YTN katkaisi paperiteollisuuden sopimusneuvottelut
16.6.2010 | Luettu 891 kertaa
Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN on katkaissut paperiteollisuuden ylempien toimihenkilöiden sopimusneuvottelut. Paperiteollisuuden ylempien toimihenkilöiden tehtävissä työskentelee vajaat 3 000 henkilöä.
YTN:n tavoitteena on sopia nykyistä joustavammasta työajan käytöstä työaikapankin avulla. Työaikaan ja muutosturvaan liittyvät epäkohdat ovat metsäteollisuudessa työskentelevien ylempien toimihenkilöiden työsuhteen ehtojen suurimmat puutteet. Ylempien toimihenkilöiden edustajille vaaditaan myös henkilöstöryhmän edustajille maksettavaa korvausta.
Toimialan muiden henkilöstöryhmien kanssa on jo sovittu niin työaikapankin käyttömahdollisuudesta kuin myös henkilöstön edustajien korvauksista.
– Työnantaja haluaa pitäytyä linjassa, jonka mukaan ylempien toimihenkilöiden kanssa ei tehdä sopimusta. Tämä ei meille enää käy, joten edellytyksiä jatkaa neuvotteluja ei ollut, YTN Metsäteollisuuden vastaava asiamies Saku Laapio sanoo.
– Ylempien toimihenkilöiden arvostuksesta metsäteollisuudessa kertoo kaiken se, että alan korkeinta osaamista edustavat ylemmät toimihenkilöt joutuvat harkitsemaan painostustoimia yksinkertaisista perusasioista sopimiseksi. Kyse on kuitenkin vastaavantasoisesta sopimuksesta kuin mitä toimihenkilöille on sovittu. Emme vaadi mitään, mitä ei olisi tällä kierroksella muille annettu, Laapio muistuttaa.
- 2.2.2012
YTN: Metsäteollisuus uudistuu innovatiivisten ihmisten avulla - 2.2.2012
Myönteisellä mielellä Torniossa - 1.2.2012
Akava: Kuntauudistusta ei saa romuttaa - 1.2.2012
Henkilöstön määrä kasvoi teknologiateollisuudessa - 31.1.2012
NSN vähentämässä 1 200 Suomessa - 30.1.2012
Rahoituksen rakenteet syyniin - 30.1.2012
Työstä oppimista täydennyskoulutukseen - 30.1.2012
Inflaatio söi palkankorotukset - 30.1.2012
Vaikeiden sudokujen mestari - 30.1.2012
Esko Rautiola Arkkitehtiliiton uudeksi puheenjohtajaksi - Uutisarkistoon














Arkisto






Kirjoita uusi kommentti