– Ihmisten parissa työskentelevät tarvitsevat yhä enemmän erilaisten tietojärjestelmien ymmärrystä ja tietotekniikan ammattilaisten tulee ymmärtää järjestelmien käyttäjiä. Tähän väliin tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja ja koulutusta, sanoo IT-tiedekunnan varadekaani, professori Lauri Kettunen.
Jyväskylän yliopiston it-tiedekunnan varadekaani, professori Lauri Kettunen kuvattuna Jyväskylässä Ylistön sillan edessä.
Kuvaaja
Anssi Kumpula
Kirjoittaja
Matleena Kantola

Jyväskylä aloittaa DI-koulutuksen syksyllä

Kevään yhteishaussa voi hakea ensimmäistä kertaa opiskelemaan Jyväskylään diplomi-insinööriksi.

Jyväskylän yliopisto alkaa kouluttaa tieto- ja ohjelmistotekniikan diplomi-insinöörejä tänä syksynä. Jyväskylän yliopisto on tunnettu erityisesti liikunta- ja kasvatustieteen tiedekunnistaan.

Tietotekniikan opiskelijat voivat lukea täydentävinä opintoina esimerkiksi liikuntatieteitä, humanistisia tieteitä tai kauppakorkean opintoja.

– Pohdimme, miten yliopistomme vahvuuksista rakennetaan ajankohtainen koulutusohjelma, jolle on tarvetta yhteiskunnassa. Kaikki yhteiskunnan alat hyödyntävät tietotekniikkaa, yliopiston IT-tiedekunnan varadekaani, professori Lauri Kettunen sanoo.

– Ei riitä, että koulutus perustuu ainoastaan tekniseen sisältöön. Tarvitaan myös ymmärrystä ihmistieteistä ja siitä, mihin tarpeisiin IT-järjestelmiä halutaan rakentaa.

Yliopisto toivoo poikkitieteellisyyden vauhdittavan myös naisten hakeutumista uuteen koulutusohjelmaan.

Ei riitä, että koulutus perustuu ainoastaan tekniseen sisältöön.

Keski-Suomen sidostahot puolestaan toivovat uuden koulutuksen tuovan monipuolista liiketoimintaa, osaamista ja työpaikkoja alueelle. Kettusen mukaan vain 34 prosenttia Jyväskylän yliopiston opiskelijoista jää Keski-Suomeen valmistumisensa jälkeen.

Tieto- ja ohjelmistotekniikan koulutukseen otetaan ensimmäisenä lukuvuotena 50 opiskelijaa. Uuteen koulutukseen haetaan samalla valintakokeella kuin muihinkin teknisiin yliopistoihin.

– Teemme valtakunnallista yhteistyötä muiden yliopistojen kanssa ja kuulumme samaan verkostoon, kuten FITechiin ja diplomi-insinöörikoulutuksen DIA-yhteisvalintaan. Kansainvälisyys on sisäänrakennettuna uuteen koulutukseen. Meillä on kansainvälisiä opiskelijoita ja tutkimustoiminta on lähtökohtaisesti kansainvälistä, Kettunen sanoo.

Jyväskylän yliopiston opetus on järjestetty poikkeusaikana etänä joitain pienryhmiä ja laboratorioita lukuun ottamatta. Mikäli koronarajoitukset jatkuvat ensi syksynä, etäopetusta jatketaan myös uuden koulutuksen osalta. Pääsykoejärjestelyt ovat vielä auki.

Yhteishaku on käynnissä 17.–31.3.

Lue lisää: