Akava ei kavahda ulkomaisen työvoiman maahanmuuttoa
8.5.2010 | Luettu 950 kertaa - 1 kommentti
Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen on huolestunut rasistisen ilmapiirin noususta, joka pilkistelee Suomessa käytävän maahanmuuttokeskustelun takana. Akava kannattaa maan hallituksen tavoitetta edistää ulkomaisen työvoiman muuttoa Suomeen. EU:n ulkopuolelta tulevien työntekijöiden maahanmuuton oikeutusta ei ole syytä kyseenalaistaa.
– Erityisen turhaa on vaikertaa EU-maiden kansalaisten tulosta Suomeen töihin, koska EU:n alueella työvoimalla on vapaa liikkumisoikeus, Akavan puheenjohtaja Viljanen kiteyttää Eurooppa-päivän aattona.
Vapaa liikkuvuus on yksi keskeisistä EU:n luomista kansalaisen perusoikeuksista, joka hyödyttää myös niitä suomalaisia, jotka asuvat ja työskentelevät muissa EU-maissa.
Suomessa vuosittaiset muuttotappiot
koulutetusta työvoimasta
– Suomessa kannattaisi ennemminkin keskittyä siihen, että maahanmuuttajien osaaminen saadaan yhteiskunnan käyttöön. Tällä hetkellä monet korkeasti koulutetut maahanmuuttajat ovat työttöminä tai tekevät työtä, joka ei vastaa heidän koulutustaan. Jos ulkomaalaiset voivat antaa työpanoksensa koulutustaan vastaavissa tehtävissä, se on erittäin merkittävä voimavara Suomen kilpailukyvynkin kannalta, puheenjohtaja Viljanen tähdentää.
Viljanen muistuttaa, että suomalaisia korkeasti koulutettuja lähtee Suomesta enemmän kuin korkeasti koulutettuja ulkomaalaisia muuttaa tänne. Tilanne pitää saada tasapainoon.
Suomessa työtä tehtävä yhdenmukaisilla ehdoilla
Maahanmuuttajien tasavertaisen kohtelun pitäisi olla itsestäänselvyys. Tämä tarkoittaa yhdenvertaisia työolosuhteita, syrjimättömyyttä, rasismin torjumista ja nopeaa kotouttamista. Kotouttamisjärjestelmää on selkeytettävä ja tehostettava. Kotouttamiskoulutusta on kehitettävä vastaamaan paremmin eri syistä maahan muuttavien erilaisia tarpeita.
Suomessa on hyvin erilaisia maahanmuuttajaryhmiä. Tyypillinen maahanmuuttaja ei ole turvapaikanhakija tai pakolainen, vaikka varsin usein juuri heihin maahanmuuttokriitikot mielellään viittaavat.
Vuoden 2009 lopulla Suomessa asui vajaat 156 000 ulkomaan kansalaista. Suurin osa Suomessa pysyvästi asuvista ulkomaalaisista on muuttanut maahan perhesyistä tai työn vuoksi.
– Suomessa työtä tekevillä on oltava samat työsuhteen ehdot, oikeudet ja velvollisuudet – ovatpa he kotoisin mistä maasta tahansa, Viljanen toteaa.
- 2.2.2012
YTN: Metsäteollisuus uudistuu innovatiivisten ihmisten avulla - 2.2.2012
Myönteisellä mielellä Torniossa - 1.2.2012
Akava: Kuntauudistusta ei saa romuttaa - 1.2.2012
Henkilöstön määrä kasvoi teknologiateollisuudessa - 31.1.2012
NSN vähentämässä 1 200 Suomessa - 30.1.2012
Rahoituksen rakenteet syyniin - 30.1.2012
Työstä oppimista täydennyskoulutukseen - 30.1.2012
Inflaatio söi palkankorotukset - 30.1.2012
Vaikeiden sudokujen mestari - 30.1.2012
Esko Rautiola Arkkitehtiliiton uudeksi puheenjohtajaksi - Uutisarkistoon














Arkisto






T. Paananen | 08-05-2010
No miksiköhän täältä muutetaan pois? No minäpä kerron: Ei ole töitä. Eli tarvitaan ulkomaisia huippuosaajia. Loogista vai mitä?
Ja eikö tuosta ole vollotettu jo vuosikausia että pitäisi mennä ulkomaille oppimaan kansainvälisyyttä?
Eikö nykyisellään sitä paitsi kaikilla ole jo yhtäläiset työsuhteen ehdot, oikeudet ja velvollisuudet? Eli jos ei huippuosaaja työllisty, niin mitä ihmettä pitäisi tehdä, onko "positiivinen" syrjintä se, mitä tässä ajetaan takaa?
Terveisin
T. Paananen
DI
Kirjoita uusi kommentti