9. syyskuuta 2010

EtusivuEdunvalvontaTyöelämäTekniikkaKoulutusJärjestöasiatOpiskelijat
Vain Verkossa

TEK ehdottaa Lappeenrannan työvoimakoulutusta malliksi muillekin

Tulostettava versioTulostettava versio

Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin mielestä Lappeenrannan seudun yhteistyömallista on syytä ottaa oppia muuallakin. Sen ansiosta akateeminen työtön voi hyödyntää täydennyskoulutuskeskuksen laajaa koulutustarjontaa työttömyysturvaansa menettämättä.

Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Kaakkois-Suomen ELY-keskus ovat kehittäneet yhteistyömallin, jonka myötä yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen kurssitarjonta on avoinna korkeasti koulutetuille ELY-keskusten rahoittamana työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena. Opinnot voi siis tehdä menettämättä työttömyysturvaansa.

- Työvoimakoulutus on toistaiseksi vastannut todella huonosti korkeakoulutettujen tarpeisiin. Koulutusten hyvä kysyntä Lappeenrannassa on osoittanut, että uuden mallin myötä työttömyysajan voi käyttää oman osaamisensa kehittämiseen, sanoo vs. yksikönjohtaja Ida Mielityinen TEKistä.

- Ammatillisen osaamisen kehittäminen työttömyysaikana vaatii valitettavan usein korkeasti koulutetulta turhauttavaa sukkulointia työttömyysturvan pykäläviidakossa. Koulutustarjonta ja koulutusmahdollisuuksien haarukointi pitää tehdä asiakkaalle helpoksi, Mielityinen painottaa.

Oikeanlaista vahvistusta osaamiseen

Lappeenrannan mallissa työtön saa täydennyskoulutuskeskuksesta myös yksilöllistä ohjausta valintoihinsa. Täydennyskoulutuskeskus tekee työttömälle räätälöidyn työllistymissuunnitelman ja auttaa häntä jäsentämään työllistymismahdollisuuksiaan. Korkeakoulutettu työtön voi vahvistaa laajasta kurssitarjonnasta juuri sitä osaamistaan, joka on hänen työllistymisensä kannalta tärkeintä.

Taantuman aikana työttömyys on purrut voimakkaasti myös korkeasti koulutettuihin. Työttömiä diplomi-insinöörejä oli tammikuussa 2010 yhteensä noin 1700 Eniten työttömiä tekniikan akateemisia on Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Kaiken kaikkiaan akateemisia työttömiä on Suomessa noin 11 800.

Tekniikan akateemisten työelämää - ja työn puuttumista - käsiteltiin TEKin järjestämässä seminaarissa Lappeenrannassa 25.3.2010.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Sähköpostisosoite pidetään luottamuksellisena eikä sitä julkaista julkisesti.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Image CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit. Pienten ja isojen kirjaimien erot ovat merkitseviä.

Teekkarilaulut

Kauppapaikka

Lakitieto

Mikama