8. helmikuuta 2012

EtusivuEdunvalvontaTyöelämäTekniikkaKoulutusLakitietoJärjestöasiatOpiskelijat
Vain Verkossa

Akava: Valtiovarainministeriön budjettiesitys vahvistaa palkansaajien luottamusta

29.7.2010 | Luettu 682 kertaa

Tulostettava versioTulostettava versio

Akavan talouspoliittisen yksikön johtaja Pekka Immeli on tyytyväinen valtiovarainministeriön budjettiesitykseen, koska siinä työn verotukseen ei esitetä kiristyksiä. Immelin mukaan tämä vahvistaa palkansaajien luottamusta talouteen.

Ensi vuoden talouden näkymät ovat kesän aikana kirkastuneet.
– Vuonna 2011 kuntien verotulojen kasvu on osoittautumassa aiemmin ennustettua paremmaksi. Siksi tulee huolehtia siitä, etteivät kunnat kiristä palkansaajien verotusta omilla päätöksillään, Immeli huomauttaa.

Immeli pitää ministeriön esitystä energiaverotuksesta oikeana sillä se ohjaa valintoja ympäristöystävälliseen suuntaan. Lisäksi on hyvä, että kaikille polttoaineille tulee hiilidioksidipäästöihin perustuva vero.

Energiaverojen korottaminen 750 miljoonalla eurolla korvaa työnantajan kansaneläkemaksun poistamisesta aiheutuvien verotuottomenetyksiä. Tämä vastaa kolmikantaisesti sovitun nk. sosiaalitupon henkeä.

Immeli painottaa, että työ- ja elinkeinoministeriön budjettineuvotteluissa määrärahoja on kohdennettava nuorille työttömille. Palkkatukea on maksettava myös yli 25-vuotiaille korkeakouluista vastavalmistuneille ilman 6 kuukauden odotusaikaa.

– Myös työvoimakoulutuksen koulutustarjontaa täytyy yksilöllistää, jotta koulutus oikeasti auttaa ihmisiä työllistymään

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Sähköpostisosoite pidetään luottamuksellisena eikä sitä julkaista julkisesti.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Anna oikea vastaus kysymykseen. Suuret ja pienet kirjaimet eivät ole merkitseviä.