Akava: Perhevapaajärjestelmä uudistettava
7.9.2010 | Luettu 1029 kertaa
Akava vaatii, että perhevapaajärjestelmä uudistetaan, jotta työelämän tasa-arvo etenee. Asiasta tulee saada seuraavaan hallitusohjelmaan selkeät kirjaukset, sillä tasa-arvon edistyminen ollut tuskallisen hidasta nykyisen järjestelmän puitteissa.
– Palkkatasa-arvon kehitys, määräaikaisuuksien vähentyminen ja naisten urakehitys ovat junnanneet pitkään paikallaan. Ei ole realistista olettaa, että isät käyttäisivät jatkossa nykyistä suuremman osan vanhempainvapaista, ellei järjestelmää uudisteta. Tehokkain keino muuttaa tilannetta on kohdistaa isille enemmän vapaita, jotka ovat vain heidän käytössään, toteaa Akavan edunvalvontajohtaja Minna Helle.
Äidit maksavat perhevapaistaan kalliisti
Perhevapaita käyttävät nyt pääasiassa äidit. Kelan eilen julkistamien tietojen mukaan äitien perhevapaan kesto on ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen noin 19 kuukautta. Isistä puolestaan noin 90 prosenttia jää kotiin vain noin kolmeksi viikoksi.
Äidit maksavat työelämässä perhevapaistaan kalliin hinnan, sillä pitkät perhevapaat heikentävät naisten palkka- ja urakehitystä. Myös määräaikaisuudet kasautuvat etenkin nuorille perheenperustamisiässä oleville naisille.
Uuden järjestelmän pohjaksi on otettava 6+6+6-malli, jossa kummallakin vanhemmalla on yksilöllinen kuuden kuukauden mittainen perhevapaajakso ja yksi kuuden kuukauden jakso on vanhempien vapaasti valittavissa.
– Uskon, että työelämän tasa-arvo ottaa aimo harppauksen eteenpäin silloin, kun työntekijän ”riski” jäädä perhevapaalle on työnantajan näkökulmasta samanlainen äitien ja isien kohdalla, painottaa Helle.
Työaikapankki on myös tasa-arvokysymys
Akava esittää, että perhevapaiden uudistaminen toteutetaan seuraavan hallituskauden aikana. Uudistus toki maksaa, mutta on kuitenkin muistettava, että samalla se vähentää päivähoidon tarvetta. Uusi järjestelmä merkitsee panostusta tasa-arvoon sekä perheiden ja lasten hyvinvointiin.
Toisin kuin muissa Euroopan maissa, on äitien työssäkäynti Suomessa jopa vähentynyt. Joustavat työajat ovat keskeisiä yksilön kannalta, mutta myös tasa-arvonäkökulmasta. Akava korostaakin työaikapankkien käyttöä ja osa-aikatyömahdollisuuksien lisäämistä. Lisäksi kaikki työhön käytettävä aika on saatava työaikaseurannan piiriin.
– Työaikajärjestelmät on otettava perusteelliseen tarkasteluun perhe-elämän näkökulmasta. Siten voidaan helpottaa pienten lasten vanhempien työssäkäyntiä ja pidentää työuria. Kaikenikäisten etu on, että työaikakäytännöt joustavat yksilöllisten tarpeiden mukaan.
- 21.5.2013
Akava: Korkeasti koulutetut jäävät nuorisotakuun ulkopuolelle - 21.5.2013
Mielenilmaus tutkimuksen budjettileikkauksia vastaan 23.5. - 17.5.2013
Akavan Fjäder: Mahdollisuus keskitettyyn palkkaratkaisuun oli jo - 15.5.2013
Akavan Fjäder: Työllisyystavoitteeksi asetettava vähintään 75 prosenttia - 8.5.2013
YTN: Irtisanominen liian halpaa ja helppoa - 8.5.2013
Suomen Akatemialta 20 miljoonaa luonnontieteiden ja tekniikan tutkimukseen - 7.5.2013
Teollisuuden palkansaajat tavoittelee yleiskorotusta palkkoihin - 2.5.2013
TEK-lehti 3/2013: Kansallisesta palveluväylästä satojen miljoonien säästöt - 30.4.2013
Tamperelainen teekkariteko 2013: opiskelijatalo Tupsula - 30.4.2013
Virkamieslautakunta lakkautetaan - Uutisarkistoon














Arkisto








Kirjoita uusi kommentti