Kynnyksistä kannusteiksi

Aiotko teknologiayrittäjäksi? Vai oletko kehittämässä yrityksesi toimintaa? Ota avuksesi TEKin pian julkaistava Innovaatiotoiminnan kannusteet -opas. Se madaltaa aloittamisen ja kehittämisen kynnystä.
Suomessa on teknologiayrittäjyydelle ja innovaatiotoiminnalle maailman parhaat kannustejärjestelmät, Innovaatiotoiminnan kannusteet -oppaan toinen kirjoittaja, liikkeenjohdon konsultti Kimmo Halme sanoo.
– Suomen kilpailukyky perustuu pitkälti teknologiseen osaamiseen ja valtio satsaa t&k-toiminnan rahoitukseen tällä saralla kiitettävästi. Erilaista tukea on tarjolla yritystoiminnan käynnistämiseen, tuotekehitykseen, innovaatiotoimintaan sekä kasvuun ja kansainvälistymiseen.Kannusteinstrumenttien skaala ulottuu neuvonnasta ja opastuksesta eri organisaatioiden tarjoamaan suoraan rahalliseen tukeen.
Suomalainen kannustejärjestelmä on hyvin kohdistettu, tietty tuki kannustaa tiettyyn asiaan. Lisäksi siihen kuuluu kontrolli. Tukea myönnettäessä arvioidaan muun muassa hankkeiden kerrannaishyötyjä kuten työllistämisvaikutuksia, yhteiskunnallista merkitystä ja innovaatioiden kaupallistamismahdollisuuksia.
Yhtä luukkua ei ole
Tukea niin yritystoiminnan aloittamiseen kuin myös sen kehittämiseen, kasvuun ja kansainvälistymiseen on siis hyvin saatavilla – mutta kaikkea ei saa yhdestä luukusta.
– Jos ensimmäistä kertaa lähtee kehittämishankkeeseen voi tuntua, että edessä on läpitunkematon viidakko. Menenkö Tekesiin vai TE-keskukseen? Vai sittenkin Sitraan? Entä Finnvera? Haenko kehittämisrahaa vai lähdenkö mukaan johonkin teknologiaohjelmaan? Mitä asioita on hyvä huomioida pääomarahoitusta haettaessa? Tottumattoman ei ole helppoa löytää oikeaa osoitetta, Halme myöntää.
Tilanteen tekee entistä mutkikkaammaksi se, että järjestelmässä tapahtuu jatkuvasti muutoksia ja uudistuksia.
Tarjolla on kuitenkin kohta kättä pidempää, kun Halmeen ja konsultti Henri Lahtisen kirjoittama ja TEKin julkaisema Innovaatiotoiminnan kannusteet -kirja tulee painosta. Se opastaa teknologiayrittäjäksei aikovaa tai kehittämistoimia suunnittelevaa oikeisiin osoitteisiin.
– Pyrimme selkeyttämään teknologiayrittäjälle tarkoitettujen innovaatio-, kehittämis- ja käynnistämistukien laajaa kenttää. Kysymyshän on usein siitä, yrittääkö yksin kehittää toimintaansa vai hakeutuuko mukaan esimerkiksi johonkin Tekes-ohjelmaan.
Halmeen mielestä kannustejärjestelmistä kannattaa ottaa hyöty irti.
– Omatoimiset kehittämis- ja kasvuhankkeet jäävät usein turhan vaatimattomaksi. Kannusteiden tarkoituksena on vauhdittaa hyviä hankkeita kasvamaan ja menestymään. Lama-aika on oivaa aikaa kehittää uusia ja entistä parempia ratkaisuja. Monissa tapauksissa taantuma suorastaan pakottaa uusiutumaan.
– Apua ja kannusteita on tarjolla, jos vain ideoita ja tahtoa uudistumiseen ja kehittymiseen löytyy. Opas auttaa yrittäjiä löytämään itselleen soveltuvimmat ratkaisut, Halme sanoo.
Innovaatiotoiminnan kannusteet -opas ilmestyy toukokuussa
Teknologiayrittäjän opas -sarjan toinen osa Innovaatiotoiminnan kannusteet ilmestyy toukokuussa.
Sarjan ensimmäisestä osasta, Toivo Kosken kirjoittamasta Teknologiayrityksen talousjohtaminen ja rahoitus -oppaasta ilmestyi 2. uudistettu painos 2007.
Oppaat voi tilata osoitteesta www.tek.fi/julkaisut. Hinta on jäsenille 12 euroa, muille 15 euroa. Netistä oppaat voi ladata jäsentunnuksilla osoitteesta www.tek.fi/julkaisut.
– Uuden oppaan tarkoituksena on saada kynnys teknologiayrittäjyyteen sekä yritystoiminnan kehittämiseen ja kasvattamiseen entistä matalammaksi, kirjoittaja Kimmo Halme sanoo.
- 31.1.2012
NSN vähentämässä 1 200 Suomessa - 30.1.2012
Työstä oppimista täydennyskoulutukseen - 30.1.2012
Inflaatio söi palkankorotukset - 30.1.2012
Esko Rautiola Arkkitehtiliiton uudeksi puheenjohtajaksi - 30.1.2012
Tilastonikkari vaihtui - 25.1.2012
Suunnittelualan palkankorotukset maksettiin yleiskorotuksina - 24.1.2012
Talous hyytyy, keskituloisella kohtuulliset näkymät - 10.1.2012
Akavan Fjäder ehdottaa tutkimus- ja kehitysrahoitukseen uusia keinoja - 21.12.2011
Lomautettujen ja osa-aikaisten työntekijöiden asema paranee - 16.12.2011
Teollisuuden Palkansaajat vastustaa eläkeiän nostoa - 14.12.2011
Samalle viivalle lakon avulla - 14.12.2011
Luottamusmieskysely kertoo: Suhteet työpaikoilla kohdallaan - 8.12.2011
LUT on akkreditoinnin pioneeri Pohjoismaissa - 8.12.2011
Työttömyysturva paranee - 2.12.2011
ICT-alan raamisopimusneuvotteluiden tulokset - 2.12.2011
Kaupan alan ylemmät toimihenkilöt raamisopimuksen ulkopuolella - 1.12.2011
Pertti Porokari YTN:n johtoon - 1.12.2011
Raamia reiluksi kahdeksi vuodeksi - 30.11.2011
Akavan ensimmäinen yrittäjäpalkinto Pekka Jussilalle - 30.11.2011
Johtajien palkitsemiseen malttia - 29.11.2011
Teollisuuden palkansaajat raamiratkaisulla mukana talouden kohentamisessa - 28.11.2011
Akavan Fjäder: Kattava raamisopimus pikkujoululahja - 25.11.2011
Työmarkkinakeskusjärjestöt: raamisopimus ei kattava - 25.11.2011
YTN:n Kauppi: Työnantajan pitäisi vastata huutoonsa raamin kattavuudesta - 25.11.2011
ICT-alan raamineuvottelut päätökseen - 24.11.2011
TEK ja TFiF palkitsivat vuoden ansiokkaimmat opinnäytteet - 24.11.2011
Akavan Fjäder: Raamisopimus tuo vakautta palkansaajille - 24.11.2011
Raamin mukainen neuvottelutulos paperiteollisuuden ylemmille - 24.11.2011
Yliopistot mukaan raamiratkaisuun - 23.11.2011
NSN:n irtisanomiset isku Suomen insinööreille - 23.11.2011
Kunta-alan ja valtion neuvottelutulokset vahvistettiin













Arkisto

Kirjoita uusi kommentti