen teekkarilakkien lahjoittajat ovat mahdollistaneet museoon upean näyttelyn, jossa on esillä lakkeja liki kaikilta vuosikymmeniltä ja jokaisen lakin omistaja tunnetaan. 1893 käyttöön tulleen lakin vaiheista puuttuvat vain ensimmäiset vuodet sekä 1980-luvun lakki. Ehkäpä onni joku päivä potkaisee.

Aktiivinen arkistoija ja lahjoittaja, Polyteekkarimuseon intendentti emeritus DI Hamilkar Bergroth suosittelee kaikille lahjoituksen tekemistä: 

– Kun haalarille ei valmistumisen jälkeen ole oikein käyttöä, eikä sitä tietenkään raaski poiskaan heittää, on parasta tuoda se museolle talteen. Jos ikävä tulee, sitä saa käydä aina tervehtimässä. Erilaiset museon juhlanäyttelyt ovat opettaneet kiltahistorian tallentamisen arvon, samoin sen, kuinka mahtavaa on seurata omin silmin eri kiltojen haalareiden kehittymistä vuosien varrella. Siksipä minä arkistoin aina, kun sopivaa aineistoa kotoa löytyy.

Vesivahingostakin selvittiin talkoilla

Lähivuosina museon suurimpana haasteena on siirtyminen väistötiloihin Jämeräntaipaleen vanhimpien talojen remontin alta. Muutto tulee vaatimaan taas paljon työtä: kunnostettavina ovat ensin väistötilat ja sen jälkeen oma kotikellari. 

Vuoden 2010 vesivahinko osoitti, että museolla on onneksi ystäviä, jotka syöksyvät apuun heti pyydettäessä. Veden jo velloessa lattialla pelastettiin näyttely pikavauhtia täysin vahingoittumattomana. Vaativa kunnostustyö saatiin tehtyä vauhdilla, kun kymmenet teekkarit ja muut museon ystävät uurastivat liki 400 talkootuntia kahdessa viikossa. 

Polyteekkarimuseolle onkin erittäin tärkeää, että siellä näkyy teekkareiden kädenjälki – taitojahan yhteisössä riittää jokaiseen eteen tulevaan hommaan – jopa suomalaisten tangojen laulamiseen talkooväen viihdykkeeksi.

Vain sunnuntaisin - paitsi tilauksesta

Lukukausien aikana museo on auki kaikille kiinnostuneille sunnuntaisin kello 12–14, mikä pysyvänä kutsuna ilmoitettakoon!

Tilauksesta paikalle pääsee muinakin aikoina. 

Oman kellarinsa lisäksi museo ulottaa toimintaansa myös ulkomaailmaan. Teekkarikylää esitteleviä leppoisia tunnin kyläkävelyjä järjestetään Espoo-päivänä elokuun lopussa ja muulloinkin pyynnöstä. 

Esimerkkinä muista aktiviteeteista kulttuurikansa kokoontui viime syksynä katsomaan vanhoja teekkarifilmejä, kun Kino Tapiolassa järjestettiin perin suosittu Teekkarikino. Mykkä pääelokuva vuodelta 1924 säestettiin pianolla, uudemmista pätkistä kuultiin tapahtumissa mukana olleilta maukkaita yksityiskohtia kuvan ulkopuoleltakin. 

Näistä ja muista tapahtumista saa ajankohtaista tietoa Polyteekkarimuseon Facebook-sivulta.