Kuvaaja
Jussi Nousiainen
Kirjoittaja
Jussi Nousiainen

Yliopisto etsii kumppania, tositarkoituksella

Akateemiset kulttuurierot ovat yksi suurimmista esteistä suomalaisten korkeakoulujen yhteistyölle.

Suomalaisten koulutusastetta halutaan nostaa, sillä korkeasti koulutettujen työt ovat parhaassa turvassa robotisaatiolta. Suomi on 2000-luvulla pudonnut nuorten korkeakoulutettujen aikuisten osuudessa OECD:n kärkipaikalta keskikastiin. Samaan aikaan korkeakoulut ovat kärvistelleet aiempaa niukemmalla rahoituksella, eikä merkittäviä uusia tulonlähteitä ole näköpiirissä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Suomen Akatemia patistavat korkeakouluja aiempaa tiiviimpään yhteistyöhön kepillä ja porkkanalla. Ulkoisten paineiden lisäksi korkeakoulut ovat lähentyneet myös omasta aloitteestaan. Muutosvoimana ovat rehtorien lisäksi korkeakoulujen opettajat.

DI Anna Kuusalan ajankohtainen diplomityö valaisee, miksi ja miten tekniikan alan korkeakoulujen yhteistyö Suomessa etenee.


– Olin ylioppilaskunta-aktiivina tiiviisti mukana Tampere 3:n valmistelussa. Halusin tietää, mitä muilla paikkakunnilla tapahtuu ja ehdotin aihetta TEKille. Lopulta mukaan tulivat sparraajiksi myös Teknologiateollisuus ja Insinööriliitto, Kuusala kertoo.

Tampere edellä, pääkaupunkiseutu hännillä

Kuusala haastatteli kolmisenkymmentä korkeakouluvaikuttajaa sekä joukon yritysten edustajia. 

Haastateltavien yleisin vastaus yhteistyön vähyyteen oli resurssien puute, vaikka samalla yhteistyön nähtiin nimenomaan mahdollistavan niiden tehokkaamman käytön.

Korkeakoulujen välisessä yhteistyössä on tutkimuksen mukaan suuria alueellisia eroja.

Vuoden 2019 alussa aloittavassa uudessa tamperelaisessa korkeakoulukonsernissa yhdistyvät yliopisto, teknillinen yliopisto ja ammattikorkeakoulu. Tamperelainen korkeakouluväki on osittain pettynyt Suomen hallituksen tuen ja valtion rahallisen panoksen pienuuteen uuden yliopiston synnyssä.

– Tampere 3 on malliesimerkki siitä, mihin opetus- ja kulttuuriministeriö yrittää korkeakouluja patistaa. Siinä tehdään sekä rakenteellista yhteistyötä että koulutusyhteistyötä. Rakenteellinen yhteistyö tarkoittaa organisaatiomuutosta, uutta korkeakoulukonsernia. Koulutusyhteistyö tarkoittaa esimerkiksi yhteisiä kursseja tai opintokokonaisuuksia, Kuusala selittää.

Pääkaupunkiseudulla yhteistyö on jäänyt suunnitelmien asteelle. Suurimpana esteenä siellä nähdään kampusten fyysinen etäisyys. 

Tällä hetkellä korkeakoulut itse miettivät yhteistyötä ja mitä voisivat saada siitä. Yhteistyö kehittyy nopeasti, on murros on käsillä, sanoo Anna Kuusala.

Monipuolisille osaajille on kysyntää

Kuusalan mukaan monessa tapauksessa aloite opetusyhteistöstä on lähtenyt opettajista. 

– Paikkakunnilla on saman alan opettajia, joilla on erilaista osaamista. He voivat täydentää toinen toisiaan ja opettaa samoja opiskelijoita omilla vahvuuksillaan.

– Koulutusyhteistyö merkitsee opiskelijoille enemmän valinnanvaraa. Esimerkiksi Vaasassa opiskelija voi valita, suuntautuuko käytännönläheisempään vai teoreettisempaan opiskeluun, riippumatta siitä, missä oppilaitoksessa opiskelee. 

– Olisin itse ottanut laboratoriokursseja ammattikorkeakoulun puolelta, jos se olisi ollut mahdollista. Siellä on aihepiireiltään erilaista tarjontaa kuin Teknillisessä yliopistossa, Kuusala kertoo.

Koulutusyhteistyö merkitsee opiskelijoille enemmän valinnanvaraa.

Kuusalan haastattelemia yritysten edustajia kiinnostaa tulevien työntekijöiden osaaminen, ei se minkä nimisestä korkeakoulusta nämä ovat valmistuneet. Ihannetyöntekijä olisi yhdistelmä oman alan syvällistä osaamista ja poikkitieteellisyyttä.

Kulttuurierot yhteistyön jarruna

Kuusalan diplomityön mukaan suurimpia korkeakouluyhteistyön esteitä ovat akateemiset kulttuurierot. 

– Muutoksen ja tietämättömyyden herättämät epäilykset ovat luonnollisia. Itsekin suhtaudun Tampereen tulevaan yliopistoon hieman ristiriitaisesti. Mietin, mitä omalle yliopistoyhteisölleni ja Hervannan hengelle käy. Epäluuloon liittyy varovaista uteliaisuutta. Yliopistoaidan toisella puolella on paljon kiinnostavia ja kulttuurisesti hyviä asioita.

– Monet opiskelijat ovat epäilevällä kannalla siitä, mitä omalle tutkinnolle tapahtuu. Nykyiset tutkinnot eivät ole häviämässä mihinkään, vaikka niissä olisi joitain yhteisiä osia. Työelämässä on edelleenkin tarvetta erilaisille tutkinnoille, Kuusala rauhoittelee.

Rakenteellista kehittämistä tehdään voimakkaimmin Tampereella ja Lappeenrannassa. Pääkaupunkiseudulla ja Itä-Suomessa on laadittu yhteistyön lisäämiseen tähtäävät strategiset yhteistyösopimukset alueiden yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä. Opetusyhteistyön muodot vaihtelevat yhteisistä luennoista aina yhteneväisiin opintokokonaisuuksiin saakka.

”Toivon, että tämä luetaan ministe­riössä”

Diplomityön tarkastivat johtaja, DI Jari Jokinen TEKistä ja yliopistonlehtori, dosentti Terttu Hukka Tampereen teknillisestä yliopistosta.

– Halusimme ymmärtää syvemmin, mitä hyviä ja huonoja puolia on tekniikan alan korkeakoulutuksen tiivistyvässä yhteistyössä, Jokinen kertoo.

– Koulutuksen kanssa samoista verorahoista kilpailevat muun muassa puolustushankinnat ja terveydenhoito. Haluamme tietää, miten pitää koulutuksen laatua korkealla kustannustehokkaasti. Vastaavaa tutkimusta ei ole aikaisemmin tehty. Tämä antaa hyvän kuvan siitä, mitä yhteistyö korkeakoulujen välillä käytännössä on.

Asiasana