Energia-alan palkat nousevat syyskuussa
12.5.2010 | Luettu 1653 kertaa
Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n energia-alan taustaryhmä esittää 6.5. syntyneen neuvottelutuloksen hyväksymistä YTN:n hallitukselle. YTN:n hallitus käsittelee ratkaisua kokouksessaan 19.5.
Neuvottelutuloksen mukaan kuukausipalkkoja korotetaan 1.9.2010 alkaen 0,8 prosentin yleiskorotuksella ja 1.2.2011 alkaen 0,4 prosentin yrityskohtaisella erällä.
Yrityskohtaisessa erässä on niin sanottu täysi perälauta eli jos erän jaosta ei päästä yksimielisyyteen, 0,4 prosentin korotus maksetaan kaikille.
Syyskuun yleiskorotus koskee myös yrityskohtaisia vuorolisiä.
Sopimus on voimassa 31.1.2013 saakka kuten Toimihenkilöunioni TU:n ja Sähköliiton sopimuksetkin.
Sopimuksesta voi irtautua vuosittain 15.6. mennessä annettavalla irtisanomisilmoituksella, jos palkankorotuksista ja erityisesti vapaa-ajalla matkustamisen korvauksista ei ennen sitä päästä sopimukseen.
Sopimuksen mukaan yksittäisen ylemmän toimihenkilön säännöllisen työajan ulkopuolella matkustamisen korvaustason riittävyyttä arvioidaan vähintään kerran vuodessa esimerkiksi kehityskeskustelujen yhteydessä.
Lisäksi työnantajan kanssa sovittiin matkatyöryhmän toiminnan uudelleen käynnistämisestä. Tavoitteena on, että molempien liittojen edustajat tulevat tarvittaessa työpaikoille auttamaan matka-aikaa koskevien neuvottelujen eteenpäin viemisessä ja onnistuneen lopputuloksen löytämisessä.
- 2.2.2012
YTN: Metsäteollisuus uudistuu innovatiivisten ihmisten avulla - 2.2.2012
Myönteisellä mielellä Torniossa - 1.2.2012
Akava: Kuntauudistusta ei saa romuttaa - 1.2.2012
Henkilöstön määrä kasvoi teknologiateollisuudessa - 31.1.2012
NSN vähentämässä 1 200 Suomessa - 30.1.2012
Rahoituksen rakenteet syyniin - 30.1.2012
Työstä oppimista täydennyskoulutukseen - 30.1.2012
Inflaatio söi palkankorotukset - 30.1.2012
Vaikeiden sudokujen mestari - 30.1.2012
Esko Rautiola Arkkitehtiliiton uudeksi puheenjohtajaksi - Uutisarkistoon














Arkisto






Kirjoita uusi kommentti