4. helmikuuta 2012

EtusivuEdunvalvontaTyöelämäTekniikkaKoulutusLakitietoJärjestöasiatOpiskelijat
Vain Verkossa

Tarjoa opiskelijoille kesätöitä

24.3.2009 | Marketta Harinen | Luettu 1980 kertaa

Share on FacebookShare on Twitter
Tulostettava versioTulostettava versio

Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVAn uudella puheenjohtajalla, teekkari Tuomas Meriniemellä on tärkeä viesti työnantajille. Opiskelijoille kannattaa tarjota kesätöitä.

No votes yet

Tuomas Meriniemi on huolissaan. Monien uutisten ja tietojen perusrusteella on voinut päätellä, että kesätyötilanteesta saattaa kehkeytyä tavallista vaikeampi.

– Opiskelijat tarvitsevat työkokemusta ja kesäansioita, mutta työnantajatkin tarvitsevat opiskelijoita. Tilanne on yhteiskunnassa todella huono, jos opiskelijoille ei löydy kesätöitä, Meriniemi sanoo.

Meriniemi ja hänen edustamansa AOVA haluavat rohkaista työnantajia palkkaamaan korkeakouluopiskelijoita kesätöihin, huonoista ajoista huolimatta.

– Laskua seuraa aina nousu. Silloin yritykset, jotka ovat uskaltaneet kehittyä ja toimia myös heikommalla hetkellä, ovat muita vahvempia. Ne saavat etulyöntiaseman. Opiskelijoiden palkkaaminen ja sitouttaminen yritykseen on avaintekijänä tulevaisuuden rakentamisessa. Opiskelijoista värvätään tulevaisuuden työntekijät.

Meriniemi muistuttaa, että nykyään juuri opiskelijat ja vastavalmistuneet luovat merkittävimmät innovaatiot.

– Uusista tuulista hyötyy erityisesti heitä rohkeasti palkkaava yritys.

Teekkarit ovat Meriniemen mielestä hyödyllistä ja valmista työvoimaa jo opiskeluaikana, eivät pelkästään valmistumisensa jälkeen. Työnantajilla on loistava mahdollisuus täydentää ja syventää opiskelijan koulussa oppimaa asiaa.

Jos ei töitä, niin ainakin opiskelua

Opiskelijat tarvitsisivat myös parempia mahdollisuuksia opiskella kesäisin.

– Korkeakoulut tarjoavat liian vähän kesäopetusta. Lomien aikana ei ole tarpeeksi opetushenkilökuntaa, eikä ylimääräisen opetuksen järjestämiseen ole varaa. Kesäopetukseen pitäisi saada nyt lisää resursseja, Meriniemi huomauttaa.

Valtion lisärahoitus korkeakoulujen kesäopetukseen maksaisi itsensä nopeasti takaisin. Opinnot edistyisivät ja valmistuminen nopeutuisi.

– Vähintä, mitä korkeakoulut voivat tehdä, on järjestää nyt lisää tenttitilaisuuksia kesän aikana.

Meriniemellä ei ole vielä kesätyöpaikasta tietoa.

– Ajatuksissa olisi etsiä mahdollisuutta tehdä diplomityö kesätyönä ja tämän puheenjohtajan pestin ohessa, hän miettii.

AOVA kantaa huolta myös juuri valmistuneiden ja valmistumassa olevien korkeakouluopiskelijoiden tilanteesta.

– On ehdottoman tärkeää, että valmistumisen jälkeen saisi koulutustaan vastaavaa työtä. Toisaalta koulutuksen pitää vastata yhä paremmin työelämän tarpeisiin, Meriniemi toteaa.

Meriniemen aikana AOVA aikoo työskennellä erityisesti korkeakouluopiskelijoiden työelämätietouden parantamiseksi. Siinä on vielä paljon petrattavaa.

Monipuolinen DI-tutkinto

Meriniemi valittiin Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVAn uudeksi puheenjohtajaksi helmikuussa, mutta AOVAn toiminta on hänelle tuttua jo aiemmilta vuosilta.

Ihan mistä tahansa puheenjohtajuudesta ei ole kysymys, sillä AOVA on Suomen suurin opiskelijoiden työmarkkinajärjestö. Akavan noin 100 000 opiskelijajäsenestä neljäsosa on TEKin jäseniä; teekkarijoukko on keskusjärjestön suurin opiskelijaryhmä.

Meriniemi opiskelee viidettä vuotta Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikössä pääaineenaan elektroniikka. Satakunnan akavalaisen aluetoiminnan kautta AOVAn kuvioihin päätynyt Tuomas on myös TEKin Porissa opiskelevien teekkareiden yhdyshenkilö.

Meriniemi myöntää, että opinnot saattavat venyä puheenjohtajuuden myötä. Maaginen vuosi 2010 menee todennäköisesti ohi valmistumatta.

– Tutkinto pitää tehdä sitten uusilla vaatimuksilla. AOVAn puheenjohtajuudesta on varmasti enemmän hyötyä työelämässä kuin nopeasta opiskelusta, Meriniemi arvelee.

Johtamisen paikat kiinnostaisivat Meriniemeä valmistumisen jälkeen. Yrittäjyyskin kiehtoo.

– DI-tutkinto antaa mahdollisuudet monipuolisiin tehtäviin. Ei minusta kuitenkaan ole kahdeksasta neljään ihmiseksi. Eikä tutkijaksi, Meriniemi sanoo.

Tekniikan edustajat vahvoilla AOVAssa

  • Opiskelijavaltuuskunta AOVAn ja sen puheenjohtajan Tuomas Meriniemen toimikausi kestää kaksi vuotta 2009–2010.
  • Varapuheenjohtajien Ulla-Mari Pasalan (Uusi Insinööriliitto UIL) ja Pasi Pesosen (Opettajien ammattijärjestö OAJ) sekä AOVAn työjaoston kausi on yksivuotinen ja päättyy tämän vuoden lopussa.
  • Kahdeksanjäseniseen työjaostoon valittiin myös TEKin opiskelija-asiamies Kari Hankia.
  • Lisätietoa: www.akava.fi/opiskelijat/
Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Sähköpostisosoite pidetään luottamuksellisena eikä sitä julkaista julkisesti.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Anna oikea vastaus kysymykseen. Suuret ja pienet kirjaimet eivät ole merkitseviä.
Muut artikkelit