Herwannan Hauiskäännön Julia Ruohonen, Aino Heino, Henrik Alenius, Ilari Kampman, Jan Lipponen ja Joona Leinonen vaihteeksi Hervannan ulkosalilla. Ilari on hallitseva Herwannan vahvin mies ja Aino kerhon naisten toisto­leuanvedon ennätyksen haltija.
Herwannan Hauiskääntö
Kuvaaja
Sara Pihlaja
Kirjoittaja
Jussi Nousiainen

Järjen voimalla

Vain joka kolmas opiskelija liikkuu riittävästi. Herwannan Hauiskääntö haluaa murtaa voimailuun liittyviä myyttejä.

En kehtaa tulla salille, koska en jaksa nostaa juuri mitään. Kaikki katsovat ja huomaavat, että minulla on tekniikka ihan pielessä. Lihakset kasvavat heti, enkä mahdu entisiin farkkuihini.

Herwannan Hauiskäännön puheenjohtaja Jan Lipponen ja Julia Ruohonen kuvailevat yleisiä voimaharjoitteluun liittyviä ennakkoluuloja. Kuulostaa tutulta, päätin aikanaan itsekin mennä salille vasta muutettuani toiseen kaupunkiin, jossa kukaan ei tunne minua. Näin myös tein, aivan suotta.

Bioteknologian opiskelija Ruohonen harrasti yleisurheilua ja rakasti juoksemista, mutta inhosi punttisalia. 

– Fuksivuonna olin menossa puolimaratonille ja näin ilmoituksen voimanoston peruskurssista. Pelkäsin mennä kurssille, koska ajattelin, että siellä ei ole muita naisia. Soitin ja kysyin, voiko tänne tulla.

– Hauiskäännön kurssilla oli mahtava meininki, salilla tsempattiin ja neuvottiin. Tulokseni olivat kurssin jälkeen ihan OK ja Jan kysyi, haluaisinko lähteä kisaamaan voimanostossa. Ensin vastasin, että en ikinä, mutta pari päivää mietittyäni sanoin että laitahan ohjelma tulemaan. Olin ensimmäisissä kisoissani parin kuukauden harrastamisen jälkeen, Ruohonen kertoo.

Nainenkin saa olla vahva

– Kannattaa mennä välillä salille, jos tylsistyy koulukirjojen ääressä, Julia Ruohonen vinkkaa.

Ruohonen aloitti harrastuksen neljä vuotta sitten ja harjoittelee nyt voimanoston SM-kisat mielessään. 

– Nykyään ei pidetä enää outona, jos naisella on lihaksia. Voimanosto on teknisesti helpompaa kuin painonnosto, mutta kummankaan lajin aloittaminen ei vaadi mitään erityistä lahjakkuutta. Aloittaminen on palkitsevaa, sillä omat voimat kasvavat nopeasti.

Sähköteekkari Lipposen mukaan alkeiskurssi on turvallinen tapa aloittaa harrastus. Herwannan Hauiskääntö järjestää vuosittain neljä alkeiskurssia, joilla opetellaan voimanostoa tai painonnostoa. Ohjaajat ovat kokeneita kisanostajia. 

– Ensimmäistä kertaa kymmenen vuoden historiamme aikana alkeiskurssilla on enemmän naisia kuin miehiä, Lipponen kertoo.

Tervetuloa laatikolle

Jäseniä kerholla on sata, joista kolmannes on naisia. Suurin osa harrastaa kuntoilun vuoksi, mutta kerhosta löytyy kisanostajia, Suomen mestaruuksia ja ennätyksiä voimanostosta ja leuanvedosta. Kerholaiset hakivat kesällä opiskelijoiden klassisen voimanoston MM-kisoista Etelä-Afrikasta neljä mitalia. Lipponen itse teki parhaimmillaan voimanoston junioreiden MM-kisoissa 635 kilon yhteistuloksen kyykyssä, penkkipunnerruksessa ja maastavedossa.

– Teekkaripohja näkyy siinä, että tekeminen on fiksua ja analyyttistä. Excelit tai tangon liikettä kuvaavat appit kaivetaan tarvittaessa esiin. Meillä ei arvosteta repimistä, pitää tehdä sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu sopivalta, Lipponen sanoo.

Hauiskäännön jäseniä ja ilmoitustaulun löytää Tamppi-Areenan pohjakerroksesta. Salin nurkassa on iso puinen laatikko, jossa on kerhon logo ja tarvikkeita. 

– Tervetuloa mukaan, salilla ei sada koskaan räntää, Lipponen nauraa.

Liikuntaa joka makuun

Opiskelijoiden liikuntaliiton mukaan opiskelija istuu keskimäärin 11 tuntia päivässä.

Vajaa kolmannes korkeakouluopiskelijoista liikkuu tarpeeksi. Tarjonta tai hinta eivät ole esteitä.

Opiskelija istuu keskimäärin 11 tuntia päivässä.

Jokaisella kampuksella voi harrastaa liikuntaa monipuolisesti ja edullisesti. Eri lajeja golfista ultimateen voi harrastaa kymmenissä kerhoissa. Lisäksi Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö järjestää erilaisia kursseja, joissa esimerkiksi liikutaan stressiä pois tai ennaltaehkäistään selkäkipuja. Fukseille on tarjolla omia liikuntatutoreita, jotka kannustavat opiskelijaliikunnan alkuun.

Teekkarimaista liikuntaa:

  • Teekkarien Ulkoilu- ja Ratsastusseura TeURaS
  • JUdoa haRRastavat teekkarIt JURRI 
  • Teekkareiden Urheilu ja Voimailukerho TUrVoKe
  • Suunnistuskerho KeparDI