4. helmikuuta 2012

EtusivuEdunvalvontaTyöelämäTekniikkaKoulutusLakitietoJärjestöasiatOpiskelijat
Vain Verkossa

Taantuma pakottaa työnhakijat skarppaamaan

24.3.2009 | Anitta Valtonen | Luettu 3133 kertaa

Share on FacebookShare on Twitter
Tulostettava versioTulostettava versioKuva:

Yrityspäivät Tampereen teknillisessä yliopistossa ovat opiskelijoille must. Lama näkyi siinä, että näytteilleasettajia piti tänä vuonna houkutella mukaan aktiivisemmin kuin vuosi sitten. Innokkaita ja motivoituneita työpaikan hakijoita sen sijaan riitti tungokseen asti.

No votes yet

Yritysten ständit olivat sähkötalossa, konetalossa ja tietotekniikkatalossa, joten potentiaalisen työnantajan luo oli helppo suunnistaa. Aktiivisia kyselijöitä parveili joka osastolla. Muutamasta paikasta ohikulkijan korviin kantautui yrityksen toiminnan sujuva esittely englanniksi.

Tee täsmällinen ja rehellinen hakemus

Pirkanmaan suurin työnantaja on Tampereen kaupunki. Sen ständillä rekrytointiasiantuntijat Terttu Saarikko ja Terhi Suuronen esittelivät kaupungin tarjontaa. Tarjolla on sekä kesätöitä että sijaisuuksia.

– Viime vuonna meille tuli noin 15 000 hakemusta. Hakemuksen on siis erotuttava. Kannattaa kertoa rehellisesti, täsmällisesti ja avoimesti itsestään: opintopisteet ja koulutuksen vaihe. Hakijan on kerrottava, mitä osaa ja missä on onnistunut aiemmissa töissään, Terttu Saarikko listaa.

Sekä Saarikko että Suuronen antavat tunnustusta opiskelijoille.

– He osaavat jo tehdä aika hyviä hakemuksia ja tuovat esille oman aidon osaamisensa.

Sopivuus ja asenne ratkaisevat

Rambollin osastolla Petri Tyynelä kertoi yrityksen palkkaavan kesäksi noin 40 työntekijää eri puolille Suomea. Toimipaikkoja on 12.

– Haemme kesätyöntekijöitä erityisesti infraan eli väylä- ja aluesuunnittelutehtäviin, hän sanoi ja alkoi saman tien esitellä yritystä ständin luo tulleelle opiskelijalle.

Bitwisen osaston vetonaulana oli hienosti rakennettu formulasimulaattori, jonka ääreen ohikulkijat liimautuivat.

Nuorekkuutta henkivä, 20 henkeä työllistävä yritys tekee softaa laidasta laitaan sulautetuista ohjelmista työpöytäsovelluksiin ja veppipalveluihin, asiakkaiden tarpeiden mukaan.

– Työhönotossa koulutus ei ratkaise, vaan ihmisen sopivuus meille. Emme varsinaisesti hae kesätyöntekijöitä, vaan pidempiin työsuhteisiin, jotka voivat olla myös osapäiväisiä, yrityksen suunnitteluinsinööri Sami Puonti kertoi.

Bitwisen työntekijöiden on osattava ohjelmistotuotannon perusteet ja heillä on oltava oikea asenne työntekoon: innostusta ja halua oppia lisää.

Puonti tuli taloon puoli vuotta sitten. Työhönotossa hän teki puoli tuntia koodausta, josta näkyi, että hän hallitsee perusteet. Plussaa oli kuulemma se, että hän on pelannut nuorempana sählyä ja valmentanut junnuja.

Useita vuosia messuilla Bitwisen toimintaa esitellyt Rita Fagerström kehuu tämänvuotista tapahtumaa.

– Nämä ovat historian parhaat yrityspäivät. Olemme saaneet yllättävän paljon hakemuksia juuri oikeanlaisilta ihmisiltä.

Hän kertoi myös sen, että paras työnhakukanava nykyään on työministeriön eli MOL:n sivut. Ne ovat kattavia ja sen vuoksi lyöneet laudalta muut työnhakukanavat.

Yritysmainontaan Bitwisella on hyväksi havaittu linja.

– Lehdissä me emme mainosta lainkaan, mutta Tapparan peleissä mainoksemme näkyy.

Myös pienet pääsevät esille

Infopisteessä sai hyvän kokonaiskuvan tapahtumasta.

– Tuntuma kahvipöydässä kuulemani perusteella on se, etteivät kesätyöt ole vähentyneet kuin rakennusalalla. Monet raksafirmat jättivät tulematta, koska ne eivät halunneet tulla myymään eioota, projektipäällikkö Esa Kuivaniemi kertoo.

– Suurin osa näytteilleasettajista on täällä vuodesta toiseen eikä heitä tarvitse houkutella mukaan. Vuosittain vaihtuvuutta on noin kymmenen prosenttia, ja nyt tämä uusmyynti oli haasteellisempaa kuin vuosi sitten, jolloin taantumasta ei ollut aavistustakaan.

– Viime vuonna yritysten toiminta työntekijöiden saamiseksi oli aggressiivisempaa. Nyt yritykset ovat vähän pidättyväisempiä. Tilanne vaatii työnhakijoilta aktiivisuutta. On tuotava itsensä paremmin esille, koska yritykset seulovat hakijat tarkemmin.

Kuivaniemi on tietojohtamisen teekkari, joka itsekin tarvitsee kesätyöpaikan.

– Olen aika luottavainen. Yritän tuoda riittävän hyvin esille vahvuuteni ja nivoa ne yrityksen tarpeisiin. Toivon, että löytyisi mätsäys.

Asiakaskoordinaattori Reetta Suursalmi oli ständillä Kuivaniemen kanssa.

– Tämä tapahtuma on hyvä siksikin, että täällä näkee yrityksiä, joiden olemassaolosta ei muuten tietäisi. Viime vuonna menin tällaisen yrityksen ständille ja sain sieltä kesätyöpaikan. Kyseessä on pieni metallialan yritys Componenta, jonne menen ensi kesänäkin, Suursalmi kertoo.

Hän opiskelee neljättä vuotta tuotantotaloutta ja valmistuu tämän vuoden lopussa, opiskelunopeudestaan itsekin vähän yllättyneenä.

Sekä Kuivaniemi että Suursalmi laittavat aina valokuvan hakemukseensa.

– Se kuuluu automaattisesti hake-mukseen. Tuntuu, että hakemuksesta puuttuisi jokin elementti, jos kuvan jättäisi pois.

Yrityspäivät Tampereella

Korkeakouluopiskelijoiden kontakti- ja rekrytointitapahtuma Yrityspäivät järjestettiin jo 19. kerran. Mukana oli lähes sata yritystä ja organisaatiota.

Tapahtumaa edelsi Tie Työntekijäksi – työnhaun teemaviikko, jonka järjesti Tampereen Yrityspäivät 2009 yhdessä Tampereen yliopiston Ura- ja rekrytointipalveluiden, Adecco TTY-Urapalveluiden ja Studying in Tampere Regionin ja Oikotie.fi:n kanssa.

Kesätyöpaikat tiukassa

Moni teekkari joutui tänä keväänä tiukkaan paikkaan. Jo luvattu kesätyöpaikka peruttiin. Esimerkiksi Nokia ei säästösyistä otakaan tänä vuonna kesätyöntekijöitä. Perumisia on tullut muistakin yrityksistä.

Nokia on palkannut yleensä noin 800 nuorta kesätöihin.

Ihan yhtä synkkää ei ole joka paikassa, mutta kesätyöpaikkojen määrää on vähennetty normaalista myös muualla. Esimerkiksi Metso-konserni palkkaa 400–450 kesätyöntekijää, kun heitä vielä viime kesänä oli pari sataa enemmän.

Kesätöitä kannattaa kysellä ennen kaikkea niistä yrityksistä, jotka eivät ole vielä ilmoittaneet irtisanovansa tai lomauttavansa väkeä. Erityisesti pienet yritykset tarvitsevat kesäksi lomasijaisia. Suurissa konserneissa saattaa joillain liiketoiminta-alueilla olla kesätyöntekijöiden tarvetta, vaikka toinen yksikkö olisikin joutunut irtisanomisten tielle ja lehtien otsikoihin.

Kesätyöpaikkahanojen sulkeutumiselle voi olla ainakin osittain myös työsopimuslakiin liittyvä syy. Työnantajan on tarjottava työtä taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä irtisanomalleen, jos hän tarvitsee työntekijöitä samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, joita irtisanottu on tehnyt.

TEKin urapalvelujen asiamies Arja Lindfors muistuttaa, että kesäksi ei kannata jäädä lomailemaan kotiin. Sohvaperunana makoilu ei ole kelvollinen meriitti kenellekään.

– Jos ei löydä kesätöitä omalta alaltaan, kannattaa ottaa mikä tahansa kesätyöpaikka. Kesätyö puistotyöntekijänä, siivoojana tai remonttihommissa on parempi kuin ei mitään. Kaikki työ on tärkeää. Siitä saa kokemusta ja oppia tulevaisuutta varten, Lindfors sanoo.

Jos kesätyötä ei löydy aktiivisesta työnhausta huolimatta, opiskelu on hyvä vaihtoehto. Esimerkiksi kielitaitoa voi kartuttaa kielikurssilla tai suorittaa muita opintoja. Kesäopinnoista on syytä saada kokoon opintopisteitä ja muuta kirjallista näyttöä ponnisteluistaan.

Matkustaminenkin avartaa ja tuo lisäarvoa. Aina se kotiolot voittaa. (MH)

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Sähköpostisosoite pidetään luottamuksellisena eikä sitä julkaista julkisesti.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Anna oikea vastaus kysymykseen. Suuret ja pienet kirjaimet eivät ole merkitseviä.
Muut artikkelit