YTN vauhdittaa paperiteollisuuden neuvotteluja ylityö- ja matkustuskiellolla
30.8.2010 | Luettu 556 kertaa
Ylemmät Toimihenkilöt YTN asettaa paperiteollisuuden ylemmät toimihenkilöt ylityökieltoon ja vapaa-ajalla työmatkustuskieltoon 1. syyskuuta 2010 kello 6 alkaen, ellei sopimus synny sitä ennen.
Noin 3 000 YTN-liittoihin kuuluvaa paperiteollisuuden ylempää toimihenkilöä on ollut sopimuksettomassa tilassa syksystä 2009 alkaen. Suurin kiista koskee työehtosopimussidonnaista kirjausta mahdollisuudesta sopia paikallisesti työaikapankista.
Työaikapankki olisi joustava ja moderni ratkaisu nykypäivän työelämään.
YTN on esittänyt, että työaikapankin synnyttämismahdollisuudesta sovittaisiin valtakunnan tes-pöydässä työaikalain edellyttämällä tavalla. Työajan talteen keräämisestä ei voi laillisesti sopia yli 40 tuntia suuremmasta kertymästä esimerkiksi työsopimuksessa, vaan siitä on ensin sovittava työaikalain edellyttämällä tavalla kollektiivisesti.
– Työaikapankki voidaan toteuttaa eri tavoin yrityskohtaisesti räätälöimällä. Työaikapankkiin voisi tallettaa liukumien lisäksi esimerkiksi ylitöitä, etätyöaikaa, matka-aikaa, pekkaspäiviä ja vuosilomia. Sitä voitaisiin sopimalla käyttää myös lomautusten sijaan, YTN Metsäteollisuuden vastaava asiamies Saku Laapio sanoo.
Laapion mukaan työaikaan liittyvät epäkohdat ovat metsäteollisuudessa työskentelevien ylempien toimihenkilöiden työsuhteen ehtojen suurimpia puutteita. Niin ylityöt kuin omalla ajalla tapahtuva työmatkustaminenkin jää useimmiten korvaamatta.
Ylemmät toimihenkilöt haluavat paperiteollisuuden luottamusmiehilleen myös vastaavat korvaukset kuin muilla aloilla ja henkilöstöryhmillä. Palkkoihin halutaan vähintään toimialan yleisen linjan mukainen yleiskorotus.
– Jälleen joutuu ihmettelemään metsäteollisuuden asennetta avainhenkilöryhmäänsä kohtaan. Alalla on tarve löytää uusia tuotteita, joten innokkaita ja motivoituneita ylempiä toimihenkilöitä tarvitaan nyt kipeästi. Hyvän työnantajamielikuvan luulisi siis tässä tilanteessa olevan tärkeää, YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi kommentoi.
- Lisätietoja Työaikapankki paperille! –kampanjasivuilta
- Heikki Kaupin kolumni: Minne menet metsä
- 2.2.2012
YTN: Metsäteollisuus uudistuu innovatiivisten ihmisten avulla - 2.2.2012
Myönteisellä mielellä Torniossa - 1.2.2012
Akava: Kuntauudistusta ei saa romuttaa - 1.2.2012
Henkilöstön määrä kasvoi teknologiateollisuudessa - 31.1.2012
NSN vähentämässä 1 200 Suomessa - 30.1.2012
Rahoituksen rakenteet syyniin - 30.1.2012
Työstä oppimista täydennyskoulutukseen - 30.1.2012
Inflaatio söi palkankorotukset - 30.1.2012
Vaikeiden sudokujen mestari - 30.1.2012
Esko Rautiola Arkkitehtiliiton uudeksi puheenjohtajaksi - Uutisarkistoon














Arkisto






Kirjoita uusi kommentti