Isommin, hullummin, hauskemmin!

Teekkarijäynä pitää tehdä idea edellä. Mikään idea ei saisi olla liian kallis tai mahdoton, neuvovat jäynägurut Miika Järvinen ja Markus Mäkelä.

Hervantalaiset viidennen vuoden tuotantotalouden teekkarit ovat olleet tekemässä useaa viime vuosien jäynäkisojen voittojäynää, kuten Tampereen sukellusvenettä, alkoholiveron palautusautomaattia ja Kotkan kiinalaista kulttuurikeskusta.

Järvisen (kuvassa oikealla) ja Mäkelän mukaan rajoitteet pitää ottaa huomioon mahdollisimman myöhään, sponsoreita ja tarvikkeita voi hankkia myöhemminkin.

– Esimerkiksi Salon vaalikonejäynän idea syntyi vasta viikkoa ennen kisaa. Koska innostuimme ideasta niin paljon, saimme hankittua viikossa sponsoreita, kaksisataa metriä työmaa-aitaa ja kaupunginjohtajan paikalle.

Tampere on ollut viime vuosina Suomen jäynäpääkaupunki. Järvisen ja Mäkelän edustama joukkue Konserni/Indecs on jäynäkisojen historian menestyksekkäin.

– Kulttuuri ja aikaisemmat voitot antoivat uskallusta lähteä tekemään isompaa ja hullumpaa. Tieto ja perinne jäynistä siirtyvät Tuotantotalouden Ammattilaisten Klubi Konsernissa ikäpolvelta toiselle, Järvinen sanoo.

Sukellusvene nousi pinnalle

Molemmat jäynäveteraanit nimeävät suosikikseen Tampereen sukellusveneen. Jäynä paisui suunniteltua isommaksi ja sukellusvene komeili uutisotsikoissa.

Vuoden 2011 yleisen sarjan voittojäynä - Tampereen sukellusve from Miika Järvinen on Vimeo.

– Sukellusvenejäynän esikuvana oli legendaarinen Vaasa-laiva –jäynä. Hitsasimme sukellusveneen Mouhijärvellä ja kuljetimme sen yön pimeydessä Ratinan suvantoon, Mäkelä muistelee.

– Se oli tyypillinen passiivinen jäynä, joka ei edellytä jäynääjän läsnäoloa, vaan jotain kummallista tai odottamatonta ilmestyy yllättävään paikkaan. Bullshit-jäynä voidaan saada onnistumaan loistavalla läpänheitolla, mutta passiivinen jäynä vaatii loistoidean.

Vakuuttavuus ratkaisee

– Teknisessä jäynässä laitteen pitää olla vakuuttava. Esimerkiksi hiustenkuivaajagrilli, johon oli kiinnitetty makkara, ei mennyt kaikille läpi. Sen sijaan alkoholiveron palautuslaitteeseen uskoivat melkein kaikki, sillä laite oli niin aidon näköinen, Järvinen muistelee.

– Jäynätessä on oppinut, että ihmisiä on helppo huijata. Kun on puku päällä ja nimikyltti rinnassa ja puhuu vakuuttavasti, ihmiset uskovat melkein mitä pötyä tahansa, Mäkelä kertoo. Ihmiset esimerkiksi uskoivat, että Kotkan torille nousee kaksisataa metriä korkea pilvenpiirtäjä.

Video: Ville Haapasalon ja kumppaneiden tyylinäytettä bullshit-jäynäämisestä Kotkan torilta.

– Jäynääjän täytyy pystyä esittämään asiansa vakuuttavasti vieraille ihmisille. Siitä on varmasti hyötyä esimerkiksi myyntityössä tai rahoituksen hankkimisessa uudelle yritykselle. Toivottavasti silloin ei tarvitse puhua potaskaa, Mäkelä nauraa.