Kuvaaja
Pasi Tiitola / Tampereen Raitiotie Oy
Kirjoittaja
Petja Partanen

Maailman arktisin raitiovaunu

Tampereen raitiotien rakentamisesta tehtiin ensimmäisen kerran aloite vuonna 1907. Elokuussa pitäisi olla jo valmista.

Raideliikenne elää uutta kukoistuskauttaan. Suomessakin ratikkaa kaavaillaan monen kaupungin katukuvaan. Ensimmäiseksi uudeksi ratikkakaupungiksi ehätti Tampere. Arktisiin oloihin suunnitellun Škoda ForCity Smart Artic X34:n koeajot ovat täydessä vauhdissa, ja virallinen liikenne pitäisi alkaa teekkarien uudella pikalinjalla Hervannasta Tampereen keskustaan  9. elokuuta 2021.

Oli hilkulla, että pian aloittavasta Tampereen Ratikasta olisi tullut maailman pohjoisin raitiotie. Vielä pohjoisempi raitiotieverkosto on kuitenkin Tampereen ystävyyskaupungissa Norjan Trondheimissa.  Sen sijaan vaunujen syntysija on mitä arktisin, Škoda Transtechin Otanmäen kiskokalustotehdas Kajaanissa.

Samaisesta maailman pohjoisimmasta raitiovaunutehtaasta ovat kotoisin myös Helsingin nykyiset ratikat sekä Espoon Keilaniemestä Otaniemen kautta Helsingin Itäkeskukseen tulevaisuudessa liikennöivän Jokeri-linjan pikaratikat.

Puhtaalta pöydältä suunniteltu 2000-luvun raitiojärjestelmä on täynnä teknologiaa. Ratikalla on oma, kaikki pysäkit kattava tietoliikenneverkkonsa, joka on tietenkin kahdennettu. Radan vaihteet toimivat automaattisesti, ja pakko-ohjaus estää vaunun nopeuden nousun yli sallitun. Liikennöinnin keskinopeus tulee olemaan 19–22 km/h.

Škoda ForCity Smart Artic X34

  • Mitat: pituus 37,3 m, leveys 2,65 m, korkeus 3,6 m
  • Tyhjäpaino: 56,8 tonnia
  • Raideleveys: 1 435 mm
  • Istumapaikat: 104
  • Matkustajakapasiteetti yhteensä (4 hlö/m2): 264
  • Käyttöjännite: 750 V
  • Vetäviä akseleita: 8, kaikki akselit vetävät
  • Ajomoottoriteho: 8 × 70 kW, yht. 560 kW
  • Suurin nopeus: 80km/h
  • Ajosuunta: kaksisuuntainen

Lue myös: Maailman ensimmäinen moottoroitu jäätä murtava irtokeula

Asiasana