Kuvaaja
Getty Images
Kirjoittaja
Emma Aho

Korkein oikeus piti työsuhteen päättösopimusta pätemättömänä

Korkein oikeus antoi 10.9.2019 tuomion, jossa se katsoi työntekijän ja työnantajan välisen sopimuksen työsuhteen päättämisestä pätemättömäksi.

Sopimus oli tehty työnantajan aloitteesta vain noin kaksi tuntia kestäneiden neuvotteluiden jälkeen. Työnantaja ei ollut etukäteen ilmoittanut työntekijälle, että tapaamisessa käsitellään hänen työsuhteensa päättämistä. Sopimuksen vaihtoehtona työnantaja oli esittänyt varoituksen sisältävää menettelyä, joka olisi voinut johtaa irtisanomiseen.

Korkein oikeus katsoi, että sopimus oli tehty sellaisissa olosuhteissa, että oli kunnian vastaista ja arvotonta vedota sopimukseen. Näin ollen sopimuksen katsottiin olevan pätemätön. Korkein oikeus kiinnitti erityisesti huomiota työntekijälle annetun harkinta-ajan lyhyyteen. Se katsoi, että noin kahden tunnin aika oli selvästi riittämättömän lyhyt aika harkita päättösopimusta kyseisissä olosuhteissa.

Työnantaja ja työntekijä voivat halutessaan sopia työsuhteen päättymisestä ja sen ehdoista riippumatta siitä, onko irtisanomisperusteita olemassa. Oikeissa neuvotteluolosuhteissa tehty sopimus työsuhteen päättämisestä on lähtökohtaisesti pätevä. On siis poikkeuksellista, että sopimus katsottaisiin pätemättömäksi.

Jos työnantaja ehdottaa sopimusta työsuhteen päättämisestä, kannattaa aina pyytää riittävästi aikaa sopimusluonnokseen tutustumiseen. Suosittelemme päättösopimuksen lähettämistä TEKin lakimiehille tarkistettavaksi ennen sopimuksen allekirjoittamista. Älä allekirjoita sopimusta, jos et ole saanut mahdollisuutta harkita sen merkitystä ja seurauksia!

 

Asiasana