Vaisala aloittaa yt-neuvottelut
Vaisala aloittaa yt-neuvottelut noin 100 ihmisen vähentämiseksi. Noin 60 aiotaan vähentää Suomessa, 30 Yhdysvalloissa ja 10 Isossa-Britanniassa.
Vaisalan 1 400 työntekijästä noin 800 työskentelee Suomessa. Heistä 500 on ylempiä toimihenkilöitä. Vähennykset kohdistuvat kaikkiin henkilöstöryhmiin.
Suunnitellut henkilöstövähennykset koskevat koko yritystä paitsi Controlled Environment -liiketoiminta-aluetta.
Yhtiön pörssitiedotteen mukaan Vaisala leikkaa kustannuksiaan parantaakseen kannattavuuttaan ja vahvistaakseen kilpailukykyään maailmanlaajuisilla ympäristömittauksen markkinoilla.
Yhtiö käy läpi koko kulurakenteensa ja tavoittelee yhteensä noin 12 miljoonan euron säästöjä. Samalla Vaisala sopeuttaa organisaatiotaan vastaamaan yrityksen eri liiketoimintasegmenttien tarpeisiin entistä tehokkaammin.
Tilauskanta ja liikevaihto hyvällä tasolla
Vaisala-konsernin tammi-maaliskuu 2010 osavuosikatsauksen mukaan liikevaihto kasvoi kuitenkin 17,2 prosenttia, vaikka liiketulos painui 6,2 miljoonaa miinukselle.
Saaduissa tilauksissa oli kasvua 2,9 prosenttia eli kahden miljoonan euron verran.
– ¬Taloudellisten tunnuslukujen valossa toimenpiteisiin on mahdollista löytää perusteita. Tilauskanta ja liikevaihto ovat silti edelleen hyvällä tasolla, Vaisalan ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Tapio Haarlaa huomauttaa.
Säästötoimien laajuus tulikin useimmille yllätyksenä.
Haarlaan mukaan yt-neuvotteluissa on nyt syytä pyrkiä löytämään tehokkaita keinoja kannattavuuden parantamiseksi erilaisilla menetelmillä ja sisäisillä järjestelyillä, jotta mahdolliset henkilöstövähennykset voitaisiin minimoida.
Haarlaa on toiminut vuodesta 2007 Vaisalassa asiantuntijana lentokenttien säähän liittyviin tarpeisiin keskittyvässä yksikössä.











Arkisto






Tuntematon | 13-05-2010
Ennustan jyrkkää alamäkeä Vaisalan pörssikursseissa kuukausi kuukaudelta, koska yritys on nyt kriittisessä pisteessä, johon se on ajautunut. On mahdotonta sanoa koska muutosta parempaan alkaa tapahtua, eli sen verran vaikea tilanne on, että toinen yt-neuvottelu tulee seuraamaan käynnissä olevaa.
Tuntematon | 13-05-2010
Huomautan myös, että tuo suhde 500 heistä on ylempää tomihenkilöä ei ole miltään kantilta enää järkevä kuvio missään yrityksessä, eli hännystelijöitä on ihan liikaa.
Tuntematon | 13-05-2010
Tiedän, että Vaisalassa olkaa rytistä kunnolla koska olen vanha työntekijä, joka on potkittu pois. Vaisalan nykyiset rahat ovat vieneet sen investoinnit ja nykyinen politiikka, joita se ei uskalla varmaan paljastaa. Pois potkimisen osasyiksi varmaan lasken sen, että tiedän likaa. Nyt rahat pois Vaisalan osakkeista joihinkin toisiin, kun on vielä mahdollisuus.
Ei Vaisalan menestys kiteydy siitä, että olen halunnut olla aina töissä täällä tai joitain höpöttelystä (Nokialta tullet). Se on ammattitaito, jota ei missään muualla ole. Johtajat matkii Nokiaa, mutta katsokaa miten Nokialla menee. En usko, että kannattaisi seurata saamaa polkua. Nokia ja Vaisala on ihan erilaisia yrityksiä, joilla ei ole muuta samaa, kuin tuotantotapa. Takapakkia on tullut rankalla kädellä juuri sen takia, että johtajat eivät tiedä mitä tekevät.
YT-neuvottelut ovat käynnissä Vaisalan omien hölmöilyjen ansiosta, joita johtoryhmä ei halua myöntää.
Kirjoita uusi kommentti