Työmarkkina- ja yrittäjäjärjestöt: Aikalisä kilometrikorvausuudistukseen
8.6.2012 | Luettu 2528 kertaa
Työmarkkina- ja yrittäjäjärjestöjen mielestä hallituksen suunnitteleman kilometrikorvausuudistuksen valmistelussa on otettava aikalisä.
Järjestöt, muun muassa Akava, vaativat, että uudistuksen todellinen tarve ja vaikutukset selvitetään nykyistä perusteellisemmin. Lisäksi mahdollinen muutosvalmistelu on tehtävä huolellisesti ja ajan kanssa.
Järjestöjen mielestä kilometrikorvausjärjestelmää ei ole tarpeen muuttaa. Sekava muutostyö uhkaa korvausjärjestelmän oikeudenmukaisuutta ja voi johtaa työmarkkinaongelmien syntymiseen.
Hallituksen uudistusvalmistelussa jää epäselväksi, halutaanko uudistuksella ensisijaisesti kerätä tuloja valtiolle vai ainoastaan muuttaa kilometrikorvausjärjestelmää. Järjestöt kummeksuvat, että suunnitellun muutoksen kärjeksi on noussut tavoite ”kerätä muutoksilla 70 miljoonaa euroa.”
Vaikutuksia yritysten toimintaan ja työllistämiseen
Järjestöt huomauttavat, että tavoitteen toteutuminen verottaisi palkansaajan ja yrittäjän työnteosta syntyneiden kustannusten korvauksia, mikä on täysin uutta ja ennenkuulumatonta. Se poikkeaa verolainsäädännön aikaisemmasta selkeästä linjasta, jossa palkkatulo ja työnteosta aiheutuneiden kustannusten korvaaminen on erotettu toisistaan.
Järjestöjen mielestä verotuksen keskeisenä periaatteena täytyy jatkossakin olla vain todellisen tulon verottaminen, ei verotuksen yksinkertaistamiseksi määritetyn keskimääräisen kulukorvauksen verottaminen.
Järjestöt mainitsevat, että hallituksen aie on myös työelämän kannalta ongelmallinen, koska kilometrikorvausasialla on yhteys muun muassa työehtosopimuksiin. Järjestelmän yksipuolisella ja voimakkaalla muuttamisella voi olla merkittäviä vaikutuksia yritysten toimintaan ja työllistämiseen.
- Lue lisää Akavan kotisivuilta.
- 17.5.2013
Akavan Fjäder: Mahdollisuus keskitettyyn palkkaratkaisuun oli jo - 15.5.2013
Akavan Fjäder: Työllisyystavoitteeksi asetettava vähintään 75 prosenttia - 8.5.2013
YTN: Irtisanominen liian halpaa ja helppoa - 8.5.2013
Suomen Akatemialta 20 miljoonaa luonnontieteiden ja tekniikan tutkimukseen - 7.5.2013
Teollisuuden palkansaajat tavoittelee yleiskorotusta palkkoihin - 2.5.2013
TEK-lehti 3/2013: Kansallisesta palveluväylästä satojen miljoonien säästöt - 30.4.2013
Tamperelainen teekkariteko 2013: opiskelijatalo Tupsula - 30.4.2013
Virkamieslautakunta lakkautetaan - 30.4.2013
Sosiaalinen media kasvattaa myyntiä - 30.4.2013
Melu nakertaa työaikaa - Uutisarkistoon














Arkisto








Kirjoita uusi kommentti