Energia-alan korotukset syyskuussa
Energia-alan ylempien toimihenkilöiden kuukausipalkkoja korotetaan 1.9.2010 alkaen 0,8 prosentin yleiskorotuksella. 1.2.2011 alkaen maksetaan lisäksi 0,4 prosentin suuruinen yrityskohtainen erä.
Yrityskohtaisessa erässä on niin sanottu täysi perälauta eli jos erän jaosta ei päästä yksimielisyyteen, 0,4 prosentin korotus maksetaan kaikille.
Syyskuun yleiskorotus koskee myös yrityskohtaisia vuorolisiä.
Sopimus on voimassa 31.1.2013 saakka kuten Toimihenkilöunioni TU:n ja Sähköliiton sopimuksetkin.
Sopimuksesta voi irtautua vuosittain 15.6. mennessä annettavalla irtisanomisilmoituksella, jos palkankorotuksista ja erityisesti vapaa-ajalla matkustamisen korvauksista ei ennen sitä päästä sopimukseen.
Matka-ajan ja ylitöiden korvaustaso arvioitavaksi
Matka-ajan korvaamista ei saatu vieläkään työehtosopimukseen, mutta asiassa edistyttiin hieman. Uuden työehtosopimuksen mukaan yksittäisen ylemmän toimihenkilön säännöllisen työajan ulkopuolella matkustamisen korvaustason riittävyyttä arvioidaan vähintään kerran vuodessa esimerkiksi kehityskeskustelujen yhteydessä.
Lisäksi työnantajan kanssa sovittiin matkatyöryhmän työn uudelleen käynnistämisestä. Tavoitteena on, että molempien liittojen edustajat tulevat tarvittaessa työpaikoille auttamaan matka-aikaa koskevien neuvottelujen eteenpäin viemisessä ja onnistuneen lopputuloksen löytämisessä.
Työaikaa koskeviin säännöksiin on tulossa uudistus, joka antaa työntekijälle ja työnantajalle mahdollisuuden sopia työajoista joustavasti. Päätösvalta on kuitenkin työntekijällä. Jos työntekijä ei halua työaikoihin muutoksia, hän voi kieltäytyä niistä.
Työehtosopimukseen saatiin myös järjestelmä, jossa ylitöistä mahdollisesti maksettavan erillisen könttäkorvauksen riittävyyttä pitää tarkastella ja arvioida työaikalain määräysten valossa vähintään kerran vuodessa. Ylitöiden könttäkorvausta arvioidaan esimerkiksi kehityskeskustelun yhteydessä.
Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n energia-ala ja alan työnantajaliitto Energiateollisuus pääsivät sopuun uudesta työehtosopimuksesta toukokuussa.
Energia-alalla työskentelee hieman alle tuhat TEKin jäsentä.
- 31.1.2012
NSN vähentämässä 1 200 Suomessa - 30.1.2012
Työstä oppimista täydennyskoulutukseen - 30.1.2012
Inflaatio söi palkankorotukset - 30.1.2012
Esko Rautiola Arkkitehtiliiton uudeksi puheenjohtajaksi - 30.1.2012
Tilastonikkari vaihtui - 25.1.2012
Suunnittelualan palkankorotukset maksettiin yleiskorotuksina - 24.1.2012
Talous hyytyy, keskituloisella kohtuulliset näkymät - 10.1.2012
Akavan Fjäder ehdottaa tutkimus- ja kehitysrahoitukseen uusia keinoja - 21.12.2011
Lomautettujen ja osa-aikaisten työntekijöiden asema paranee - 16.12.2011
Teollisuuden Palkansaajat vastustaa eläkeiän nostoa - 14.12.2011
Samalle viivalle lakon avulla - 14.12.2011
Luottamusmieskysely kertoo: Suhteet työpaikoilla kohdallaan - 8.12.2011
LUT on akkreditoinnin pioneeri Pohjoismaissa - 8.12.2011
Työttömyysturva paranee - 2.12.2011
ICT-alan raamisopimusneuvotteluiden tulokset - 2.12.2011
Kaupan alan ylemmät toimihenkilöt raamisopimuksen ulkopuolella - 1.12.2011
Pertti Porokari YTN:n johtoon - 1.12.2011
Raamia reiluksi kahdeksi vuodeksi - 30.11.2011
Akavan ensimmäinen yrittäjäpalkinto Pekka Jussilalle - 30.11.2011
Johtajien palkitsemiseen malttia - 29.11.2011
Teollisuuden palkansaajat raamiratkaisulla mukana talouden kohentamisessa - 28.11.2011
Akavan Fjäder: Kattava raamisopimus pikkujoululahja - 25.11.2011
Työmarkkinakeskusjärjestöt: raamisopimus ei kattava - 25.11.2011
YTN:n Kauppi: Työnantajan pitäisi vastata huutoonsa raamin kattavuudesta - 25.11.2011
ICT-alan raamineuvottelut päätökseen - 24.11.2011
TEK ja TFiF palkitsivat vuoden ansiokkaimmat opinnäytteet - 24.11.2011
Akavan Fjäder: Raamisopimus tuo vakautta palkansaajille - 24.11.2011
Raamin mukainen neuvottelutulos paperiteollisuuden ylemmille - 24.11.2011
Yliopistot mukaan raamiratkaisuun - 23.11.2011
NSN:n irtisanomiset isku Suomen insinööreille - 23.11.2011
Kunta-alan ja valtion neuvottelutulokset vahvistettiin













Arkisto

Kirjoita uusi kommentti