8. helmikuuta 2012

EtusivuEdunvalvontaTyöelämäTekniikkaKoulutusLakitietoJärjestöasiatOpiskelijat
Vain Verkossa

Akava: Työurien jatkuminen ratkaistaan työpaikoilla

20.4.2010 | Luettu 866 kertaa

Tulostettava versioTulostettava versio

Jos työnantajat eivät pidä ihmisiä työssä vanhuuseläkeikään saakka, työuria on vaikea pidentää, vaikka työntekijällä itsellään olisikin siihen halua, sanoo Akavan lakimies Jarmo Pätäri. Hän puhui palkansaajajärjestöjen ja Telan työuraseminaarissa Jyväskylässä.
 
Työuria ei saada pidennettyä pelkästään muuttamalla eläkejärjestelmää.
– Keskustelu on painottunut aivan liikaa eläkeiän nostamiseen, vaikka työuria pidentäviä toimia on tehtävä koko työuran ajan, myös työuran alussa, Pätäri sanoo.
 
Pulmana on, että melkein puolet työntekijöistä poistuu työmarkkinoilta ennen vanhuuseläkeikää joko työttömyys- tai työkyvyttömyyseläkkeelle.
 
Akava katsoo, että työnantajille olisi sälytettävä nykyistä enemmän taloudellista vastuuta, jos ne irtisanovat ikääntyneitä.
– Suomessa ei ole yli 60-vuotiaiden työmarkkinoita, joten eläkeputkeen työnnetyt eivät enää työllisty, Pätäri huomauttaa.
 
Vuoden 2005 eläkeuudistus, joka mahdollistaa eläkkeellesiirtymisen joustavasti 63–68 vuoden iässä, on jo nyt pidentänyt työuria. Pätärin mielestä tästäkään syystä eläkejärjestelmään ei ole nyt syytä kajota.
 
– Tavalliset työssäkäyvät eivät tee päätöksiä eläkkeelle jäämisestä yhteiskunnan etu mielessään, vaan henkilökohtaisen tilanteen perusteella. Siksi työelämässä pitäisi ottaa huomioon kaikki sellaiset tekijät, jotka vaikuttavat ihmisten päätöksentekoon. Esimerkiksi joustavat työajat voisivat hyvinkin saada ikääntyneet työntekijät jatkamaan työssä aiottua pidempään.
 
– Joka tapauksessa ratkaisun avaimet ovat työpaikoilla. Siellä tehdään päätökset, joilla ihmiset saadaan jaksamaan työssä pitempään.
 
Työntekijöiden osaamisesta on pidettävä jatkuvasti huolta, jotta heidän ammattitaitonsa ja tietonsa pysyvät ajan tasalla. Riippuu paljon työnantajasta, miten paljon koulutusta on mahdollista saada.
 
– Työurat pitenevät vain, jos työntekijöillä on intoa jatkaa työssä, hyvä henkinen ja fyysinen terveys sekä työnantaja, joka pitää työntekijöistä kiinni, Pätäri tiivistää.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Sähköpostisosoite pidetään luottamuksellisena eikä sitä julkaista julkisesti.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Anna oikea vastaus kysymykseen. Suuret ja pienet kirjaimet eivät ole merkitseviä.