Joka neljäs teekkari jäi ilman kesätöitä
16.7.2010 | Luettu 1758 kertaa
Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin kyselyn mukaan lähes neljännes (24 %) kesätyötä hakeneista tekniikan yliopisto-opiskelijoista on jäänyt ilman työtä tänä kesänä. Oman alan työkokemuksen puute vaikeuttaa hyvän DI-tutkinnon tekemistä.
Kesätyötilanne näyttää edelleen heikentyneen hieman edellisvuodesta, sillä vuoden 2009 vastaavassa TEKin kyselyssä ilman kesätyötä jääneitä vastaajia oli prosenttiyksikön vähemmän, 23 prosenttia.
Kesätyötä hakeneista vastaajista 29 prosenttia piti kesätyöpaikan hankkimista tänä vuonna aiempia vuosia vaikeampana. Yhtä helppona tai vaikeana kuin aiemminkin kesätyön hakemista piti 42 prosenttia vastanneista.
Myös diplomityöpaikat kiven alla
Diplomi- tai muussa lopputyövaiheessa olevista vastaajista lähes kolmannes (31 %) ei ollut vielä toukokuun puoliväliin mennessä löytänyt lopputyöpaikkaa. Lopputyövaiheessa olevista liki 11 prosenttia joutuukin tekemään opinnäytetyönsä itsenäisesti ilman rahoitusta.
TEKin yksikönjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki pitää kesätyöpaikkojen puutetta erityisen harmillisena.
– Hyvää tutkintoa on mahdotonta suorittaa ilman riittävää työkokemusta. Merkittävä osa valmistuvan diplomi-insinöörin osaamisesta kertyy työssä oppimalla. Valmistuvalla diplomi-insinöörillä on keskimäärin kaksi vuotta alan työkokemusta, se on suomalaisen insinöörikoulutuksen erityinen vahvuus, sanoo Korhonen-Yrjänheikki.
– TEKin tutkimusten mukaan puolet vastavalmistuneista työllistyy opintojen aikaiseen harjoittelu- tai lopputyöpaikkaansa. Olen huolissani kesä- ja diplomityöpaikkojen saatavuuden vaikeutumisesta, koska se heikentää vastavalmistuneiden osaamista ja hankaloittaa työllistymistä.
TEK lähetti kaikille opiskelijajäsenilleen kyselyn, jolla tiedusteltiin tekniikan yliopisto-opiskelijoiden tämän vuoden kesätyönäkymiä. Kyselyyn vastasi 3 978 jäsentä.
- 2.2.2012
YTN: Metsäteollisuus uudistuu innovatiivisten ihmisten avulla - 2.2.2012
Myönteisellä mielellä Torniossa - 1.2.2012
Akava: Kuntauudistusta ei saa romuttaa - 1.2.2012
Henkilöstön määrä kasvoi teknologiateollisuudessa - 31.1.2012
NSN vähentämässä 1 200 Suomessa - 30.1.2012
Rahoituksen rakenteet syyniin - 30.1.2012
Työstä oppimista täydennyskoulutukseen - 30.1.2012
Inflaatio söi palkankorotukset - 30.1.2012
Vaikeiden sudokujen mestari - 30.1.2012
Esko Rautiola Arkkitehtiliiton uudeksi puheenjohtajaksi - Uutisarkistoon














Arkisto






Kirjoita uusi kommentti