25. toukokuuta 2013

EtusivuEdunvalvontaTyöelämäTekniikkaKoulutusLakitietoJärjestöasiatOpiskelijat
Vain Verkossa

Suomella opittavaa muiden maiden työmarkkinauudistuksista

10.5.2012 | Luettu 2837 kertaa

Tulostettava versioTulostettava versio

Tuore kansainvälinen tutkimusraportti paljastaa, että Suomella on opittavaa muiden Euroopan maiden työmarkkinauudistuksista ja kokemuksista. Raportissa vertaillaan uudistuksia Euroopan kärkimaissa: Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa.

Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa on yleinen korkea työllisyys ja toimivat työmarkkinat. Lisäksi Ruotsissa ikääntyneet on saatu hyvin mukaan työelämään, kun taas Tanskassa etenkin nuoret ovat työllistyneet Suomea paremmin. Saksassa on puolestaan edistytty viime vuosina jokaisella työpolitiikan alueella johdonmukaisten yli hallituskausien ulottuneiden uudistusten myötä.

Työministeri Lauri Ihalaisen mukaan tutkimustietoa hyödynnetään, kun hallitus käsittelee uusia työpolitiikan linjauksia ensi viikolla iltakoulussaan.

Ihalainen korostaa, että työpolitiikan linjauksissa on kyse laaja-alaisesta kokonaisuudesta, jossa huomioidaan työvoima- ja työelämäasiat ja sitä tukeva sosiaalipolitiikka sekä osaamisen vahvistaminen ja yritystoiminnan edellytysten parantaminen.

– Rakennamme Suomen mallia ja suomalaiselle perustalle. Katsomme, mikä sopii meidän olosuhteisiimme, ja mitä voidaan hyödyntää muiden maiden kokemuksista, Ihalainen totesi vastaanottaessaan raportin tänään 10. toukokuuta.

Maahanmuuttajat voimavara

Ihalainen mielestä Tanskasta voisi omaksua työttömien korkeamman aktivoimisasteen. Sen sijaan Ruotsissa häntä kiinnostaa pitkäjänteinen työvoiman tarjonnan politiikka. Ihalaisen mukaan työllisyysastetta voidaan nostaa etenkin nuorissa ja yli kuusikymppisten ikäluokissa.

Myös maahanmuuttajien kotouttamiseen tulee panostaa

– Maahanmuuttajien määrä kasvaa Suomessa joka vuosi 20 000:lla. Meillä on tässä työvoiman tarjonnan suhteen mahdollisuus.

Ihalaisen mielestä myös muut maat voivat oppia Suomen mallista. Hän pitää hyvänä käytäntönä suomalaista lomautusjärjestelmää, joka tarjoaa vaihtoehdon työttömyydelle. Raportissa nostetaan esillä myös muutosturva.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Sähköpostisosoite pidetään luottamuksellisena eikä sitä julkaista julkisesti.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Anna oikea vastaus kysymykseen. Suuret ja pienet kirjaimet eivät ole merkitseviä.

Julkaisija
ISSN
Päätoimittaja
Toimituspäällikkö

Tekniikan akateemiset TEK
2242-9042
Heikki Kauppi (etunimi.sukunimi@tek.fi)
Helena Andersson (etunimi.sukunimi@tek.fi)