Syysvaltuustossa keskusteltiin muun muassa TEKin strategiasta.
Tekniikan akateemiset TEKin valtuusto strategia
Kuvaaja
Henrik Muukkonen
Kirjoittaja
Merina Salminen

TEKin valtuustoon lisää opiskelijajäseniä

TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokisen mukaan nuoret ovat TEKin tuotekehitysosasto.

Tekniikan akateemiset TEKin valtuusto kokoontui 28.–29. marraskuuta Helsingissä Radisson Blu Royal -hotellissa. Valtuusto päätti kasvattaa opiskelijajäsenten lukumäärää. Opiskelijoiden määrä nostettiin kuudesta seitsemään. Kaikkiaan valtuustossa on nyt 77 jäsentä. Opiskelijoiden lisäämiseen toi paineita esimerkiksi Turun yliopiston laajentuva diplomi-insinöörikoulutus.

– Nuoret ovat TEKin tuotekehitysosasto. Meidän on syytä kuunnella myös heitä, kun pohdimme, miten järjestöämme kehittää. Vastavalmistuneita on siirtynyt TEKin täysjäseniksi hiukan viime vuotta enemmän, mikä on hieno asia. Tekniikan akateemisten työttömyyden ripeä lasku on tasaantunut 3,2 prosentin tasolle. Hyvä uutinen on, että TEKin jäsenten työttömyys on alhaisempi kuin alalla keskimäärin, sanoi toiminnanjohtaja Jari Jokinen.

Jari Jokinen ja Marjo Matikainen-Kallström TEKin syysvaltuustossa.

Hallituksen puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström muistutti, että palkitsemalla vuoden parhaita tieteentekijöitä TEK pitää esillä tutkimuksen ja koulutuksen laatua. Matikaisen mukaan huippututkijoiden esiin nostaminen mahdollistaa sen, että uudet ilmiöt päätyvät kapean tiedeyhteisön lisäksi myös suuren yleisön tietoon.

TEKin syysvaltuuston yhteydessä palkittiin vuoden parhaiden tekniikan alan opinnäytetöiden tekijät: Joel Reijonen, Tiina Keipi ja Emmi Kirjanen.

Valtuustossa palkitut nuoret tieteentekijät lähettivät terveisiä TEKille. Gradupalkinnon voittanut Emmi Kirjanen kehui TEKin palveluita hyviksi. Kirjasen Jyväskylän yliopistoon tekemä fononikiteisiin liittyvä nanofysiikan pro gradu palkittiin vuoden parhaana. Palkinnon jakoi MAL-liitto.
 
– TEK tarjoaa opiskelijalle pöhinää ja mahdollistamista. Pidän erityisen arvokkaina työllisyyteen ja yrittämiseen liittyviä teemoja, totesi puolestaan Vaasan yliopistossa opiskellut diplomi-insinööri Joel Reijonen, joka sai TEKin ja TFiFin myöntämän diplomityöpalkinnon. Reijosen työn aihe oli hajautettu koneoppiminen autonomisille laivoille hajautetussa pilviympäristössä.
 
TEKin ja TFiFin vuoden väitöskirja -palkinnon saaneen Tiina Keipin mielestä suomalaisessa yhteiskunnassa olisi tilaa matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen puolestapuhumiselle. Hän toivoi, että myös alemmille koulutustasoille vietäisiin nykyistä voimakkaammin sanomaa siitä, että matemaattis-luonnontieteellisiä aineita kannattaa opiskella. Keippi kehitti väitöstutkimuksessaan vedyn vähäpäästöisen tuotantoteknologian.

Asiasana