Hyvä työpaikka

Accenture tarjoaa merkityksellisiä tehtäviä ja pitää työntekijöistään hyvää huolta. Niinpä sille heltisi helmikuussa suuryritysten sarjassa Suomen parhaan työpaikan titteli – jo kolmannen kerran peräkkäin!
Accenturen Suomen toimitusjohtaja Frank Korsström esitti muutama vuosi sitten, että firma lähtisi kisaan Suomen parhaan työpaikan tittelistä. Ehdotus herätti ensin pelkoa. Jos ei pärjättäisi, se olisi noloa.
Pähkäilyn jälkeen oivallettiin, että henkilöstön näkemyshän tässä haluttiin tietää – olipa se sitten mikä tahansa. Tulos oli iloinen yllätys: suuryritysten sarjassa ykköstila.
– Nyt tuntuu tietysti hienolta, että kärjessä on myös pysytty, Korsström sanoo kolmannesta perättäisestä voitosta.
Pohjana sujuva bisnes
Toimitusjohtajan mukaan hyväksi koetun työpaikan taustalla ei ole yhtä syytä vaan monta eri asiaa.
– Pohjana kaikelle on se, että bisnesasiat ovat kohdallaan, asiakkaat ovat tyytyväisiä ja hyvä sana leviää.
Liikkeenjohdon konsultointia sekä tietotekniikka- ja ulkoistamispalveluja tarjoava Accenture on kasvanut voimakkaasti. Kolmen vuoden aikana liikevaihto on tuplattu ja viime vuonna firma palkkasi 350 työntekijää.
Accenturella on siis ollut tilaisuus tarjota haasteita hakeville kehittymis- ja etenemismahdollisuuksia. Yrityksessä on käytössä järjestelmällinen urakehitysmalli.
Talo rekrytoi toimihenkilönsä pääsääntöisesti heti valmistumisen jälkeen. Parin vuoden kuluttua näille junioreille tarjoutuu yleensä ensimmäinen mahdollisuus nousta hierarkiassa ylöspäin.
Kollega auttaa
Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksessa Accenturen vahvuudeksi nousi hyvä yhteishenki.
– Tiimityö sujuu ja meillä kollegan apuun voi aina luottaa, Korsström vakuuttaa.
– Se kuuluu Accenturen arvoihin ja kulttuuriin ja näkyy jokapäiväisessä arjessa.
Yhteishenkeä vahvistetaan myös vapaa-ajalla. Talo tukee harrastetoimintaa ja kerhoja löytyykin joka lähtöön. Tarjolla on kulttuuria, suunnistusta, golfia, pesistä, ratsastusta, juoksua, uintia, viinikerhoa, jääkiekkoa, sukellusta… Ja talon muusikoista on koottu oma bändi, joka keikkailee firman tapahtumissa.
Yhteinen tekeminen myös työajan ulkopuolella on tärkeä accenturelaisia yhdistävä side, sillä suuri osa henkilökunnasta tekee työnsä pääosin asiakasyrityksissä.
Toinen kilpailussa esiin noussut vahvuus on Accenturen tarjoamien tehtävien merkityksellisyys, mikä onkin Korsströmin mukaan entistä arvostetumpi asia.
– Parikymppisten Y-sukupolvelle ei riitä ura ja palkka, vaan se haluaa, että työllä on myös merkitystä. Enää ei tyydytä muuraamaan seinää, vaan halutaan rakentaa katedraali, Korsström kuvailee.
– Työntekijämme haluavat, että heidän panoksellaan on merkitystä suomalaisten johtavien yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden kehityshankkeissa. Myös yritys- ja yhteiskuntavastuu on alue, jonka parissa yhä useampi haluaa toimia.
Hyvinvointimittaus kahdesti vuodessa
Yritys käynnisti ensimmäisen Suomen paras työpaikka -voiton jälkeen kehitysohjelman, jonka tavoitteena on henkilöstön kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisääminen.
– Paras ei pysähdy -ohjelmamme kannustaa tekemään positiivisen elämäntapamuutoksen liikunnan, terveellisen ruokavalion ja riittävän levon avulla. Jokaisella on mahdollisuus kaksi kertaa vuodessa selvittää erilaisten mittausten ja hyvinvoinnin asiantuntijan kanssa käytävän palautekeskustelun avulla oma tilanteensa. Samalla voi asettaa uudet henkilökohtaiset tavoitteensa seuraavalle puolivuotiskaudelle, Korsström kertoo.
Kuten arvata saattaa, ohjelma on saanut erinomaisen vastaanoton. Yli puolet accenturelaisista on jo mukana hyvinvointiohjelmassa.
DI Laura Heikkurinen on tyytyväinen accenturelainen
Laura Heikkurisesta tuli accenturelainen 12 vuotta sitten. Hän haki taloon töihin valmistuttuaan Teknillisestä korkeakoulusta tuotantotalouden diplomi-insinööriksi.
– Tulin oikeastaan puolivahingossa ja ajattelin, että katselen tässä pari vuotta.
Nyt Heikkurinen osaa heti nimetä tärkeimmät syyt, jotka venyttivät nuo pari vuotta jo kahdeksitoista.
– Talo on tarjonnut vaihtelevia tehtäviä ja erilaisia mahdollisuuksia. Omat toiveet ja tilanteet on otettu huomioon. Sen lisäksi täällä on hauskaa jengiä ja auttamisen kulttuuri.
Heikkurinen aloitti ICT-puolelta ja testasi aluksi järjestelmiä. Nyt hän on edennyt senior manager -tasolle ja työskentelee liikkeenjohdon konsultointitehtävissä 50 hengen Osaaminen ja organisaatiot -tiimissä. Heikkurisen erityisalana on organisaatioiden kehittäminen, hän toimii useissa projekteissa erikoisasiantuntijana.
– Työssä kiehtoo eniten mahdollisuus tutustua erilaisiin organisaatioihin. Työ tarjoaa näköalapaikan. On myös hienoa päästä hyödyntämään aiemmissa tehtävissä hankittua kokemusta.
Aika ajoin hektinenkin työtahti sopii Heikkurisen luonteelle.
– Tykkään, että työssä on vauhtia. Muuten tuntuu tylsältä.
Matkan varrella Heikkurinen on ehtinyt olla myös lyhyillä ulkomaankomennuksilla: kuukausi Prahassa, pari kuukautta Hong Kongissa ja neljä kuukautta Venezuelassa. Tehtävät liittyivät it-järjestelmien käyttöönottoon.
Tällä erää Heikkurinen haluaa tehdä töitä mieluiten kotimaassa.
Muiden tehtäviensä ohessa Heikkurinen vastasi kaksi vuotta Accenturen yhteiskuntavastuuohjelmasta.
– Yhteistyökuvioita on rakennettu muun muassa Punaisen Ristin kanssa. SPR:n vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille accenturelaisille on mietitty omia erityisiä keinoja olla avuksi ja käyttää esimerkiksi omaa ammatillista osaamistaan auttamistyössä.
Feministiksikin tunnustautuva Heikkurinen on innokkaasti mukana myös firman naisverkoston toiminnassa. Ohjelmassa on asiaa ja hömppää sopivassa suhteessa.
– Naisten euro on Accenturella yhtä suuri kuin miesten euro, Heikkurinen mainitsee naisnäkökulmasta yhden tärkeimmistä pointeista.
Työnantajan menestys Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksessa ilahduttaa.
– Kyllä olen tästä ylpeänä kavereille kertonut.
Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksessa kaksi kolmasosaa pisteistä saadaan henkilöstölle tehdyn kyselyn perusteella. Loppupisteet koostuvat henkilöstöjohtamiskäytäntöjen arvioinnista, joka tehdään Great Place to Work -mallin standardoidulla arviointimenetelmällä. Suomessa tutkimuksen toteuttaa Great Place to Work®Institute Finland.
Vuoden 2009 suuryrityssarjan voitti Accenture. Yleisen sarjan voittajaksi selviytyi toista kertaa peräkkäin it-yritys Reaktor Innovations. Pienten sarjan voittajaksi nousi SICK Oy, sekin jo toista kertaa.
- 2.2.2012
Myönteisellä mielellä Torniossa - 1.2.2012
Henkilöstön määrä kasvoi teknologiateollisuudessa - 1.2.2012
Muutos on mahdollisuus - 1.2.2012
Unelmatyöpaikasta uudelle tielle - 1.2.2012
Opettaja luonnoltaan - 30.1.2012
Neljä vuosikymmentä TEKin töissä - 25.1.2012
Ilmianna hyvä työpaikka tai toimintatapa! - 23.1.2012
Kiire ei kerro tuottavuudesta vaan huonosta suunnittelusta - 16.12.2011
Hitech voi olla hauskaa - 14.12.2011
Kiinalainen juttu - 14.12.2011
Työhyvinvointi on merkittävä kilpailutekijä yrityksen liiketoiminnalle - 14.12.2011
Luottamusmies Tolvanen ABB:ltä - 14.12.2011
Työmaan päällikkö johtaa töitä Turkissa vaikka Suomesta käsin - 14.12.2011
Insinööristä tuli vientituote - 12.12.2011
Järkeviin päätöksiin tarvitaan tunnetta - 8.12.2011
Oulun Teekkaritalo uudistuu – tukijoita tarvitaan - 8.12.2011
NSN:n irtisanomiset isku Suomen insinööreille - 17.11.2011
Uusi työ ravistelee työkulttuuria - 9.11.2011
TkT Jukka Takala palkittiin työsuojelun uranuurtajana - 28.10.2011
Ilo irti yrittäjyydestä – kiviselläkin tiellä - 27.10.2011
Innostus on kaiken a ja o - 27.10.2011
Työkiireet kouluttautumisen pahimpana esteenä - 27.10.2011
Työn pitää olla kiinnostavaa - 30.9.2011
Suomalaisissa pörssiyhtiöissä ei ainuttakaan naistoimitusjohtajaa - 15.9.2011
TEKin puheenjohtajaksi monen kanavan vaikuttaja - 15.9.2011
Ylemmät toimihenkilöt voivat muita paremmin teknologiateollisuudessa - 15.9.2011
Aivoja pitää käyttää ja helliä - 8.9.2011
ICT-alan palkat nousevat lokakuussa - 8.9.2011
Omaehtoinen työllistyminen toimii - 19.8.2011
Uraputki hiukkaskiihdyttimessä - 11.8.2011
Älypuhelimet koukuttavat käyttäjäänsä













Arkisto

Kirjoita uusi kommentti