TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen haluaa ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden määrän kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä ja ehdottaa 3 000 euron värväyspalkkiota.
Jari Jokinen

Jokinen: 3000 euron värväyspalkkio ulkomaalaisopiskelijoista

TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen patistaa hallitusta luomaan värväysrahoitusmallin, joka saisi korkeakoulut kaksinkertaistamaan ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden määrän 2030 mennessä.

Tekniikan akateemiset TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen ehdottaa ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden määrän kaksinkertaistamista nykyisestä noin 20 000 opiskelijasta 40 000 opiskelijaan siten, että korkeakoulut saisivat 3 000 euron palkkion uusista ulkomaalaisista opiskelijoista.

– Hallituksen kannattaa tukea taloudellisesti korkeakouluja hankkimaan lisää opiskelijoita ulkomailta, koska osaavan työvoiman lisäys luo kasvua ja työpaikkoja, Jari Jokinen sanoo.

Jokinen ehdottaa, että valtio tukisi korkeakouluja 3 000 euron värväyspalkkiolla, joka maksettaisiin jokaisesta uudesta ulkomaalaisesta opiskelijasta.

Värväyspalkkio vastaa kuukauden mediaaniansiota

– Värväyspalkkio on suurin piirtein sama kuin suomalaisten mediaanipalkka. Uskon, että yhteiskuntamme saa rahat takaisin moninkertaisesti tulevina verotuloina. Kestävä kasvu vaatii nyt kunnianhimoisia tavoitteita", Jokinen sanoo.

Tätä mieltä oli myös Työ- ja elinkeinoministeriön asettama kestävän kasvun työryhmä, joka julkaisi raporttinsa helmikuun lopussa.

Ryhmän puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä muistutti ministeriön tiedotteessa, että kestävä kasvu edellyttää kunnianhimoista tavoitteenasettelua, tavoitteita vastaavia toimia yli hallituskausien sekä päämäärätietoista toimeenpanoa.

TEKin Jari Jokisen mielestä hallituksen olisi hyvä puoliväliriihessä ponnistella ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden määrän kaksinkertaistamiseksi vuoteen 2030 mennessä.

– Nyt olisi hyvä hetki alkaa kasvattaa ulkomaisten opiskelijoiden määrää. Kun korona hellittää, Suomen on oltava houkutteleva maa ulkomaalaisille. Koulutuspaikka on paras tapa houkutella Suomeen kansainvälisiä osaajia ja ehkäistä Suomea kalvavaa osaajavajetta.

Asiasana