8. helmikuuta 2012

EtusivuEdunvalvontaTyöelämäTekniikkaKoulutusLakitietoJärjestöasiatOpiskelijat
Vain Verkossa

Pirkanmaan insinöörien työllistämishanke sai jatkorahan

1.2.2010 | Luettu 802 kertaa

Share on FacebookShare on Twitter
Tulostettava versioTulostettava versio

Pirkanmaan insinöörien työllistämiseksi perustettu Otty-hanke pääsee jatkamaan koulutustilaisuuksiaan taas helmikuussa, kun Pirkanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus myönsi tammikuun lopussa hankkeelle työllisyyspoliittista avustusta 100 000 euroa tälle vuodelle.

No votes yet

Määräraha myöhästyi pari viikkoa, sillä ELY-keskuksen käsittely viivästyi sairauslomien vuoksi.

Otty-hankkeen arvioidaan kokoavan vuoden aikana 350 osallistujaa. Heille järjestetään 200 koulutus- ja keskustelutilaisuutta. Tavoitteena on 100 osallistujan työllistyminen vapaille markkinoille.

Hankkeen projektipäällikkö Eeva Erenius kertoo, että erityisesti TEKin työttömät jäsenet ovat aktivoituneet tämän vuoden alussa. 20 uudesta hankkeeseen ilmoittautuneesta 17 on tekkiläisiä.

 Projektin tilaisuudet alkavat helmikuun puolivälissä. Koulutus- ja keskustelutilaisuuksia järjestetään 3 - 5 kertaa viikossa.

Kevään koulutuskalenteri julkistetaan viikolla 6 hankkeen sivuilla

Syksyn aikana Otty-hankkeessa oli mukana noin 100 pirkanmaalaista akateemista työtöntä. Koulutustilaisuuksia järjestettiin 18, ja niissä oli 370 kävijää. Kuusi työtöntä työllistyi.

Kunnon töitä etsitään

Hankkeen kohderyhmänä ovat pirkanmaalaiset insinöörit, diplomi-insinöörit, ekonomit ja tradenomit. Heitä on Pirkanmaalla työttöminä runsaasti, 1 200 – 1 400.

Tavoitteena on edistää työnhakuvalmiuksia ja löytää uusia mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Myös työttömien jaksamista tuetaan työnhaun aikana.

Koulutustilaisuuksien aiheet vaihtelevat urasuunnittelusta ja työnhaun asiakirjoista fyysiseen hyvinvointiin ja muutoksen aiheuttaman stressin hallintaan. Vertaistuki ja verkostoituminen aktivoivat työnhakua ja auttavat oman tilanteen sekä eri työllistymisvaihtoehtojen kartoittamisessa.

Projektia hallinnoi Pirkanmaan omatoimisen työllistymisen tuki PIOTTY ry. Puoli vuotta toiminut Pirkanmaan Otty on ensimmäinen maakuntien Otty-hankkeista.

Pääkaupunkiseudulla on oma Otty-hankkeensa. Vastaavia käynnistellään nyt lisäksi Oulussa ja Jyväskylässä, joissa molemmissa insinöörien työttömyysluvut ovat nousseet huimasti.

Projektin taustalla on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ja sen jäsenliitot TEK, Uusi Insinööriliitto UIL ja Tampereen Insinöörit.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Sähköpostisosoite pidetään luottamuksellisena eikä sitä julkaista julkisesti.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Anna oikea vastaus kysymykseen. Suuret ja pienet kirjaimet eivät ole merkitseviä.
Muut artikkelit