Kuvaaja
Getty Images
Merina Salminen
Kirjoittaja
Merina Salminen

”Kukaan ei ole syntynyt matematiikan taitajaksi”

Helsingin yliopiston professori Samuli Siltanen teki kirjan matikan ihanuudesta.

Helsingin Kirjamessut järjestetään tällä viikolla Messukeskuksessa. Kyseessä ovat 19. kirjamessut. Messukeskuksessa pidetään yli 900 keskustelua ja haastattelua ja viikon mittaan lavoilla kuullaan yli tuhannen esiintyjän puheenvuorot. Yksi heistä oli torstaina kirjaansa Astu matematiikan maailmaan esitellyt Helsingin yliopiston matematiikan professori Samuli Siltanen.

Siltanen hurahti matikkaan ja pikkupoikana. Hän kokosi palapelejä, teki ongelmanratkaisutehtäviä ja täytti ylimääräisiä matikan oppikirjoja – ihan vain laskemisen ilosta. Siltanen kuvaa itseään matematiikan kyllästämäksi. Professorin tuore kirja pyrkii avamaan matematiikan merkitystä sekä arjessa että ihmiskunnan kannalta olennaisten keksintöjen kuten lääkehoitojen taustalla. Siltanen haluaa ampua alas myytin siitä, että matematiikka olisi tarkoitettu vain ”numeroihmisille”.

”Matematiikka on kivaa ja kiehtovaa. Kukaan ei ole syntynyt matikan taitajaksi. Koulumatikan oppii tehtäviä ratkaisemalla. Tärkeintä on, ettei lähde karkuun vaan laskee”, Siltanen vastasi messulavalla haastattelijan kysymykseen siitä miten tytöt saadaan innostumaan matematiikasta.

​​”Itselläni on suuri polte matematiikkaa kohtaan ja se on minulle nautinnon lähde. Matematiikka on ihanaa ja kuuluu kaikille”, sanoi professori Samuli Siltanen Helsingin kirjamessuilla torstaina. 

Siltasella on YouTubessa Samun tiedekanava, jossa hän kertoo matematiikasta hauskasti ja ymmärrettävästi. Siltasen mielestä tutustuminen YouTubesta ja muualta netistä löytyviin videoihin ja muuhun kevyeen materiaaliin on paras tapa innostua matikasta. Seuraava askel on ohjelmoimaan opettelu. 

”Matematiikka on usein kätketty esimerkiksi sovelluksiin. Se tekee kaiken työn siellä taustalla. Matematiikka on osa esimerkiksi ilmastonmuutoksen ratkaisua. Ainoa tapa ratkaista ongelma on laittaa kaikki mahdollinen tieto matemaattiseen malliin. Jokainen matemaattinen malli on tietenkin vain likiarvo todellisuudesta, mutta myös mallissa olevien virheiden suuruutta ja todennäköisyyttä voidaan arvioida”, hän totesi.

Matematiikka on kivaa ja kiehtovaa.

Siltanen on tehnyt yhteistyötä myös lääketieteen puolella esimerkiksi kuvantamismenetelmien kehittämisessä. Hän on ollut kehittämässä niinsanottua viipalekuvausta, jossa matemaattisten mallien avulla saadaan aikaan 3D-kuva, jonka aikaansaamiseksi tarvitaan vähemmän röntgenkuvia. 

”Matematiikalla on keskeinen merkitys esimerkiksi lääketutkimuksessa. Keskiarvon voima näkyy. Samaan tapaan kuin vaaligallupissa, virheen mahdollisuus pienenee mitä enemmän ihmisiä on mukana lääketutkimuksessa. Myös esimerkiksi HIViin tehoava yhdistelmälääke on löydetty differentiaalilaskennan avulla”, hän kertoi.