Akava kasvaa ja vahvistuu
Palkansaajakeskusjärjestö Akavan kasvu jatkuu. Viime vuonna Akavan jäsenjärjestöjen yhteenlaskettu jäsenmäärä kasvoi lähes 11 000 henkilöllä. Akavan kokonaisjäsenmäärä on nyt 548 000.
TEKin ja Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n jäsenmäärät kasvoivat voimakkaimmin: molempiin liittyi yli kaksituhatta uutta jäsentä. Lähes kahden tuhannen jäsenen kasvun saavutti Akavan Erityisalat. Yli tuhat uutta jäsentä liittyi Tradenomiliitto TRALiin ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentiaan.
– Kasvussa ei ollut viime vuonna mitään yllättävää. Se osoittaa, että jäsenjärjestöjemme jäsenhankinta ja jäsensuhteen hoito toimivat hyvin, toteaa Akavan järjestöyksikön johtaja Risto Kauppinen.
– Akava on kasvanut vahvasti koko 2000-luvun. Paljolti kasvu johtuu koulutustason noususta. Entistä useampi suomalainen suorittaa korkeakoulututkinnon. Lisäksi Akavan kokonaisjäsenmäärä on noussut, kun uusia liittoja on siirtynyt Akavaan. Vuonna 2009 Akavaan tai sen jäsenjärjestöihin liittyivät itsenäisinä ryhminä Kirkon Nuorisotyöntekijät KNT, Suomen Verotarkastajat SVT ja Valtion tutkimusalojen diplomi-insinöörit VTDI. Edellisinä vuosina kasvua lisäsivät Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ, KTK Tekniikan Asiantuntijat ja Päällystöliitto, Kauppinen kuvailee.
Akavan suurin jäsenjärjestö on Opetusalan Ammattijärjestö OAJ yli 120 000 jäsenellään. Neljä seuraavaksi suurinta ovat TEK (73 000 jäsentä), Uusi Insinööriliitto UIL (62 000), Suomen Ekonomiliitto SEFE (47 000) ja Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ (27 000).
Akavassa on 34 jäsenjärjestöä. Uusin tulokas on Kirkon Nuorisotyöntekijät KNT, joka liittyi Akavaan vuonna 2009.
Jäsenistöstä niukka enemmistö; 51 prosenttia, on naisia. Akavalaisista 54 prosenttia työskentelee yksityisellä sektorilla, 43 prosenttia kunnissa, valtiolla ja kirkon sektorilla sekä 3 prosenttia ammatinharjoittajina tai yrittäjinä. Opiskelijoita jäsenistä on reilut 101 000.
Heikki Kauppi
Pääkirjoitus
Mihin menet, metsä?
Julkaistu 17.06.2010
Marjo Matikainen-Kallström
Pylväiden välistä
Vielä olisi energiaratkaisuissa viilattavaa…
Julkaistu 17.06.2010
Antti Peltomäki
Eurooppalainen näkökulma
Talouskriisistä digitaaliseen Eurooppaan
Julkaistu 17.06.2010












Arkisto




Kirjoita uusi kommentti