Kuvaaja
Jussi Nousiainen
Kirjoittaja
Jussi Nousiainen

Vaasan yliopiston vahvuutena yhteisöllisyys ja yritysyhteistyö

Vaasan yliopistosta tekniikan alalle valmistuneet työllistyvät hyvin ja myös jäävät Vaasan alueelle, selviää TEKin kyselytutkimuksesta. Vaasan yliopiston vahvuuksia ovat yhteisöllisyys ja tiivis yhteistyö yritysten ja ammattikorkeakoulujen kanssa.

Tekniikan akateemiset TEK juhlistaa 120-vuotista historiaansa tänään Vaasassa lahjoittamalla Vaasan yliopistolle 15 000 euroa. Valtio on luvannut pääomittaa yliopistoja enintään kolminkertaisesti suhteessa vuoden 2017 loppuun mennessä hankittuun yksityiseen rahoitukseen, joten TEKin lahjoitus voi merkitä Vaasan yliopistolle jopa 60 000 euroa lisärahaa.

Juhlavuoden aikana TEK tekee vastaavat, alansa opiskelijamääriin suhteutetut lahjoitukset kaikille yliopistoille tekniikan ja matemaattis-luonnontieteellisen opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseen.

TEKin vuotuisen vastavalmistuneiden kyselytutkimuksen mukaan Vaasan yliopistosta vuonna 2015 tekniikan alalta valmistuneista 63 prosenttia oli töissä valmistumishetkellä. Luku on kolme prosenttiyksikköä korkeampi kuin muualla maassa.

– Vaasassa diplomityöt tehdään suoraan yrityksiin hieman useammin kuin muissa yliopistoissa. Se näyttää vaikuttavan myös parempaan työllistymiseen, kertoo TEKin koulutuspoliittinen asiamies Juhani Nokela.

Hyvä työllistyminen kertoo Nokelan mukaan myös Vaasan muuta maata paremmasta taloustilanteesta, sillä 77 prosenttia valmistuneista työllistyy Vaasan talousalueelle. Tämä on suunnilleen sama määrä kuin Aalto-yliopistosta valmistuneilla ja huomattavasti suurempi kuin muualla maassa.

Vastavalmistuneiden kyselystä nousee esille myös se, että Vaasan vahvuus pienenä yliopistona on henkilökunnan ja opiskelijoiden toimiva vuorovaikutus. Lähes 95 prosenttia vastaajista on samaa tai osittain samaa mieltä väittämästä, että ovat tyytyväisiä vuorovaikutukseen opetushenkilökunnan kanssa

- Olemme TEKissä havainneet, kuinka ensiarvoisen tärkeää on, että opiskelijat ovat osa yliopistoyhteisöä ja aktiivisessa vuorovaikutuksessa yliopiston henkilökunnan kanssa. Tyytyväisyyttä opintoihin kuvaa se, että 82 prosenttia valmistuneista valitsisi edelleen Vaasan yliopiston ja saman koulutusohjelman. Vastaava luku muualla maassa on 69 prosenttia, Nokela toteaa.

TEK kiittää vaasalaisia ammattikorkeakouluja ja yliopistoa ennakkoluulottomasta koulutusyhteistyöstä ja keskittymisestä omiin vahvuuksiin.

– Tällä hetkellä koko korkeakoulukenttä on muutoksessa. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut hakevat kumppanuuksia ja uusia toimintamalleja. Vaasan mallissa on erityisen tärkeää, että yliopisto on mukana suunnittelemassa ja hyväksymässä ammattikorkeakoulun toteuttamia kursseja. Näin voidaan varmistaa, että yliopistosta valmistuneilla on tarpeeksi vahva tieteellinen osaaminen, Nokela sanoo.