Kuvaaja
Jari Härkönen
Kirjoittaja
Petja Partanen

Aallon halutuin kurssi

Aalto-yliopiston muotoiluopiskelijoiden Interactive Prototyping -kurssilla saston elektroniikkastudiossa muotoilijat pääsevät kokeilemaan insinööritaitojaan.

Lisa Gerkens puristaa soman näköistä unilelua, ja se herää loistamaan. Silittämällä loiste himmenee. Interactive Prototyping -kurssin loppuesitykseen valmistunut prototyyppi on hämmästyttävän toimiva.

Lasten unikaverin idea on vasta yhdeksän viikon ikäinen. Toisen tiimin prototyyppi on suunnattu teineille, eräänlainen älykkäämpi versio rusettiluistelun numeroiduista ruseteista. Puseron rintamukseen kiinnitettävä, origamia muistuttava laite ilmaisee ledein ja liikkein, jos lähietäisyydelle saapuu samoja asioita harrastava kaveri.

Nykyiset muotoilutuotteet ovat edenneet kauas Aalto-jakkarasta. Erottuvaan muotoon yhdistyy yhä useammin elektroniikka ja fiksu käyttöliittymä. Suunnittelutaitoja hiotaan Aalto-yliopiston muotoilijoiden suosikiksi nousseella Interactive Prototyping -kurssilla. Tämän vuoden teema oli luoda tekstiilipohjaista elektroniikkaa elämän muutoskohtiin, kurssin vetäjä, laboratorioinsinööri Jussi Mikkonen kertoo.

Kurssi täynnä kahdeksassa sekunnissa

Mikkonen on vetänyt vuosi vuodelta suositumpaa kurssia vuodesta 2007 lähtien.

– Viime vuonna kurssi täyttyi yhdessätoista sekunnissa, tänä vuonna kahdeksassa sekunnissa, Mikkonen kehaisee.

Kurssille valitut 16 opiskelijaa jakautuivat neljään tiimiin. Jokainen tiimi kävi yhdeksässä viikossa läpi koko tuotekehitysprosessin, ideoinnista aina toimivaan prototyypin valmistamiseen.

Jussi Mikkonen pahoittelee, ettei toimittaja näe kuin kaksi loppuesitystä. Kahden tiimin prototyypeille on päätetty hakea patentteja, joten niitä ei voi julkistaa.

– Voin vakuuttaa, että ne ovat hienoja, Mikkonen toteaa ylpeyttä äänessään.

Muotoiluosaston elektroniikkastudiossa saa käsityksen edellisvuosien kurssien aikaansaannoksista. Jussi Mikkonen hipaisee lasivitriinin kädensijaa, ja maidonvalkea lasi muuttuu kuin taikaiskusta läpinäkyväksi.

– Lasin läpinäkyvyyttä ohjataan nestekidetekniikalla, hän selvittää.

Vitriinistä paljastuu lisää kurssitöitä. Yksi niistä on kannettava kaiutin bilekäyttöön. Siihen voi kytkeä kännykkänsä langattomasti ja soittaa omaa mielimusiikkiaan isommallekin joukolle. Tuotantovalmiin näköinen prototyyppi syntyi viime vuoden kannettaviin musiikkivälineisiin keskittyneellä kurssilla, sponsorinaan Nokia. Kurssilla syntyi myös Dong, musiikki-instrumentti kuuroille. Oudolta kuulostava idea osoittautui toimivaksi, sillä laitteen tuottamat äänet kuuluvat paitsi korviin, myös värähtelyinä käsissä ja mahanpohjassa.

Elektroniikkasuunnittelu onnistuu muotoilijaltakin

Studion pöytäpinnat näyttävät elektroniikkaharrastajien pajalta. Muotoilijoiden ennakkoluulottomuus tarttua yleismittariin ja juotoskolviin on ilahduttanut kurssin vetäjää. Useimmille kurssi on ensikosketus siihen, miten nykyaikainen elektroniikka toimii.

– Tavoite on, että kurssin päätyttyä opiskelijat osaavat kommunikoida elektroniikkainsinöörien kanssa, toteaa Jussi Mikkonen, koulutukseltaan elektroniikka-DI.

Naapurihuoneen 3D-tulostimessa syntyivät tämänvuotisten kurssitöiden kotelot. Seinätaulun vuokaavio unilelun elektroniikan toimintalogiikasta muistuttaa intensiivisistä tuotekehitysviikoista.

– Olen oppinut todella paljon kurssin aikana, muotoilun maisteriohjelmassa ensimmäistä vuotta opiskeleva Lisa Gerkens kertoo.

Muotoilijankin sisältä löytyi kuulemma kylmää logiikkaa. Vuokaavion lukeminen onnistuu nyt vaivatta.

Pitkää päivää ja bisnestä

Yhdeksän viikon kurssi on täysipäiväistä työtä.  Mikkonen kyselee, paljonko kurssilaiset käyttivät aikaa.

– 8–9 tuntia päivässä, kuului vastaus.

Väsymystä valittaa jo vetäjäkin. Elektroniikkastudiossa on vietetty lukemattomia tunteja neljän tiimin prototyyppien elektroniikan parissa.

– Vähintään kuukausi menee toipuessa, hän nauraa.

Toimivan prototyypin tekemisessä riittää ongelmia ratkottavaksi. Omilla käsillä tekeminen on kuitenkin palkitsevaa.

– Opiskelijat ovat valmiita näkemään todella paljon vaivaa, Mikkonen kertoo.

Joillakin kurssi on muuttanut urasuunnitelmia. Esimerkiksi Salla Kosken kurssilla kehittämä nuorten verensokerimittari MODZ on edennyt kaupallistamisen kynnykselle. Syntyykö valaisevista Leeloo-pehmolelusta bisnestä?

Emmi Pouta ja Lisa Gerkens eivät ole vielä päättäneet miten edetä, mutta asiaa on kyllä mietitty.

Leeloon voisi helposti kuvitella hittituotteeksi, jota myytäisiin miljoonia kappaleita.

– Niinpä. Sehän meillä on tarkoitus, kurssi vetäjä Jussi Mikkonen toteaa.

Yhdeksässä viikossa ideasta toimivaksi prototyypiksi

 
Kun muotoilun opiskelijat Lisa Gerkens, Sang-Huyn Ruy ja Hanna Markgren sekä tekstiilitaiteen opiskelija Emmi Pouta tapasivat ensi kertaa maaliskuussa, lähdettiin liikkeelle perusteista. Mitä on puettava tekstiilielektroniikka? Mikä on elämän käännekohta?
 
Tiimi päätti pureutua lapsuuteen. Suuri käännekohta on esimerkiksi, kun siirrytään nukkumaan omaan huoneeseen. Millainen tuote voisi auttaa, kun pimeissä nurkissa piileskelevät möröt pelottavat?
 
Haastatteluvaiheessa jututettiin lapsia ja heidän vanhempiaan. Erilaiset unilelut tuovat turvaa, kun lapsi siirtyy omaan huoneeseen. Selvisi, että suurin osa lapsista nukkuu yövalo päällä.
 
Ryhmä hahmotteli kolme tuotekonseptia. Eräs ideoista oli valaiseva peitto. Parhaaksi osoittautui kuitenkin pehmolelu, joka toimii myös valaisimena. Lapsi voi ohjailla valoja silittämällä ja painelemalla. Useamman lelun perhe toimii myös kauko-ohjatusti: yksi leluista osaa ohjata myös muiden valaistusta.
 
Ensimmäinen workshop lasten kanssa antoi tietoa siitä, millaiset muodot lapsia viehättävät, ja miten laite voisi toimia. Eräs pohdinnan aihe oli laitteen lataus. Ryhmä päätyi kattoon ripustettavaan lataustelineeseen, johon lelut kiinnittyvät magneettien avulla.
 
Suurimman päänvaivan tuottivat laitteen kosketusanturien kehitystyö. Älykkään pehmolelun pitää tunnistaa olevansa jonkun kädessä, tai että sitä silitetään. Toisessa workshopissa keskityttiin pelkästään sensorien testaamiseen.
 
Laitteen lopullinen design lyötiin lukkoon käyttäjäpalautteen ja kokeilujen perusteella. Suunnitelman pohjalta Emmi Pouta valmisti prototyypille ”ystävällisen hirviön” ulkoasun, laitteen elektroniikka pakattiin 3D-tulostettuun koteloon, joka sujautettiin pehmustetun kaksinkertaisen tekstiilikuoren sisään.
 
Valaiseva unilelu sai myös brändin. Nimeksi tuli Leeloo, suomen kielen lelu-sanaa mukaillen.
 
Lopullisen käyttäjätestauksen teki Rasmus, 7 vuotta, joka piti kovasti neljän Leeloon perheestä. Ne saattoi ripustaa latausteli­neeseen kattovaloksi, tai heittää nurkkaan. Kiihtyvyysanturi tunnistaa törmäyksen, ja valaisee pimeän nurkan mörköjen varalta.