Kuvaaja
iStocK/HA
Kirjoittaja
Helena Andersson

Hallituksen esitys jakaa TEKin jäsenten mielipiteitä – enemmistö tukee

TEKin jäsenkyselyssä kysyttiin jäsenten mielipidettä toimenpiteisiin, joita Suomen hallitus on esittänyt kustannuskilpailukyvyn palauttamiseksi. Kyselyyn vastasi 11 000 jäsentä, eli 15 % jäsenkunnasta.

 

TEKin jäsenkyselyn tulokset hallituksen työelämälinjauksista
(Tämä pdf-esitys on lisätty aiemmin julkaistuun uutiseen graafisten esitysten valmistuttua 18.9.2015 klo 13.45 ja sivu 5 on korjattu 21.9.2015 klo 13.30 )

Eniten jäsenten mielipiteitä jakavat sairausajan korvausten heikentäminen ja liittojen sopimusvapauteen puuttuminen. Asiantuntija- ja toimihenkilöasemassa toimivista lähes puolet vastustaa niitä.

Muut ehdotetut toimenpiteet ovat helpommin jäsenkunnan hyväksyttävissä. Mielipiteeseen vaikuttaa vahvasti se, missä määrin ehdotettu toimenpide koskee vastaajaa itseään. Niiden vastaajien joukossa, jotka katsoivat kyseisen toimenpiteen koskevan itseään paljon, yksikään toimenpide ei saa vastaajien enemmistön kannatusta.

Keskeisiä lukuja:

Hallituksen suunnitelmat säätää työmarkkinajärjestöjen sopimusoikeutta rajoittavia lakeja hyväksyy 55,5 % vastaajista, 33,7 % vastusaa ja 10,9 % ei osannut sanoa. Kantansa valinneista 38 % vastustaa sopimusoikeuden rajoittamista, asiantuntija- tai toimihenkilöasemassa työskentelevistä 45 %.

Näin jakautuivat vastaajien kannat hallituksen ehdottamiin yksittäisiin työelämän lainsäädännön muutoksiin:

  • Kahden arkipyhän muuttamisen palkattomiksi hyväksyy 77,2 %,  ei hyväksy 18 %,  (eos 4,8 %)
  • ensimmäisen sairauspäivän karenssin hyväksyy 57,7 %, ei hyväksy 36,6 % (eos 5,7 %)
  • ylityökorvausten leikkaukset hyväksyy 70,1, ei hyväksy 23,4 % (eos 6,5 %)
  • sunnuntailisien leikkaukset hyväksyy 72,9 %, ei hyväksy 21,3 % (eos 5,8 %)
  • joidenkin alojen vuosilomien lyhentämisen hyväksyy 74,9 %, ei hyväksy 20,9 % (eos 4,3 %). Niistä, joita lomien lyhentäminen koskisi, sen hyväksyy alle puolet.

Johtavassa asemassa olevista jäsenistä noin 80-90 % hyväksyy hallituksen suunnitelmat kaikissa edellä mainituissa asioissa. Asiantuntijoina tai toimihenkilöinä työskentelevien keskuudessa hyväksyjien osuus vaihtele 60-75 % välillä, paitsi sairausajan karenssipäivän kohdalla, jota vastustaa 46 % asiantuntija- ja toimihenkilötehtävissä toimivista.

Suhtautuminen yli 72.300 euroa ansaitsevien tuloveron kiristykseen jakautuu melko tasaisesti eri toimiasemissa olevien keskuudessa. Sen hyväksyy 67,4 % kaikista vastaajista (ei hyväksy 27 %, eos 5,6 %). Johtavassa asemassa olevistakin 65 % hyväksyy veronkorotuksen.

Sanalliset vastaukset analysoidaan

Kyselyssä pyydettiin myös vastaajien omaa ehdotusta 5 %:n kilpailukykyloikan saavuttamiseksi. Sanallisia vastauksia saatin 2183 kappaletta. Vastaukset analysodaan ja niitä käytetään TEKin vaikuttamistyön suunnittelussa, samoin kuin kyselyn numeerista dataakin.

TEK kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita.