Tekniikan järjestöt lahjoittivat 60 000 euroa turkulaisille yliopistoille
21.5.2010 | Luettu 600 kertaa
Tekniikan alan yliopistokoulutettuja edustavat järjestöt Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF luovuttivat 21.5. Turussa lahjakirjat 45 000 euron lahjoituksesta Åbo Akademille ja 15 000 euron lahjoituksesta Turun yliopistolle.
Suomen hallitusohjelman heikoin lenkki?
Lahjoituksillaan järjestöt haluavat kiinnittää huomiota tekniikan yliopistokoulutuksen merkitykseen kansakuntamme menestymiselle ja hyvinvoinnille. Korkea teknologinen osaaminen on tunnustettu Suomen menestyksen kulmakiveksi myös Suomen hallituksen ohjelmassa.
– Tekniikan alan strategisesta merkityksestään huolimatta Suomi kouluttaa kansainvälisesti vertailtuna diplomi-insinöörinsä pilkkahinnalla. Sallimmeko yliopistokoulutuksen olla tekniikan tutkimus- ja kehittämistoiminnan heikko lenkki, kysyi TEKin valtuuston puheenjohtaja Veli-Pekka Nurmi luovuttaessaan lahjakirjat.
Turun yliopisto ja Åbo Akademi eivät kouluta kovin suurta osaa maamme diplomi-insinööreistä, mutta lahjoittajien mielestä suuretkin tekniikan yliopistot voivat monissa asioissa ottaa niistä oppia.
Lahjoittajajärjestöt ja yliopistot ovat yhtä mieltä siitä, että suomalaisten yliopistojen tulee syventää yhteistyötään ja hakea menestysstrategiaansa yhdessä ympäröivän alueen kanssa. Turun seudulla tätä työtä tehdään ansiokkaasti.
– Yhteistyön syventämiseen on edelleen mahdollisuuksia myös yliopistojen välillä, jotta alueen diplomi-insinöörikoulutus säilyy kilpailukykyisenä, totesi Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen.
Järjestöt hyvänä esimerkkinä muille toimijoille
– Tekniikan koulutuksella Turussa on vahva yhteys alueen teollisuuteen, mutta myös tutkimuksemme on erittäin kovatasoista. Nyt tehty lahjoitus on tervetullut esimerkki muille yhteisöille ja yrityksille. Tarvitsemme tulevaisuudessa lisää yksityistä rahoitusta, jotta voimme pitää tekniikan tutkimuksen ja koulutuksen huipputasoisena, sanoi Åbo Akademin rehtori Jorma Mattinen.
Åbo Akademissa on lisäksi erityisenä strategisena painopisteenä kestävä kehitys.
– Tekniikan merkitys ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnille tulee ymmärtää. Ilman tekniikan keksintöjä emme selviä yhdestäkään tulevaisuuden haasteesta. Koko tekniikan korkeakoulutuksen mallin on muututtava siten, että kaikessa toiminnassa ja ajattelussa otetaan huomioon kestävän kehityksen vaatimukset, sanoi TFiF:n hallituksen jäsen ja Åbo Akademin professori Carl-Eric Wilen.
- 2.2.2012
YTN: Metsäteollisuus uudistuu innovatiivisten ihmisten avulla - 2.2.2012
Myönteisellä mielellä Torniossa - 1.2.2012
Akava: Kuntauudistusta ei saa romuttaa - 1.2.2012
Henkilöstön määrä kasvoi teknologiateollisuudessa - 31.1.2012
NSN vähentämässä 1 200 Suomessa - 30.1.2012
Rahoituksen rakenteet syyniin - 30.1.2012
Työstä oppimista täydennyskoulutukseen - 30.1.2012
Inflaatio söi palkankorotukset - 30.1.2012
Vaikeiden sudokujen mestari - 30.1.2012
Esko Rautiola Arkkitehtiliiton uudeksi puheenjohtajaksi - Uutisarkistoon














Arkisto






Kirjoita uusi kommentti