Reilu kolmannes suomalaisista opiskelijoista kertoo olevansa säännöllisesti huolissaan tuloistaan.
Opiskelija selvittää laskujaan tietokoneen ääressä.
Kuvaaja
Getty Images
Kirjoittaja
Henrik Muukkonen

Joka kuudes opiskelija uskoo talouteensa – luottamus hiipuu

Suomalaisten opiskelijoiden luottamus omaan talouteen on hiipunut tasaisesti kolmen vuoden ajan, kertoo Danske Bankin kysely. Usko tulevaisuuteen on silti säilynyt.

Opiskelijoiden usko tulevaisuuteen on edelleen vahvaa eikä edes koronakriisi ole sitä romuttanut, selviää Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -kyselytutkimuksesta.

Kyselyn mukaan suomalaisten opiskelijoiden luottamus omaan talouteen on kuitenkin hiipunut tasaisesti kolmen viimeisimmän vuoden ajan.

Muiden suomalaisten tapaan opiskelijat murehtivat eniten arjen raha-asioista.

Reilu kolmannes opiskelijoista kertoo olevansa säännöllisesti huolissaan tuloistaan ja hieman vajaa kolmannes rahojen käyttökohteista, kuten vuokrasta ja ruokaostoksista, Säännöllinen huoli arjen raha-asioista on hieman lisääntynyt, vaikka joka kuudes opiskelija on tälläkin hetkellä vahvasti luottavainen oman taloutensa suhteen.

– Vaikka epävarmuus on hieman lisääntynyt, opiskelijoiden keskuudessa ei ole havaittavissa merkittävästi voimakkaampaa epäluottamusta oman talouden suhteen kuin muulla väestöllä. Muiden suomalaisten tapaan opiskelijat murehtivat eniten arjen raha-asioista, eivät esimerkiksi pitkän tai lyhyen aikavälin lainoista, sanoo Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist Danske Bankin tiedotteessa.

Tulevaisuudenusko vahvaa 

Taloudellinen mielenrauha -kyselyn tiedonkeruu on tehty tänä vuonna kahdessa osassa, ennen koronavirusepidemian kärjistymistä Suomessa 2.–21. maaliskuuta ja sen jälkeen 6.–8. huhtikuuta. Danske Bankin mukaan, kun näiden kahden kyselyn tuloksia vertaillaan, näyttää siltä, että koronaepidemian laajenemisella ei ollut vaikutusta opiskelijoiden taloudelliseen mielenrauhaan.

Aiemmat kyselytutkimukset ovat kertoneet, että opiskelijoiden tulevaisuudenusko on tyypillisesti selvästi muuta väestöä vahvempaa. Näin on tänä vuonnakin. Opiskelijoista 77 prosenttia uskoo, että oma taloustilanne on viiden vuoden kuluttua parempi kuin tällä hetkellä. Kaikista suomalaisista näin uskoo alle puolet.

Appelqvistin mukaan opiskelijat tuntuvat hahmottavan hyvin, että opiskeluaikaan liittyvä niukkuus on väliaikainen tilanne, ja uskovat koulutuksen mahdollistavan paremman toimeentulon, mikä useimpien kohdalla pitääkin paikkansa.

Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Maria Jokinen toteaa samassa tiedotteessa, että korona on nostanut opiskelijoiden keskuudessa pintaan uusia huolia, joita ei tule sivuuttaa.

– Olennaisin asia on se, että nuoret haluavat ja pääsevät opiskelemaan ja aikanaan työllistyvät nopeasti. Suomessa tehdään syksyllä isoja päätöksiä, joilla on valtava merkitys nuorten tulevaisuuteen. Nuorten näkemyksillä pitää olla vaikutusta päätöksenteossa, ja tulevaisuudenuskoa on nyt vahvistettava kaikin mahdollisin tavoin, Jokinen sanoo.

Asiasana