Kemia sai työehtosopimuksen, luja tahto toi tuloksen
1.4.2010 | Luettu 1639 kertaa
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ja työnantajaa edustava Kemianteollisuus KT hyväksyivät tänään työriitojen sovittelija Heikki Pohjan tekemän, kemianteollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskevan sovintoesityksen.
Suunnitellut työtaistelutoimet, ulosmarssi ja työnseisaus 1.4. klo 12 - 24 sekä työnseisaus 20 suurimmassa yrityksessä 6.4. klo 6 alkaen ovat peruuntuneet. Myös YTN:n 12.2. julistama ylityö- ja vapaa-aikana työasioissa matkustamisen kielto on päättynyt.
Sovintoesitys annettiin viime yönä noin klo 2. YTN:n kemian taustaryhmä kokoontui aamulla klo 7 ja päätyi yksimielisesti esittämään YTN:n hallitukselle esityksen hyväksymistä.
YTN:n hallitus hyväksyi esityksen ja tieto hyväksymisestä toimitettiin valtakunnansovittelijan toimistoon määräaikaan klo 11 mennessä.
Työtaistelulla saavutettiin ensimmäinen oikea työehtosopimus
Vaikka hyväksytty sopimus on nimeltään Kemianteollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskeva pöytäkirja, se on työehtosopimus. Sopimus on voimassa 1.4.2010 - 31.1.2013.
Kemianteollisuuteen on nyt saatu ensimmäistä kertaa sitova työehtosopimus, joka takaa työsuhteen perusehdot kaikille ylemmille toimihenkilöille. Sopimuksessa on asetettujen tavoitteiden mukaiset sitovat kirjaukset ylitöiden korvaamisesta työaikalain mukaan, äitiys-, vanhempain- ja isyysvapaasta, lomarahasta ja luottamushenkilön asemasta.
Matkustamiseen liittyvän ongelman käsittelemistä varten määrättiin perustettavaksi työryhmä, joka tekee selvityksen ylempien toimihenkilöiden matkustamiseen liittyvistä käytännöistä. Selvityksen valmistuttua työryhmä tekee ehdotuksensa sopijaosapuolille, joiden on tehtävä päätökset mahdollisista jatkotoimista 30.11.2010 mennessä.
Palkankorotukset yleisen linjan mukaan
Lähinnä 1.6.2010 alkavan palkanmaksukauden alusta alkaen tulee 0,5 prosentin yleiskorotus.
Lisäksi tulee samana ajankohtana yritys- tai työpaikkakohtaisesti päätettävä 0,4 prosentin suuruinen paikallinen erä, joka lasketaan toukokuun 2010 palkkasummasta.
Jos erän käytöstä ei työnantajan ja luottamushenkilön kesken päästä sopimukseen, työnantaja päättää 0,2 prosentin käytöstä ja loppuosa erästä maksetaan 0,2 prosentin suuruisena yleiskorotuksena.
Palkkoja tarkistetaan sopimuskaudella lisäksi 1.2.2011 ja 1.2.2012.
Sopimus on piakkoin luettavissa osoitteessa www.ytn.fi/kemia -> Sopimus 2010 - 2013.
Kiitokset kaikille ylemmille ponnisteluista työehtosopimuksen puolesta!
YTN:n johto, neuvottelijat ja muut toimijat kiittävät kaikkia työtaistelutoimiin helmi - maaliskuussa osallistuneita ylempiä toimihenkilöitä työehtosopimusneuvottelujen tukemisesta. Ilman näitä painostustoimia ei työehtosopimusta olisi saatu.
Kemian ylemmät toimihenkilöt ovat tehneet historiaa ja näyttäneet kemian ylempien toimihenkilöiden lujan tahdon vaikuttaa omiin työsuhteen ehtoihinsa!
- 2.2.2012
YTN: Metsäteollisuus uudistuu innovatiivisten ihmisten avulla - 2.2.2012
Myönteisellä mielellä Torniossa - 1.2.2012
Akava: Kuntauudistusta ei saa romuttaa - 1.2.2012
Henkilöstön määrä kasvoi teknologiateollisuudessa - 31.1.2012
NSN vähentämässä 1 200 Suomessa - 30.1.2012
Rahoituksen rakenteet syyniin - 30.1.2012
Työstä oppimista täydennyskoulutukseen - 30.1.2012
Inflaatio söi palkankorotukset - 30.1.2012
Vaikeiden sudokujen mestari - 30.1.2012
Esko Rautiola Arkkitehtiliiton uudeksi puheenjohtajaksi - Uutisarkistoon














Arkisto






Kirjoita uusi kommentti