Eteläiselle julkisivulle ovat luonteenomaisia voimakkaat räystäät.
Dipoli, kuva Markus Sommers
Juhla-aulan portaat.
Dipoli, kuva Markus Sommers
Aalto-yliopiston johdon kokoushuone.
Dipoli, kuva Markus Sommers
Juhlasali palautettuna alkuperäiseen asuunsa.
Dipoli, kuva Markus Sommers
Kuvaaja
Markus Sommers
Kirjoittaja
Jussi Nousiainen

Teekkarihengen symboli

Alkuperäiseen loistoonsa korjattu Dipoli on tarina teekkareiden ja arkkitehtien luovasta hulluudesta.

Kysymys ei suinkaan ole vain Otaniemen ylioppilasravintolasta, kysymys on uudesta Polista, teekkarihengen ja koko maamme tulevaisuuden symbolista. […] Talomme arkkitehdin vaativana tehtävänä on pelkistää rakennus siitä hengestä ja niistä ajatuksista, joita ajassa liikkuu ja luoda niille aineellinen muoto.

TKY:n rakennustoimikunnan lausunto kertoo siitä meiningistä, jolla teekkarit alkoivat suunnittelemaan uutta ylioppilaskuntataloa. Se oli tarpeen, sillä Vanha Poli, kansallisromanttinen kivilinna Lönnrötinkadulla, oli jäänyt auttamatta liian pieneksi ja kampus oli muuttamassa Helsingistä Otaniemeen.

­– En muista, että hallituksessa yksikään jäsen epäillyt, että voidaanko tähän lähteä. Meille oli ihan luonnollista, että hanke on niin iso. Tulevaisuudenusko oli teekkareilla vahva. Silloin oli itsestään selvää, että valmistumisen jälkeen pääsee hyviin töihin, kertoo vuorineuvos Jaakko Ihamuotila, vuoden 1962 TKY:n hallituksen puheenjohtaja.

Dipolin kustannusarvio oli 680 miljoonaa markkaa, valtava summa ylioppilaskunnalle. Suuri osa hankkeen rahoituksesta kerättiin lahjoituksina, joten TKY hankki sille julkista näkyvyyttä tehokkaan tiedottamisen ja erilaisten tempausten avulla. Tunnetuimpia olivat saunakaapu Dipoliinan myyminen ja Päivän palkka Dipolille -tempaus. Yli 12 miljoonaa markkaa tuottaneessa keräyksessä päivän palkkansa luovuttaneet saivat palkkioksi oman avaimen Dipolin Poli-kabinettiin.

– Ensimmäinen kysymys oli, mistä rahat? Ylioppilaskunta kutsui koolle kunniavaltuuskunnan, johon tuli joukko vuorineuvoksia ja suurten yhtiöiden nokkamiehiä. Tälle joukolle kerrottiin Otaniemeen muutosta. Hanke esiteltiin herroille neuvojen ja rahoituksen toivossa. Dipolin rakentaminen oli mahdollista, koska teekkareilla oli vahvoja tukijoita sekä alumneissa että Suomen teollisuudessa, Ihamuotila sanoo.

Dipolin syntyminen olisi hyvinkin rakennustaiteellinen sensaatio, vaikka se tapahtuisi vasta nyt.

Luolamiehen wau-koti

Teekkareiden toimeksiantoa toteuttamaan valittiin lopulta nuoret ja lupaavat arkkitehdit, Reima ja Raili Pietilä (os. Paatelainen) jotka sittemmin nousivat suomalaisen arkkitehtuurin legendoiksi.

Pietilä käytti vapaata orgaanista muotoa ja haki alkukodin henkeä. Sisätilojen päämateriaalit olivat betoni, luonnonkivi ja puu. Pietilän visiossa Dipolissa lahdekkeina leviävät ja vahvasti ulkonevat kupariräystäät olivat kallionkielekkeitä, joiden alle suojaan Luolamies rakensi alkuasuntonsa.

Reima Pietilä kuvaili Dipolin suunnittelua pelottavaksi ja ylivoimaiseksi tehtäväksi. Pietilät suunnittelivat pelkän rakennuksen sijaan kokonaistaideteoksen, johon kuuluivat sisustus ja kalusteet yksityiskohtia myöden. Aikataulut eivät pitäneet ja välit ylioppilaskunnan kanssa kiristyivät. 

Dipolin rakenneratkaisut olivat aikanaan epätavallisia ja tilojen monimuotoisuus teki talosta hyvin epäsäännöllisen. Ikkunaseinien rakenne niin monimutkainen, että legendan mukaan talossa ei ole kahta samanlaista ikkunaa. Rakennesuunnittelija Erkki Juslén arveli, että Dipolin vaatima työmäärä oli 2-3-kertainen normaaliin rakennukseen verrattuna. 

TKY teki valtion kanssa maanvaihdon, jossa Dipoli siirtyi valtion maalta omalle maalle. Toisin sanoen ylioppilaskunta sai Dipolin alla olevan maa-alueen ja valtio puolestaan Otahallin tontin ja välirahaa.

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä oli TKY:n puheenjohtajana vuonna 1988. 
- Tonttikauppaa varten piti selvittää, paljonko Dipolissa rakennusoikeutta ja mikä on rakennuksen pinta-ala. Kukaan ei osannut sanoa paljonko Dipolissa on neliöitä, joten palkkasimme yrityksen tekemään lasku-urakan. Eräs firma antoi muita selvästi halvemman tarjouksen. Tiedustelimme heiltä, tietävätkö he mihin ovat ryhtymässä ja minkälainen kiinteistö on kyseessä. Firmasta vastattiin, että me olemme teemme tätä ammatiksemme ja osaamme kyllä asiamme.

- Kun koko urakan budjetti oli käytetty, oli yritys oli saanut laskettua vasta kymmenyksen Dipolin pinta-alasta. He eivät olleet tulleet ajatelleeksi, että voisi olla talo, jossa jokainen nurkka on vino ja jokainen ikkuna eri kokoinen. Neliöt saatiin lopulta laskettua, Mäkelä muistelee.

Pietilän visiossa "Dipolin lahdekkeina leviävät ja vahvasti ulkonevat kupariräystäät ovat kallionkielekkeitä joiden alle suojaan Luolamies rakentaa alkuasuntonsa."

 

Maailmanpolitiikan näyttämönä

1970-luvun puoliväliin saakka Dipoli oli Suomen johtava kongressikeskus. Suomessa valmisteltiin kylmän sodan suurvaltojen välistä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssia vuonna 1972.

– Dipoli oli tuolloin käytännössä lähes ainoa varteenotettava kokouspaikka, esimerkiksi Finlandia-talo oli vasta suunnittelupöydällä. Neuvotteluasemamme Suomen valtion suuntaan oli kohtuullisen hyvä, muistelee TKY:n silloinen pääsihteeri, vuorineuvos Jorma Eloranta.

– Suunnitelman mukaan kokouksen piti kestää vain muutaman viikon. Dipoli toimi tuolloin teekkariruokalana ja teekkareiden erilaisten harrastusyhdistysten kokouspaikkana. Ylioppilaskunnalle oli siksi olennaista, että Dipoli vapautuisi kokouskäytöstä ennen kuin teekkarit palasivat joululomiltaan.

Teekkarit onnistuivat neuvottelemaan valtion kanssa sopimuksen, jonka mukaan vuokra nousi määräajan jälkeen viikoittain. Kokous jatkui lopulta pitkälle kevääseen, mikä kohensi varsin mukavasti ylioppilaskunnan taloutta.

– Kokousjärjestelyistä vastannut suurlähettiläs Joel Pekuri otti minuun keväällä 1973 yhteyttä ja kertoi jopa tasavallan presidentti Urho Kekkosen hämmästelleen, kun hän sai tiedon Dipolin vuokratason hurjasta noususta. Pahoittelin syvästi tilannetta, mutta totesin suostuneemme Dipolin vuokraamiseen vain tietyin ehdoin. Näin sopimus jäi voimaan, Eloranta kertoo.

Teekkarit olivat myöntäneet presidentti Kekkoselle Dipolin kunniatalonmiehen tittelin. Legendan mukaan Kekkonen kävi luomassa talon edustalta lunta, omaksi huvikseen.

 

Strippausta ja länsinaapureita

Koilliskulmassa toiminut ravintola Luolamies oli alkuvuosina korkeatasoinen ruokaravintola. 1970-luvun alussa se tunnettiin striptease-esityksistä ja vähäpukeisista tarjoilijoista, joita isännät tulivat taksilla ihmettelemään pitkienkin matkojen päästä. Ravintolan työntekijät tympääntyivät teekkareihin, joita tungeksi kurkkimassa esityksiä ilmaiseksi keittiön puolelta.

Dipolin suuret käyttökustannukset olivat talon valmistumisesta lähtien raskas rasite TKY:n taloudelle. Vuonna 1981 ylioppilaskunta päätti lopulta siirtyä halvempiin tiloihin, ja sen omistama Oy Dipoli Ab alkoi kehittää rakennusta tuottavaksi kokous- ja kongressikeskukseksi. Samalla opiskelijaravintola lakkautettiin.

Silloinen teekkariaktiivi Jukka Mäkelä oli vuonna 1986 järjestämässä Dipolissa Kungliga Tekniska Högskolanin speksivierailua.

– Speksinäytös oli yleisömenestys, mutta hankaluuksia aiheuttivat ruotsalaisvieraiden punssitauot. Dipoli oli anniskelutilaa ja omista pulloista juomisesta tuli sanomista ravintolan henkilökunnalta. Asia saatiin sovittua, hyvän tahdon eleenä ravintola pesi speksareiden punssilasit. Tästä syntyi poru, koska laseja ei ollut koskaan pesty, ja ajan patina meni pesuveden mukana.

Ilta sattui olemaan sama, jona Ruotsin pääministeri Olof Palme murhattiin. Mäkelä joutui kertomaan suru-uutisen ruotsalaisille teekkareille, jotka totesivat että ”No, ainakin meillä on alibi.”

Upea à la carte ravintola Metso on avoinna kaikille maanantaista lauantaihin klo 11.00 - 22.00.

 

Taloushuolista uuteen kukoistukseen

Oy Dipoli Ab:n toiminta muuttui raskaasti tappiolliseksi 1990-luvun alun lamassa. Kokous- ja ravintolatoiminta ajettiin alas vuoden 1993 loppuun mennessä. TKK vuokrasi Dipolin koulutus- ja kongressikeskukseksi.

Lopulta Aalto-yliopiston ylioppilaskunta myi Dipolin Aalto-yliopistolle, joka on kunnianhimoisesti peruskorjannut rakennuksen alkuperäiseen loistoonsa. Tänä päivänä Dipoli on monialaisen yliopiston kohtaamispaikka, eikä enää pelkästään teekkarielämän pesä.

Teekkarit saivat mitä 1960-luvun alussa tilasivat. Rakennus saa edelleen uusien opiskelijoiden leuat loksahtamaan. Vuoden 2015 rakennushistoriaselvitys kiteyttää Dipolin merkityksen:

Dipoli on nykyaikaisen suomalaisen arkkitehtuurin ehdottomasti merkittävimpiä rakennuksia. Se oli valmistuessaan merkittävä kokonaistaideteos, joka etsi täysin ennakoimattomia muodonannollisia suuntia. Sen syntyminen olisi hyvinkin mahdollisesti rakennustaiteellinen sensaatio, vaikka se tapahtuisi vasta nyt. Dipoli on kiehtova, ajattelun haastava, uniikki rakennus. Sen omintakeisuus on toisille liikaa – loput meistä rakastavat sitä.

Haastattelut: Antti Ahlava, Jorma Eloranta, Jaakko Ihamuotila, Tuula Ilmes, Tiina Metso, Jukka Mäkelä.
Lähteet: Polin suojiin me saavumme taas - Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta 125 vuotta, Jari Hanski. Dipoli - rakennushistoriaselvitys ja inventointi (2015), Kristo Vesikansa.

Dipolin vuodet

1959 TKY aloittaa uuden ylioppilaskuntatalon suunnittelun. Talo saa työnimen Dipoli.

1962 Reima Pietilä ja Raili Paatelainen valitaan Dipolin suunnittelijoiksi.

1966 Vihkiäiset. TKY:n toimisto ja teekkariravintola otetaan käyttöön.

1968 Teekkarien taidetapahtuma räjäyttää tajunnan avantgardella ja undergroundilla.

1971 poliittiset opiskelijayhdistykset ottavat haltuunsa Polyteknikkojen kuoron, Polyteknikkojen orkesterin ja Retuperän WBK:n tilat.

1972 ETY-kokous Dipolissa.

1983 Dipoli ja Otaniemi yleisurheilun MM-kisakylänä.

1993 Ylioppilaskunta vuokraa Dipolin Teknilliselle korkeakoululle.

2010 Dipoli siirtyy Aalto-yliopiston käyttöön.

2013 AYY saattaa TKY työn päätökseen ja myy Dipolin Aalto-yliopistolle.

2017 Dipolin peruskorjaus valmistuu.