Yliopistoneuvottelut onnistuivat, lakko peruttiin
Neuvottelut yliopistojen uudeksi työehtosopimukseksi sujuivat nihkeästi. Ensimmäisen kerran Suomen yliopistojen historiassa henkilöstöjärjestöt joutuivat jättämään lakkovaroituksen. Sopuun päästiin viikko lakkovaroituksen jälkeen, joten lakko voitiin perua.
orstaiksi 18.3. kaavailtu kaikkia yliopistojen henkilöstöryhmiä koskeva lakko peruttiin, kun neuvottelutulos syntyi 9.3. Lakko olisi sulkenut yliopistot kokonaan. Vain väitöstilaisuudet ja muutamat muut tutkimustyölle elintärkeät toiminnot oli rajattu lakon ulkopuolelle.
Uusi sopimus on kaksivuotinen ja voimassa 1.3.2010 - 29.2.2012. Sopimuksen kustannusvaikutus vuodelle 2010 vastaa valtion virka- ja työehtosopimuksen kustannusvaikutusta. Valtiolle 7.3. syntynyt neuvottelutulos vauhdittikin ratkaisevasti yliopistoneuvotteluja.
Tämän vuoden yliopistojen palkankorotukset maksetaan 1.11.2010. Korotus on suuruudeltaan 0,98 prosenttia. Se sisältää yleiskorotuksen 0,4 prosenttia ja palkkausjärjestelmän kehittämiseen kohdistettavan järjestelyerän 0,58 prosenttia. Sen lisäksi maksetaan kuukausipalkasta laskettava 5,5 prosentin suuruinen kertaerä marraskuun palkanmaksun yhteydessä. Sillä kompensoidaan vasta loppuvuodesta maksettavia korotuksia.
Vuoden 2011 palkankorotuksista neuvotellaan helmikuun 2011 loppuun mennessä. Jos korotuksista ei päästä sopimukseen, sopimus on irtisanottavissa päättymään 28.2.2011.
Teksteihin muutoksia
Uusi työehtosopimus sisältää muutoksia aiemmin yliopistoissa sovellettuun valtion virka- ja työehtosopimukseen verrattuna.
Uudistuksia tehtiin muun muassa opetus- ja tutkimushenkilöstön työaikamääräysten soveltamisalaan ja yleiseen työaikaan.
Myös palkkausjärjestelmien prosessiin ja sairausajan palkkaan tuli muutoksia. Sairausajan palkasta hyväksyttiin palkansaajapuolen tekemä esitys kahden aiemmin voimassa olleen järjestelmän yhdistämiseksi.
Opettajien kontaktiopetuksen enimmäismääriin saatiin suojasäännöksiä. Myös väitöskirjan tekijöiden opetustuntien enimmäismäärälle tuli ohjeistus. Paikallisen sopimisen mahdollisuus lisääntyy työajoissa sekä opetus- ja tutkimushenkilöstön palkkauksessa.
Neuvottelutulos menee vielä osapuolten hallintojen arvioitavaksi. Sopimus tulee voimaan, jos ne hyväksyvät neuvottelutuloksen.
Lakkovaroituksella vaikutusta
TEKin yliopistosektorin asiamies Pia Hiltunen toteaa, että lakkovaroituksella oli oma, tärkeä merkityksensä neuvottelutuloksen syntymisessä.
– Oli hienoa huomata, että koko yliopistoväki oli valmis pitämään kiinni yliopistouudistuksen yhteydessä annetuista lupauksista, Hiltunen iloitsee.
– Kiitos kuuluu kaikille työtaisteluvalmisteluihin osallistuneille. Tekkiläisiä oli runsaasti mukana lakkotoimikunnissa ja lakkovahtilistoilla. Myös opiskelijoille erityiskiitos yliopistojen henkilöstölle annetusta tuesta. Teekkarit ovat kunnostautuneet tässäkin asiassa, Hiltunen toteaa.
Oulussa marssittiin jo ulos
Uusi yliopistolaki oli ollut voimassa vasta reilun kuukauden, kun heti helmikuussa tuli ilmoitus ensimmäisistä yt-neuvotteluista.
Oulun yliopiston henkilöstöä uhattiin suurilla irtisanomisilla. Yt-neuvottelut koskevat Oulun yliopiston kaikkien yksiköiden tukitehtävissä työskentelevää henkilöstöä sekä koko henkilöstöä kasvatustieteiden tiedekunnassa, tietojenkäsittelytieteiden laitoksella, Kajaanin yliopistokeskuksessa ja kielikeskuksessa.
Neuvottelut koskevat 1 600 työntekijää Oulun noin 3 000 työntekijästä.
Henkilöstö marssi ulos 15.2. ja järjesti Rotuaarilla tilaisuuden, jossa vastustettiin kaavailtuja irtisanomisia.
Oululaisten mielestä uusi yliopistolaki on hallitsemattomasti toteutettu henkilöstön saneerauslaki. Henkilöstö vaatiikin, että valtion on kannettava vastuunsa valtion talouden ulkopuolelle siirretyistä yliopistoista, joiden perusrahoitus luvattiin varmistaa.
Mielenilmaukseen osallistui myös Oulun yliopiston pääluottamusmies ja TEKin jäsen Pekka Niemistö.
– Me toimme tilaisuudessa esiin työntekijöiden huolen uhkaavista henkilöstön vähennyksistä. Erityisesti olemme kokeneet pettymyksenä uuden yliopistolain aiheuttaman lisäyksen yliopiston menoihin samalla kun valtion rahoitusta leikataan, Niemistö sanoo.
- 13.2.2012
Palkankorotukset maksettiin yleiskorotuksina teknologiateollisuudessa - 8.2.2012
YTN: EU:n globalisaatiorahasto saatava apuun Nokian myllerryksessä - 2.2.2012
YTN: Metsäteollisuus uudistuu innovatiivisten ihmisten avulla - 31.1.2012
NSN vähentämässä 1 200 Suomessa - 30.1.2012
Työstä oppimista täydennyskoulutukseen - 30.1.2012
Inflaatio söi palkankorotukset - 30.1.2012
Esko Rautiola Arkkitehtiliiton uudeksi puheenjohtajaksi - 30.1.2012
Tilastonikkari vaihtui - 25.1.2012
Suunnittelualan palkankorotukset maksettiin yleiskorotuksina - 24.1.2012
Talous hyytyy, keskituloisella kohtuulliset näkymät - 10.1.2012
Akavan Fjäder ehdottaa tutkimus- ja kehitysrahoitukseen uusia keinoja - 21.12.2011
Lomautettujen ja osa-aikaisten työntekijöiden asema paranee - 16.12.2011
Teollisuuden Palkansaajat vastustaa eläkeiän nostoa - 14.12.2011
Samalle viivalle lakon avulla - 14.12.2011
Luottamusmieskysely kertoo: Suhteet työpaikoilla kohdallaan - 8.12.2011
LUT on akkreditoinnin pioneeri Pohjoismaissa - 8.12.2011
Työttömyysturva paranee - 2.12.2011
ICT-alan raamisopimusneuvotteluiden tulokset - 2.12.2011
Kaupan alan ylemmät toimihenkilöt raamisopimuksen ulkopuolella - 1.12.2011
Pertti Porokari YTN:n johtoon - 1.12.2011
Raamia reiluksi kahdeksi vuodeksi - 30.11.2011
Akavan ensimmäinen yrittäjäpalkinto Pekka Jussilalle - 30.11.2011
Johtajien palkitsemiseen malttia - 29.11.2011
Teollisuuden palkansaajat raamiratkaisulla mukana talouden kohentamisessa - 28.11.2011
Akavan Fjäder: Kattava raamisopimus pikkujoululahja - 25.11.2011
Työmarkkinakeskusjärjestöt: raamisopimus ei kattava - 25.11.2011
YTN:n Kauppi: Työnantajan pitäisi vastata huutoonsa raamin kattavuudesta - 25.11.2011
ICT-alan raamineuvottelut päätökseen - 24.11.2011
TEK ja TFiF palkitsivat vuoden ansiokkaimmat opinnäytteet - 24.11.2011
Akavan Fjäder: Raamisopimus tuo vakautta palkansaajille - 24.11.2011
Raamin mukainen neuvottelutulos paperiteollisuuden ylemmille













Arkisto

Vanhus | 16-12-2010
Eipä pannakaan tätä asiaa unholaan. Tässä on menty vain muutaman suomättään yli ja eikä ehkä aikaakaan, kun koko joukko voi jo uudestaan olla vaarassa jo vajota suohon ...
Kevät on politiikan teon aikaa! Olisi katastrofi päästää enää ke-ko politiitikkoja valtiovarain- tai opetusministereiksi! Minne he sitten sopisivatkaan, paitsi menties sotaministereiksi?
Kirjoita uusi kommentti