Tampereen Teknillinen Seura kannustaa matematiikan opiskeluun
4.6.2010 | Luettu 1032 kertaa
Tampereen Teknillisen Seuran stipendijärjestelmän mukaisesti seura on antanut tänäkin keväänä jokaiselle 23 tamperelaiselle yläkoululle jaettavaksi yhden kannustestipendin matemaattis-luonnontieteellisesti suuntautuneelle yhdeksännen vuosiluokan oppilaalle. Stipendin suuruus on 117 euroa. Tämä stipendikäytäntö on joka vuotinen vuodesta 2006 lähtien.
Stipendi on kannuste matematiikan osaamiseen ja opiskeluun sekä erityisesti aktiiviseen ja innostuneeseen soveltamiseen.
- Toivomme, että stipendi kannustaa peruskoulunsa juuri päätökseen saaneita nuoria opiskelemaan matemaattis-luonnontieteellisiä aineita nykyistäkin enemmän.
Teollisuutemme ja elinkeinoelämämme tulevat tarvitsemaan heidän lahjakkuuttaan tulevaisuudessa, Tampereen Teknillisen Seuran puheenjohtaja Seppo Mäkinen kertoo.
- Tällä hetkellä lukion pitkän matematiikan opiskelijoita on suhteessa vähemmän kuin näitä taitoja edellyttäviä jatko-opiskelupaikkoja.Tämä johtaa puolestaan siihen, että aloituspaikoille otetaan valmiuksiltaan heikompia opiskelijoita.Perustaidot on opetettava yliopistoissa ja opintoajat saattavat pidentyä tästä syystä. Panostamalla siis jo yläkoulussa ja lukiossa matemaattis-luonnontieteellisen pohjaan jatko-opinnot alkavat sujuvammin ja mahdollisuudet valmistua tavoiteajassa ovat paremmin saavutettavissa, toteaa Mika Uusi-Pietilä Tampereen Teknillisestä Seurasta.
- 2.2.2012
YTN: Metsäteollisuus uudistuu innovatiivisten ihmisten avulla - 2.2.2012
Myönteisellä mielellä Torniossa - 1.2.2012
Akava: Kuntauudistusta ei saa romuttaa - 1.2.2012
Henkilöstön määrä kasvoi teknologiateollisuudessa - 31.1.2012
NSN vähentämässä 1 200 Suomessa - 30.1.2012
Rahoituksen rakenteet syyniin - 30.1.2012
Työstä oppimista täydennyskoulutukseen - 30.1.2012
Inflaatio söi palkankorotukset - 30.1.2012
Vaikeiden sudokujen mestari - 30.1.2012
Esko Rautiola Arkkitehtiliiton uudeksi puheenjohtajaksi - Uutisarkistoon














Arkisto






Kirjoita uusi kommentti